darkness to darkness

Me mennään pimeästä pimeään. Aamulla kävellään autolle pilkkopimeässä, lapsi matkustaa sylissä kun ei näe ottaa askelia. Myöhään iltapäivällä kotiin tullessa lumi loistaa puiden oksilla pihavalojen välkkeessä. Joskus nähdään aurinko, otetaan siitä kuvia että muistettaisiin sen olevan olemassa. Töissä pöydällä on kirkasvalolamppu, mutta eihän se mikään aurinko ole.

Joulukuun alun hajanaisia huomioita: Lapsi on innoissaan partiolaisten joulukalenterista, ei osaa kaivata sieltä suklaata tai pikkulahjoja. Kuvat ja niistä yllättyminen riittävät. Päivähoidon tädit ihmettelevät sanavarastoa, empaattisuutta, rohkeutta, reippautta, kädentaitoja -- ei tullut täysin kyvytöntä kakaraa, vaikka oltiinkin yli kolme vuotta vaan kotona ilman sen suurempia sosiaalisia virikkeitä.

Juhlin joku päivä sitten synttäreitäni, niin kuin aina joulukuun alussa, ei sitä vuosien vaihtumista enää huomaa. Sen huomaa, että aika viuhuu ohitse, aivan liian nopeasti. Lapsi tuo yhtenä iltana paperia ja kynän, pitäisi kirjoittaa joulukirje Korvatunturille, lienee perinyt tiivistämisen taidon joltain muulta kuin minulta; "Äiti, kirjoita siihen että 'Rakas tonttu, lahjoja paljon.'" Ja onhan meillä niitä paljon jo tässä arjessakin, koetan muistaa joka päivä kaiken kiireen keskellä ajatella kaikkea mitä olemme saaneet.

***

We go from darkness to darkness. It's so dark in the morning that, as we take the short walk to the parking lot, she wants to travel on daddy's arms because it's too dark to see where you're going. When we come back, late in the afternoon, the snow glistens on tree branches under the streetlights. Sometimes we get a glimpse of the sun, photograph it to remember it exists. At work, there's a lamp imitating sunlight on my desk, but it's only an imitation.

Random notes in December: She's excited about a simple advent calendar with pretty pictures in it. No chocolate, no little gifts, just the excitement of opening a slot and being surprised. The kindergarten teachers at her nursery admire the extent of her vocabulary, her ability to concentrate on fairy tales and stories, her braveness, and crafting skills -- so, despite having been raised at home for the first three and a half years of her life she didn't turn out totally skill-less, as some advocates of early socializing through daycare would argue here in Finland.

I turned 34 the other day, but feel as young as ever, there's no distinction between years and ages anymore, only the realization that time flies past us, ever so fast. One evening my daughter brings me a piece of paper and a pen, she wants to write a brief message to Santa's workshop; 'Mommy, write this: "Dear elf, gifts, a lot."' And I think about how many we already have, try to remember them every day in this busy life of ours, the gifts we share as a family.

(Taken on my birthday, in the garden of our future home.)