rehellisesti sanoen

Olen sohvallamakoilijatyyppiä. Jos ihan rehellisesti sanotaan, se on luultavasti ainoa asia, jota ehdottomasti olen. Ei auta, vaikka keittiössä olisi miten siistiä ja kaunista, juon aamukahvini sohvalla, juon iltapäiväkahvini sohvalla, juon iltateeni sohvalla. Jos ketään ei ole kotona, syön sohvalla oikein mieluusti, mutta olosuhteiden pakosta syön enimmäkseen ruokapöydässä. Sentään.

Älkää käsittäkö väärin, kadehdin kyllä vähän ihmisiä, jotka juovat kahvinsa pöydän ääressä aamun lehteä lukien, sillä pöydän ääressä se on kokemusteni perusteella paljon helpompaa, mutta en tee niin. Aamuisin(kin) luen sohvalla, koska olen aina tehnyt niin, ja koska sohvalla on mukavaa.

En minä mielestäni laiska ole, tykkään vain makoilla. Lukea sohvalla kirjaa, kutoa nojatuolissa, katsella telkkaria. Joskus katselen jopa älyttömiä täyteohjelmia, sillä tykkään makoilla sohvalla ja katsella telkkaria, laittaa aivot lähes nollatilaan (ei kokonaan, sillä kyllä telkkaria katsellessakin on hyvä ajatella sitä, mitä aistii). Mutta ei, en sanoisi itseäni laiskaksi. Pidän kotini siistinä, laitan ruokaa ja leivon, parhaina päivinäni saatan pestä pyykkiä vaikka viisi koneellista jos sitä on päässyt kertymään. Jos on hyvä sää, pyöräilen töihin, ja työnikin hoidan suhteellisen pedantisti. Saatan kevyesti korjata viikossa satakolmekymmentä neljä-kuusisivuista koetta olosuhteiden sitä vaatiessa. Yleensäkin teen kaiken aika tehokkaasti ja nopeasti, etupäässä siksi, että sitten saa taas hyvällä omallatunnolla maata sohvalla. Mieluiten siistissä kodissa, jossa tavarat ovat ojennuksessa eikä lattialla ole kamalasti kukkamultaa*.

Siksi olen erityisen tyytyväinen siihen, mitä keksin viime viikonloppuna. Piti asua tässä melkein kaksi vuotta ennen kuin tajusin, miten pieneen ja epäkäytännölliseen keittiöön saa mukavasti lisätilaa -- nimittäin sulkemalla keittiön ja olohuoneen väliset liukuovet, jolloin aukoton seinäpinta ikään kuin lisääntyy. Olohuoneeseenkin tulee lisätilaa, kun yhden sohvista voi siirtää siihen, mistä ennen kuljettiin. Olin tosi tyytyväinen keksintööni.

Erityisen kätevä tämä ratkaisu on aamuisin, kun makaan sohvalla juomassa aamukahviani. Kun kuppi tyhjenee, voin raottaa (muita ruumiinosiani kuin kättäni liikuttamatta) väliovia, ojentaa kuppini miehelle (joka juo aamukahvinsa keittiön pöydän ääressä lehteä lukien) ja pyytää lisää kahvia. Rehellisesti sanoen saattaisin itse moisessa tilanteessa sanoa aamumörrimöykkytuulelle sattuessani (sitä sattuu) että hae itse, mutta mies ei sano niin. Hän nousee, täyttää kuppini maitokahvilla ja ojentaa sen takaisin. Aika ihanaa.

* Alakuvassa olohuoneessa pilkottaa ikean metallisivupöytä, jonka ostaminen hetken mielijohteesta on ehtinyt harmittaa kerran jos toisenkin. Ei enää: kissakodissa pöytä on superkätevä kukkapöytä, koska se ei juuri naarmuunnu ja sen saa helposti pyyhittyä puhtaaksi mullasta (joka tosin valitettavan usein päätyy siitä suoraan lattialle). Löytyi siis ennalta-arvaamaton tarkoitus tällekin (rumalle) kapistukselle. Onneksi otettiin kissa.