etsimättäkin
Hämärtyi. En tiedä, ehkä joskus maaliskuussa. Kai oli joku pohjakosketus, tuli sisältä ja meni, imettiin ulos minusta, mutta olen onneksi löytänyt näitä valopilkkuja, etsimättäkin. Koettanut ajatella rakkautta, ja sellaista ettei kaikelle voi mitään. Toivonut ymmärrystä nähdä valoa, arvostaa sitä mitä jo on. Kuulostan niin kliseiseltä, että pakko sanoa jotain ihan muuta: Olen ajatellut lähettää postia, siihen ehkä löytyisi nyt voimat. Ja ajatella, että hän on kohta jo eskarilainen! (Ja rakastaa äitiä silti kaikkein eniten.)
kukaan ei jää hämärään ikuisiksi ajoiksi ja kenellenkään ei paista aurinko ikuisesti. Sellaista elämä on ja hämärän jälkeenkin tulee aurinko. Kun on hämärässä käynyt niin voin luvata että aurinko elvyttää.
ReplyDeleteJessika, kiitos lohdun sanoista. Onneksi mulla on joka päivä tuo kotiaurinko valostuttamassa arkea <3
ReplyDeleteKeväällä monesti hämärtyy. Se on paradoksaalista. En tiedä, liittyykö tämä nyt mihinkään.
ReplyDeleteTajuan, että en ikinä vastannut siihen sinun sähköpostivastaukseesi. Tämmöistä tämä. Enkä ole lupaamaani kirjepostiakaan laittanut. Tämmöistä tämä.
On niin paljon kaikkea, ja jonkin verran minua on revitty sellaisiin suuntiin, joissa en oikeastaan tahtoisi olla. Itselle tärkeä on jäänyt jalkoihin, ja vapaa aika mennyt sitten sen suremiseen.
On kyllä iloakin, sitäkin niin paljon, etten tiedä mihin väliin kaikki mahtuu. Kai sekin sitten vähän uuvuttaa, kun on tottunut paljon pienempään elämään.
Ihana eskarilainen.
Voi kuule Ilona, minä olen niin surkea sähköpostien kanssa, etten kyllä edes huomaa odottaa toisiltakaan postia, hyvä kun saan pakollisiin vastattua! Meillä myös kevät on ollut sekalainen, suurta surua ja suurta iloa on mahtunut, suruja en ole vielä valmis avaamaan oikein itsellenikään joten koetan keskittyä iloasioihin. Jos joskus innostut lähettämään postia, niin laitathan mukaan oman uuden osoitteesikin!
ReplyDeleteKoivukuja voi olla välillä hämärä, mutta jostakin pilkahtaa kuitenkin valonsäde. Kiitos kauniista tekstistä, vaikka sinulla onkin ollut paha mieli.
ReplyDeleteArkeilija, kiitos sanoistasi. Niinhän se on, että aina pilkottaa valoa, kun sitä vain osaa katsoa.
ReplyDeleteSuru ja ilo ovat niin vieri vieressä. Niin kuin valo läikkyy koivunlehdillä, yhtä aikaa läsnä. Kun tuulee, vaihtuvat alinomaa. Halaus sinne!
ReplyDelete