Aamuisin pieni saa katsoa tunnin lastenohjelmia. Ne on maagisia hetkiä, kun muulloin ei saa, lapsi istuu ja katsoo kaikki suosikit, mussuttaa samalla aamupalaansa, enkä ole millään uskoa että hän keskittyy johonkin niin ahneesti, että hän on paikoillaan, melkein paikoillaan, niin pitkään. On ne tärkeitä minuutteja minullekin, olen maailman epäaamuisin ihminen, siksi ohjelmien katseluaika on päätetty aamuun. Minä saan juoda kaksi isoa kuppia kahvia, kutoa, lukea, mitä haluan. Sitten olen herännyt, olen valmis kaikkeen, nykyään usein jo ennen kuin tunti päättyy, voiko olla että äidin oma aika käy pitkäksi.

Mutta on niitä paljon muitakin, niitä tärkeitä, ja enemmän vain koko ajan kun sekä lapsen että vanhempien tietokoneaika on tietoisesti rajattu pieneen. Lapsen maailmassa on niin paljon maagisia hetkiä, on hyvä kun niille on aikaa, että ne ehtii kokea. Sen että saa itse kävellä kauppaan, ei ole mihinkään kiire, saa pysähtyä tutkimaan kaikkea mielenkiintoista matkalla, katselemaan autoja, ihmisiä. Sen että onnistuu itse kipuamaan kotiportaat ylös vaikka mukana on maasta poimittu pieni lumiukko (jääkimpale) jota täytyy kantaa kaksin käsin. Sen että saa valmistautua vastaanottamaan odotettuja vieraita yhdessä äidin kanssa, pestä itse sitruunan, ottaa kaapista munan ja kaataa kulhoon sokeria.

Sen minä haluaisin opettaa, että kun mennään kylään, pitää viedä pieniä tuliaisia. Luin sen jostain, en muista mistä, ehkä jostakin blogista tai lehdestä, että juhliin tai yökylään mennessä viedään aina ystävän äidillekin joku pieni lahja, se oli minusta niin kaunis ajatus, sen minäkin haluaisin opettaa. Ja sen että lähetetään kiitoskortteja, omani kyllä laahaavat välillä puoli vuottakin jäljessä mutta kyllä minä ne aina lähetän. Eikä aina tarvitse edes olla mitään erityistä syytä kiitollisuuteen. Ja sen, että jos tulee odotettuja vieraita, pitää olla jotakin tarjottavaa, ei sen välttämättä tarvitse itsetehtyä olla jos ei ole ehtinyt tai jaksanut, vaikka leipominen aina mukavaa onkin.

Ja ne on myös tärkeitä hetkiä, leipomisessa, niitä tärkeimpiä, kun saa maistaa kaikkea. Minun äitini kaapii aina taikinakulhon niin puhtaaksi kuin saa, niin kuin se kakku nyt siitä menisi pilalle jos kulhon pohjalle unohtuu vähän jotain. Meillä ei unohdu, meistä on mukava jättää sinne vähän maistiaisia leipurille ja apulaiselle ihan tarkoituksella, vaikka se tarkoittaisikin että yksi muffinsinkolo vuoassa jää tyhjäksi.