heinäkuisia valoja
Meidän elämä on ihan kaoottista, mies sanoo eräänä alkukuun iltana, kun lapsi on juuri saatu suurella vaivalla nukkumaan. Tosi on, en voi muuta siihen sanoa. Sitten alamme tehdä listoja: ruoista, joita aiomme laittaa seuraavan viikon aikana; ostoksista, joita seuraavan viikon ruokiin tarvitaan; asioista, jotka täytyy tehdä perjantaisin, koska muuten ne jäävät tekemättä.
Muuten heinäkuussa:
- syömme oman maan salaattia ja kuivaamme tilliä (porkkanoita odotellaan vielä)
- ihastelemme lapsen alati levenevää aurinkoista hymyä
- ihmettelemme, mitä tapahtui krysanteemeille; kenties liikaa aurinkoa?
- pidämme makuuhuoneen mukavan varjoisena ja vilpoisena lapsen nukkua
- lapsi löytää oman päivärytminsä sekä joka päivä uusia ihmeellisiä asioita
- löydän kassikaupalla lapselle hankittuja vaatteita, joita en muistanut olevankaan
- järjestän kirjahyllyn uudestaan; mutta entä, jos sama kirja voisi kuulua kahteen kategoriaan?
- luen ne samat kirjat, jotka muinakin kesinä
- otan liian vähän valokuvia
- pidän taukoa melkein kaikesta
- opin nauttimaan arjesta lapsen kanssa, mutta kaipaan välillä keittiön Claude Monet'n maalaukseen
- huomaan, että aamuyöt ovat päivä päivältä syksyisempiä
Jotenkin tuntuu kuin kesää ei olisi ollutkaan; niin vähän on tehty asioita, joita aiempina vuosina aina. Valo on vain jo ehtinyt jotenkin muuttua; ei kesä enää.
Hymyt ja vauvan vatsaliikkeet ovat jo ihan mukava saldo kesälle, mutta luulen ymmärtäväni mistä puhut..
ReplyDeleteNuorin lapsi on meillä nyt kolme vuotta ja tämä oli ensimmäinen kesä, jonka taas ehti huomata. Toki nopeamminkin tähän varmasti voi päästä, mutta osansa on sillä, että matkustaminen, valvominen ja kaikki muu kesätekeminen on taas helpompaa.Kaaosta en ole kyllä onnistunut vielä täysin taltuttamaan.
Minullakin (meilläkin) on mennyt kesä vähän "ohi suun", kun nuorimmainen on nyt 1v. Tekemistä on ollut paljon, mutta tämä puolivalmis olotila ja jatkuva riittämättömyyden tunne syövät osan kesästä. Toisaalta, kun muistelee aikaa jolloin esikoinen ja keskimmäinen olivat vauvoja, oli ajantaju ihan samanmoista kuin nyt. Mutta jälkeenpäin ajateltuna kyllä siihen paljon mahtui, paljon rakkaita muistoja. Aika aikansa - niinhän se menee. Vuoden päästä on jo ihan erilaista, ei helpompaa eikä vaikeampaa, vaan erilaista. Lämmintä vauvakesää teille!
ReplyDeleteKiva kuulla taas sinustakin! Kyllä kai siitä kaaoksestakin oppii nauttimaan, tai asioista kaaoksen keskellä, ainakin jollain tasolla... Ymmärrän silti kovasti hyvin tuon kaipauksesi Monet'n maalaukseen :) (Mikä maalaus se muuten on, jäi askarruttamaan mieltä?)
ReplyDeleteMerruli & Annika: Täällä odotellaan tosiaan noita helpompia aikoja, vaikka tähänkin kesään on mahtunut paljon ihania asioita, joita varmasti jälkikäteen muistelee lämmöllä.
ReplyDeleteVillilintu: Kunpa ehtisin kirjoittamaan useamminkin! Maalaus oli The Meadow Road to Pourville.
Niin, meilläkin meni jo kolmas kesä työn touhussa. Auringosta nauttiminen jäi liian vähälle, monia ajateltuja kesäpuuhia tekemättä. Nyt on jo yöllä pakkasia, aamuisin ilmassa syksyn tuoksu. Iltapäivät vielä armahtavat: Lämmintä ja aurinkoa kuin kesällä.
ReplyDeleteTuon vauvakesän tulet muistamaan aina erityisenä. Meillä on ollut neljä vauvakesää ja sen ensimmäisen, esikoisen kesän muistan ikuisesti. Sitä tunnelmaa vain ei voi koskaan enää tavoittaa.
MariaK: Uskon itsekin, että jälkikäteen tarkasteltuna tämä kaoottinen kesä on painunut mieleen aivan erityisenä. Erikoisia päiviä pikkuneidin kanssa ainakin riittää! :)
ReplyDeleteMutta entäs kun lapset ovat jo 10 ja toinen pian 8 niin ettei heitäkään voi oikein"syyttää" tästä meidän kaoottisuudesta...;-)
ReplyDeleteViolet, niinhän se tosiaan menee, että itse sitä elämänsä "järjestää" sellaiseksi kuin se on... Lapset vain tuovat siihen vielä oman lisänsä! :)
ReplyDelete