midsummer magic

Ja niin me ajettiin juhannukseksi kotikonnuille, vihreään laakeaan. Huomattiin että kolmen tunnin automatka on huomattavasti lyhyempi kuin kuuden, ja aattoiltana seisoin vyötäröäni myöten järvessä, kylmä vesi kipristeli varpaita puoli tuntia, tunnin, ajattelin veden voimaa, turvauduin siihen. Monia kotiinpaluita yhtä aikaa, tämä seutu, vesi myös. Kohtaan aina sen kotiinpaluun tunteen kun kosketan vettä, yöllä oli lämmintä vain kuusi astetta ja vesikin jo melkein jäätävän kylmää mutta lempeää turvallista silti.

On puhuttu hidastamisesta, leppoistamisesta. Luen jokakesäistä kirjaani, en tiedä miksi siitä on tullut niin kesäkirja, olen lukenut se joka kesä sen jälkeen kun avasin sen ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tämä kolauttaa joka kerta:

Eräänä toisena päivänä sillä viikolla suunnittelin vieväni Isabellan puistoon. Hän taapersi vierelläni jalkakäytävällä. Emme lleet kulkeneet puoltakaan korttelia, kun hän pysähtyi leikkimään pienellä ketjulla, joka roikkui vesipostista. Hän taputti ketjua sormellaan niin, että se heilui edestakaisin. Hän odotti kärsivällisesti, kunnes se pysähtyi ja taputti sitä lumoutuneena. Yritin hoputtaa häntä, jotta pääsisimme puistoon.


Hän alkoi itkeä.


Annoin periksi ja hän palasi ketjun luo tökkien sitä kärsivällisesti ja katsellen sen heilumista edestakaisin, kunnes se pysähtyi, ja tökkien sitä jälleen. Halusin kiiruhtaa puistoon, jotta voisimme alkaa pitää hauskaa. Minulta vei ikuisuuden nähdä, että Isabellalla oli jo hauskaa.


Minkä ikäisenä aloin ajatella, että se, minne olin menossa, oli tärkeämpää kuin se, missä jo olin? Milloin aloin uskoa, että tärkein asia siinä, mitä olin tekemässä, oli saada se päätökseen. Osata elää ei ole jotain, mitä meidän on opetettava lapsille. Osata elää on jotain, mitä meidän pitää varoa ottamasta heiltä pois.

-- Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla

Kuvat: 1. vanhat kotikulmat 2. tällä pihalla 3. nämä maisemat 4. laakee 5. juhannusyö tällä mökillä.

***

So we drove back to where we come from, to the land of idyllic green pastures, of midnight sun and crisp cold air, realizing a three-hour drive is much much shorter than a six-hour one. As I stood in the lake, waist deep, for half an hour, an hour maybe, I felt its coldness tickle my toes, I felt the strength of the water around me, it surrounded me, I was relying on it. So many homecomings at once, these views, the water. It's always a homecoming with me and the water, every time I touch its surface, at night it was only plus six degrees and the water was freezing but oh so gentle and safe.

Photos: 1. this was our neighbourhood two years ago, when we lived in the countryside 2. our old garden, now overgrown 3. the view from our old garden 4. endless green pastures near our old hometown 5. midsummer eve at O's parents' cottage.