kun en näe 2
Kaikenlaista pohdintaa. Kumpi ohjaa, järki vai tunne. Kumman pitäisi. Paras tunne on illalla kahdeksalta, kun luetaan iltasatu ja on pussausrituaali, tuhat ja yksi pusua, huone täynnä rakkautta, iltalaulu, viisvuotiaan, kohta kuusi, jutut. Miten siihenkään ei tahdo aina energia riittää vaikka se on ihaninta. Vähän yli viisi vuotta sitten kirjoitin, että kun en tiedä. En tiedä vieläkään. Onko aikuisuus ajautumista, vääjäämättömän hyväksymistä ja mukavuuteen tyytymistä vai jonkin, ehkä paremman, arvaamattoman kurottelua. Saako niin edes tehdä. Vastuuta se on, se on selvä, mutta kumpi painaa vaa'assa enemmän, arvot vai turvat. Kuulostin varmemmalta viisi vuotta sitten, tiesin mielestäni niin selvästi tämän. Sekään ei nyt ole totta, vaikka hyvin riittäisi vieläkin:
"Mitä minä haluan? Tärkeintä olisi, että aikaa riittäisi lapselle yllinkyllin. Haluan, että lapsellani on puhtaat vaatteet päällä, tarpeeksi ruokaa ja turvallinen kasvuympäristö. Itselleni haluan hyvän sängyn, lämpimän peiton, aikaa leikkiä karhua tytön kanssa, kirjastokortin, kärsivällisyyttä, maljakon johon poimia kukkia, rahaa kirpputorille ja syksynvärisiä kynsilakkoja aina syksyisin."
Ai per-ha-na kun hyvää pohdintaa. Ja se vanha kirjoitus johon linkität. Mielenkiintoista että otat tähän esille sen ja vedät vuodet välistä tavallaan pois.
ReplyDeleteKauheasti tuli mieleen kaikenlaista. Itsestäni tekee mieli kertoa, minäminäminä, anteeksi vaan, mutta kun on niin tuttuja tuntoja.
En näe enkä tiedä minäkään. Tânään juuri töissä harjoittelijan kuullen sanoin etten ole päivääkään tehnyt sitä työtä mihin minulla on korkeakoulutasoinen pätevyys, että olen ollut "vain kotona" n. 14 vuotta, että tulin vahingossa nykyiseen työhöni, etten tiedä mitä haluaisin tehdä todella - tai en varsinkaan sitä onko minusta sellaiseen ja koska ja miten.
Minusta tuntui että hän katsoi minua oudoksuen. Ei ilkeästi ollenkaan mutta niin että huomasin että ajatteluni ja olemiseni vaikutti varmaankin hänestä oudolta haahuilulta tai jotain.
Nuoret ovat monesti niin päämäärätietoisia että heihin verrattuna olen luultavasti aivan huithapeli heittäytyjä ja virran mukana vanuva.
Hyvää pohdintaa tosiaan.
ReplyDeleteEn osu ytimeen, mutta kertoilen, mitä omaan mieleen tästä tuli.
Kai itse ajattelen, että saa kurotella parempaan, enempäänkin. Riippuu niin asiayhteydestä ja yksityiskohdista. Mutta että ei sellainen lähtökohtaisesti ole väärin. Ja että jokainen määrittää oman oikean ja vääränsä, oman moraalinsa rajat. Mitä saa ja mitä ei saa.
Ja tahtominenkin, miten tahtominen vahingoittaisi.
Entä turva, turvallisuushan voi olla yksi elämänarvoista.
Oli luettava omakin kommenttini tuohon viiden vuoden takaiseen. Ja katsos, viisivuotissuunnitelmani on toteutunut täydellisesti. Edelleen on sama perustavoite, ympärille on tullut kaikenlaista muutakin, mikä kiinnostaa. Hauskaa.
Kiitos tästä ja siitä viiden vuoden takaisesta.
ReplyDeleteTäytyy saada haluta itselleen hyvää tasapainoa, mutta mitä kautta se löytyy... sanoit tuolla aiemmassa, että haluat mukavan työn ja vähän rahaa elämiseen. Minua säväytti tuo mukava työ, sellaisen minäkin haluaisin, ja samalla kyllä sellaisen, missä saisin kokea paloa ja syvää iloa, itselle tärkeää. Onneksi niitä saan jo nykyisessäkin, mutta satunnaisesti, siinä on niin paljon muutakin, ei niin antoisaa.
Mä olen hankkimassa itselleni jo kolmatta koulutusta. Edelleen olen ekan koulutuksen työssä. Pikkuhijlaa tiedän, mistä se palo syntyy, mutta sellaista työpaikkaa ei olekaan, se pitäisi tehdä itse.
Anteeksi, sekavaa mietiskelyä, väkisinkin kelaa tässä heti omaa elämää. Kunhan osaisi olla ja toimia enimmäkseen niin, että päämääränä olisi oma hyvä (enkä tarkoita itsekästä omaa hyvää, vaan sellaista...no kyllä sä tiedät). Kuitenkin, toisinaan arvoja on niin vaikea laittaa turvan edelle, varsinkin kun on muitakin ajateltavia ympärillä kuin se itse.
Kiitos tästä. Ihanaa, että haluat leikkiä karhua. Toivon maljakkoosi lempeää kauneutta ja villiä vapautta.
Nämä on näitä varmasti monelle tuttuja pohdintoja. Olisi niin kivaa, mielestäni, sanoa, että tunne on saanut ohjata elämää tärkeissä päätöksissä, muttei se ihan pidä paikkaansa, kun on kuitenkin koko ajan ollut lapsia ja vastuuta.
ReplyDeleteMutta minullekin riittäisi ja riittääkin hyvin tuo mukava työ ja vähän rahaa. Onnekseni minulla on työ, jossa enimmäkseen viihdyn oikein hyvin. Eihän missään työssä kaikki päivät ole kivoja, mutta kun on sentään enimmäkseen, se riittää. Yleensä on oikein mukava lähteä aamulla töihin, siitä olen kiitollinen.
Tuo oli tosiaan mielenkiintoista, miten viisi vuotta välistä hävisi. Tuollaista aika juuri on, menee hujauksessa, asiat muuttuu eikä kuitenkaan.
Kati, saa kertoa itsestä, kernaasti, alkuperäinen otsikkoni tähän oli että entä sinä. On mukava kuulla että meitä haahuilijoita on muitakin. Mulla on semmoinen vaihe,,että haluaisin selvittää mitä voisin tehdä jos lakkaisin haahuilemasta ja päättäisin oikeasti itse tehdä jotain. Mutta resurssien riittävyys huolettaa, paitsi omien niin myös ekonomisten. On käynyt sillä tavalla kliseisesti, että tulojenmkasvun myötä menotkin on kasvaneet. On ihan mukavaa kun ei tarvi joka penniä laskea, mutta ei kovin hääviä puoliväkisillä vanua vaan.
ReplyDeleteIlona, mäkin katsoin tuota sun viisivuotissuunnitelmaasi ku tuon kirjoitukseno esille kaivoin, ja ajattelin että onpa ihanaa että se on toteutunut. Toivottavasti koko ajan tulee lisää kaikkea uutta ja hauskaa!
Satu, hyvää mietiskelyä, ei sekavaa ollenkaan vaan semmoista kuin ajatukset ovat, rönsyävää, täyttä. Tartuin tuohon kolmanteen tutkintoon, olet kyllä rohkea ja voimakas nainen! Haluaisin itsekin löytää sen palon, mutten oikein edes tiedä mistä alkaa sitä etsiä. Viime aikoina on kovasti ollut mielessä hyvä leipä, monellakin tapaa.
Kirjailijatar, itsekin mieton juuri noita kadonneita vuosia. Mihin tuo varmuus meni, mihin minä? Voiko syyttää kulkeentumisesta vain elämää, vai oliko itselläkin jotain tekemistä sen kanssa? Ajattelen jotenkin,,että ennen neljääkymppiä lyötävä jarrut päälle ja koettaa saada joku tolkku tähän elon tiellä etenemiseen.
Heh, nin kävi meilläkin että tulojen kasvun myötä menotkin kasvoi...tai no, esim. asuinkustannukset eivät ole kasvaneet, mutta olemme panneet enemmän matkustamiseen ja ruokaan. Siitä olisi hankala luopua, vaikka oli se kyllä niinkin että muistaakseni me jo ennen mun töihin menoa päästiin sinne ja tänne ja ruokaakin oli...
ReplyDeleteTuo mitä kirjoitat Kirjailijattarelle, "ennen neljääkymppiä lyötävä jarrut päälle jne.". Mua alkoi ihan kauheasti kiinnostaa mitä ajat takaa, mutta uskon etten ymmärtänyt. Jos viitsit, niin avaatko hiukan niin katson olenko samaa mieltä - nyt kun tänä vuonna täytän 48:)
Piilomajan Kati
Kati, siis on semmoinen tunne, että koko elämä on mennyt virran mukana vieriessä, sinne tänne ajautuen. Että on päätynyt semmoiseen pyörään joka pyörittää mukanaan ja tehnyt niin kuin "kuuluu tehdä", you know. Koska on tullut epähuomiossa hankittua koulutus tiettyyn hommaan, niin on sitten tehnyt niitä hommia. Koska mies on halunnut tehdä uraa ympäri maata, on sitten mennyt mukana. Nyt tekisi mieli hypätä kyydistä pois ja pysähtyä miettimään, mitä sitä oikeastaan haluaisi itse tehdä, jos saisi valita ihan mitä vaan. Ja mikseipä saisi, eikä tuo neljäkymmentäkään tietysti mikään kiveen kirjoitettu takaraja ole, tää talvi vaan sattuu olemaan semmoinen vedenjakaja kohta että pakko tehdä joku päätös tässä asiassa...
ReplyDelete