salainen oravanpesä ja muita tuhoutuneita
Kerrankin olin ottanut kuvia jostakin ajoissa. Viime viikolla kuvasin pihapuita kun sairastimme lapsen kanssa kotona, pakkaspuita, aurinkopuita, huurretta ja helkkäilevää ilmaa. Sitten yhtenä harmaana päivänä, loppuviikosta, niitä puita ei enää ollutkaan. Ajettiin kotiin, käännyttiin parkkipaikalle, lapsi alkoi itkeä, äiti minun lempipuu on kaadettu, minkä alle minä nyt teen minun salaisen oravanpesän. Hän elää vahvasti omassa mielikuvitusmaailmassaan, siellä on metsiä ja kukkaniittyjä täynnä kilttejä eläinystäviä, on lampia ja kallioita, joskus eläimiä teevee-ohjelmistakin, vaikka Kössi Kenguru (kuvassa keskimmäinen miehen piirtämä malli, reunimmaiset Kössit tytön). Olen siitä niin iloinen. (Laitoin pilkun ja jatkoin sanalla vaikka, mutta otin sen pois. Olkoot yksinäisyyden pirujen maalailu. Lapsi on ihan onnellinen.) Kuvasin juuri ajoissa yläkuvan kukatkin, kissa rakasti ne sittemmin kuoliaaksi. Aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle!
Ja hänellä on kuitenkin sinut, ja sinä tajuat salaisen oravanpesämaailman merkityksen.
ReplyDeleteHurmaava tuo piirrustus vihreistä olioista.
ReplyDeleteSinun tyttösi on aika vekkuli!
Meidän esikoispojalla oli pitkään mielikuvitusystävä Veli. Veli oli aikamoinen tyyppi, useimmiten teki asioita joita poika ei niinkään olisi rohjennut. Velin mukana tuli myöhemmin liuta muita kaveruksia :)
ReplyDeletePoikamme tuntui viihtyvän kouluikään asti oikein mainiosti kotioloissa, leikki kyllä mahdollisuuksien mukaan lastenkin kanssa muttei tuntunut millään lailla kärsivän paljosta olosta "pelkästään" vanhempiensa seurassa. Keskimmäisemme syntyi kun hän täytti viisi.
Yläkuva; <3
Terveisin Paula
Ihana lapsi!
ReplyDeleteKeskustelin juuri yksinäisyydestä muussa yhteydessä, mietin että jos on rikas sisäinen maailma, ei ole välttämättä koskaan yksin. Puhuimme mm. piirtämisestä. Vanhempana silti toivoo, että lapselle löytyisi yksi omanoloinen tärkeä kaveri, olisihan se ilo ja lohtu kaikesta huolimatta.
Tämä on tuttu aihe meidänkin perheessä (ja aikoinani myös omalta kohdaltani) mutta aika lailla niin että kavereita kyllä olisi, mutta omaa lasta ei kiinnosta toiminnallisuus, haluaa ulkoisesti enimmäkseen staattisia, mielikuvituksen tai juttelun varassa toimivia leikkejä.
Tuossa Kössi-triossa taitaa olla teidän perhe. Onnellisilta näytätte. Valoisia päiviä teille!
Ilona, onhan se niinkin, tosin en osaa heittäytyä leikkiin niin kuin toinen lapsi... Se on ilmeisesti joku äitien yleispiirre.
ReplyDeleteLiivia, lapsi innostui Kösseistä tosissaan katsottuaan ylen arkistosta muutaman jakson. Niitä piirrettiin oikein urakalla!
Paula, kiitos näistä lohdun sanoista! Meillä lapsi kaipaa kyllä ikäistään leikkiseuraa, muttei toisaalta niin kipeästi, että mikä tahansa leikki tai touhu kelpaisi. Ehkä ne oikeat kaveritkin ajan kanssa löytyvät.
Katja, niin minäkin ajattelen, että seuraa ei ehkä kaipaa niin paljon jos on noita sisäisiä maailmoja, mutta kyllä meillä toisaalta lapsi puhuu kaveritoiveistaan paljonkin, etenkin viikonloppuisin kun ollaan kotona ja leikkiseuraa ei ole. Lienee tilanne kuitenkin myös vähän sama kuin tuo sinun kuvaamasi, toisten lasten leikit ainakaan päiväkodissa eivät kiinnosta niin paljon, että niistä poikisi myös vapaa-ajan ystävyyttä. Muutenkin tuo päiväkodin kautta tutustuminen on sillä tavalla "vaikeaa", että päiväkotikaverit asuvat muissa kaupunginosissa, eikä heitä tule tavattua vapaa-ajalla spontaanisti, silloin kun aikaa sattuisi olemaan. Luotan siihen, että aika aikaansa kutakin, koululaisen elämä on varmasti jo tässäkin suhteessa erilaista, mutten voi olla ajattelematta myös, että samoina ne leikit jatkuvat sielläkin, niin hänellä kuin muillakin.
i love this drawing. cheerful one.
ReplyDelete