sisämaassa sumenevaa

Talo alkaa palata pikku hiljaa vanhaan muotoonsa kaiken sen purkamisen jäljiltä. Samalla se alkaa haluta asioita, väittää minulle vastaan. Kokonaisuus sumenee, näen pikku paloja, en enää osaa sanoa kumpi on oikeassa, minä vai talo. Harmaa lattia, vai puun värinen? Vaaleita pintoja, tai ehkä sittenkin värejä ja räiskyvät tapetit? Ja se keittiö, ikuinen murheenkryyni. Lakkaan päättämästä asioita, vatvon vain. Tänään annan ääneni talolle, huomenna taas olen ehkä toista mieltä.

Ei kaikki ole kirkasta länsirannikollakaan. Selkeämpää, mutta vaikeammin ennakoitavissa. Välillä muistutan itseäni siitä, minkä tiesin jo neljä vuotta sitten: be the change. Olisi paljon helpompaa antaa tulevaisuus toisten käsiin kuin tehdä päätöksiä itse.

PS. Mietin usein, missä Solen on. Eilen tein yläkuvan papudippiä hänen reseptillään, oli hyvää ruisleivällä!