tyttöjen viikonloppu keittiön pöydän ääressä

Keittiössä pölötetään. Tyttö voi askarrella monta tuntia jos kukaan ei keskeytä. Talo tulvii valmiita ja keskeneräisiä töitä, nukkekodit ja leikkikeittiöt eivät kiinnosta, taide menee kaiken muun edelle. Kuuluu puheensorina: "Eihän tästä pitänyt sininen tulla, miten tästä oikein tuli sininen. Mutta ei se haittaa, se voi olla vaikka meri... Sinä piirsit väärään kohtaan, piirrä tuohon. Ei se haittaa, piirrä tuosta vain noin... Nyt tähän tulee tämmöinen, ja tuosta vielä..." Kenelle sinä puhut, minä kysyn. En kenellekään, tyttö vastaa, mutta voisitko sinä äiti leikata minulle tämän ihan pienen valaan? Mikäs siinä, kun leikkuupuuhat on kerran muutenkin kesken.

Välillä taiteilusta on pidettävä taukoa, syötävä, katsottava Melukylän lapsia. Tein  parmesaani-kvinoaa, heitin sekaan vähän kuivattua nokkosta väriksi ja vitamiiniksi kun eihän se kummoiselta lautasella näytä, keltaiselta mössöltä. Hyvää kyllä oli, tehdään uudestaankin. Myöhemmin talossa raikaa Mörköooppera ja huopakynät kaivetaan esille. Mörkö syntyy ja lähtee piiriin, me odotellaan isää kotiin viikonloppureissulta ja korkataan uusi liimapuikko. Mistähän kätköstä löytyisi tyhjä leikekirja tai -vihko täyttyneen tilalle.