Lauantaina maalattiin yhden työpäivän verran, sunnuntaina oli vuorossa vähän sähkötöitä ja ne ihanimmat: puutarhapuuhat. Omalla pihalla, omalla maalla, oman pihatien risusavotta ja ensimmäinen oma omenasato. Suurin osa omenoista lahjoitettiin pois kun hillot on jo tehty, piirakan verran otettiin kotiinkin.
Tämä oli äiti parasta menoa! sanoi lapsi.
Lämmin kiitos
Liivialle kauniista ja lämpimistä lapasista!
Oi omenasato! Ihanuutta, välillä niin kaipaisin omaa pihaa, sitten taas en ollenkaan. Omena-aikana se olisi kyllä kiva.
ReplyDeleteKylläpä ilahdun kun näen tumput tyttösi kädessä "parhaassa menossa". Näyttää olevan vähän kasvunvaraakin:)
ReplyDeleteJa minä kun haluaisin luopua pihasta, en tekisi siellä yhtikäs mitään...ja sen on näköinenkin.
Satu, tässä suhteessa kahdessa kodissa / kaupungissa / maalla asuminen on ilo: puutarhaan pääsee niin harvoin, että siitä suorastaan nauttii joka kerta! :)
ReplyDeleteLiivia, kasvunvaraa on jonkin verran, muttei häiritsevästi. En tiedä onko lapsella jotenkin erityisen suuret peukalot, mutta usein ne käyvät pieniksi ennen muuta lapasen osaa... En minäkään tehnyt tuolla yhtään mitään silloin kun siellä asuttiin, mutta nyt kun ei se puutarhanhoito ole joka päiväistä "iloa", on kiva puuhailla aina kun voi!
Noi on tuollaisia ihan oikeita omenoita eikä mitään "kaupan omenoita"!
ReplyDeleteNiitä ne Kati tosiaankin ovat!
ReplyDeleteBeautiful colors!!!! :)))
ReplyDeleteSopa Azul, thank you! :)
ReplyDelete