toukoblues
Monen päivän päänsärky, en osaa sanoa miksi. Olo muutenkin tyhjä, jään tuijottelemaan kaukaisuuteen, lasken että työpäiviä on jäljellä 17. Piirrämme ekopaitoja, ihailen nuorten spontaania luovuutta, kerron jollekin joka sen on ansainnut että hän on miehistynyt, lapsi hymyilee ääneen. Kirjoitan paperiin, että opiskelun tukemiseksi on painotettu positiivisen palautteen antamista itsetunnon kohottamiseksi.
Siitä päänsärystä ja tyhjästä olosta: Alakuvassa paras valonsäteeni. Huomenna rakennamme koko olohuoneen lattiatilan vievän junaradan, ajamme junilla nimeltä Mansikka-Vadelma ja Mustikka. Hyvää helatorstaita!
Minä taas lupasin lapselle helatorstain kunniaksi (tai sateisen vapaapäivän puuhaksi) antaa sanoja hänen tarinalleen, josta on tulossa jo romaani. Hän rakastaa sitä, että kun kun kirjoittamisessa tulee tenkkapoo, minä heitän yhden sanan ja se pitää sisällyttää jatkoon, ja taas kynä sauhuaa.
ReplyDeletePäiviä lasketaan täälläkin, toisaalta minuun on iskenut jo kaiho ja haikeuskin. Raskaan työn hedelmistä on nyt vähän kurjakin erota, niin tiiviisti ollaan oltu yhdessä, heidän elämistään on tullut myös minun.
Luin tämän ensin yöllä, tykkäsin siitä ranskanperunajutusta, ehkä se ei ollut unta.
ReplyDeleteHienot nimet junilla!
Ja tuo positiivinen palaute, niin tärkeää, hyvä kun sitä annetaan.
Liivia, lapsen romaani kuulostaa hienolta tavalta viettää yhteistä aikaa, muistan itsekin kirjoittaneeni niitä lapsena/nuorena ainakin viisi, jotka sitten joskus teiniangstin puuskassa poltin äitini kauhuksi takassa. (Älä sinä anna niin käydä!) Tuo haikeuskin on niin totta, tosin omani tunnen vasta alle vuoden ajalta niin erontuska ei ole liian suuri -- ja ne nuoremmathan näen ensi vuonnakin.
ReplyDeleteIlona, tässä oli ranskanperunajuttukin, en tiedä miksi halusin sitten kuitenkin ottaa pois. Meillä on nimet ihan kaikella, myös joillakin niillä vauvoilla, jotka äidin mahassa kuulemma vielä on... :)