tulevaisuudelle

Se tapahtuu piinallisen hitaasti, mutta se tapahtuu. Nopeus on kiinni meistä, siitä mitä remontti on, meille.

Joillekin se on sitä, että jätetään koko menneisyys paikalleen, tehdään päälle uutta, pikaisesti, tarkemmin pohjaa ajattelematta. Meille se on kuitenkin vanhan korjaamista perusteellisesti niissä kohdin kun korjaaminen on tarpeen talon tai oman turvallisuuden vuoksi. Sitä, että mahdollisesti sortunut paskaputki piikataan pois kellarin alta ja vaihdetaan uuteen. Että vanhat, mahdollisesti vaaralliset sähkökytkennät otetaan johto johdolta pois, korvataan nykyajan määräykset täyttävillä. Että asbestiliimalla liimattu linoleumlaatta revitään suojapuku päällä pois seinistä ja lattioista vaikka se tarkoittaisi koko eteisen lattian valamista uudelleen. Että seinälevyt vaihdetaan, kun ei voida olla varmoja, millaisia materiaaleja niissä on käytetty, laitetaan tilalle uudet mutta vanhanaikaiset puukuitulevyt. Hitaasti mutta varmasti talosta tulee sellainen, että se kestää, että siinä kestää, vielä seuraavatkin viisikymmentä vuotta.

Välillä hitaus ärsyttää. Näillä kolmenkympin helteillä toivoisin jo asuvani siellä, viilentyväni suurten koivujen varjostamalla tuulisella pihalla tai kesäaikaan lämmittämättömässä mukavan vilpoisessa kellarissa. Kuuntelevani pihalta kuuluvaa lasten kiljuntaa liikenteen melun sijasta. Silloin on vaan pakko uskoa ja ajatella, että hiljaa hyvää tulee.