Heinäkuun lämpö ja epätodellinen elossaolon tunne. Olo: satumainen, odottava. Miksi aina odottava?
Lainaan kirjastosta Woolfin Mrs Dallowayn, kuvittelen lukevani sen vaikka tiedän etten taaskaan lue. Lapsi käy vessassa kirjastossa, kahvilassa ja citymarketin henkilökunnan tiloissa, ja minä olen hänestä hurjan ylpeä.
Yhtenä yönä lokit yhtäkkiä parveilevat pihalla, sateen jälkeen, ja toisena, aivan lämpimänä päivänä kettu istuu päiväpedillä kuuntelemassa ja katselemassa satukirjaa. Joskus ajattelen, että eikö tämä elämä voisi olla tässä, eikö se olisi hyvä niin.
Mutta ihmiset, joilla on haaveita, ovat kuulemma onnellisimpia. Haaveilen saaristosta, haaveilen olevani henkilö joka lukee Woolfia, haaveilen että yltäisin varpaisiini. Jonain päivänä.
***
The warmth of July, the unreal feeling of being alive. Feeling: wondrous, waiting. Why waiting, always waiting?
I borrow Woolf's Mrs Dalloway from the library and imagine myself reading it although I know that yet again I won't. She goes to the loo in the library, in a café, in the personnel ladies' room in a grocery store, and I'm ever so proud of her.
One night the seagulls gather in our yard, after the rain, all of the seagulls in the neighbourhood are there together. On another day, a warm day, a fox sits on our daybed listening to fairy tales. Sometimes I think: couldn't this be it? couldn't this be life, all of this, all of it?
But I hear people who have dreams are the happiest. I dream of living on an island, I dream of being the kind of person who reads Woolf, I dream of being able to reach my toes. One day.
Elämä on nyt tässä, mutta jotta sen on mahdollista olla nyt tässä, pitää olla haaveita. Niin ajattelen.
ReplyDeleteEn tiedä, ymmärtääkö tuosta kukaan muu mitään... Mutta siis kokemus sanoo, että jos ei kykene haaveilemaan, ei oikein ole elämääkään.
Ehkä odottava mieliala liittyy osaltaan siihen, minulla ainakin usein on niin.
Odotan aikaa tai päiviä, jolloin olisin rohkeampi (vaikka käymään kirjaston vessassa tai edes kirjastossa, ihailen siis tytärtäsi suuresti), ja kun olisin rohkeampi, olisin myös ystävällisempi ihmisille, ja sitten ihmisten olisi helpompi pitää minusta, ja minun olisi helpompi pitää itsestäni, ja sitten en ehkä olisi niin yksinäinen kuin nyt olen. Sellaiset rohkeushaaveet kannattelevat minua.
Ymmärrän oikein hyvin mistä puhut. Oma oloni on juuri nyt se, etten tiedä miten kauan jaksan enää antaa haaveiden kannatella, että jotain, jotain pitäisi tapahtua pian.
DeleteVarpaisiin nyt kai ainakin voit yltää helposti! Koukista polvia ellei muuten onnistu:)
ReplyDeleteOlen luullut lukevani Mrs Dallowayn myös aika useasti.
Hauska kuulla, että meitä luulijoita on muitakin! Hmm, yritin taas kerran ylittää korkeinta aitaa, polvia koukistamallahan siitä tosiaan pääsee!
DeleteIhana kuva tuo naamarityttö, tuli niin vahva tunne omasta lapsuudesta.
ReplyDeleteMiten kasvot hikoavat naamarin alla, sen haju, joku reuna ehkä vähän hiertää ja kuminauha kiristää, eikä mitään oikeastaan näe, mutta miten ihanaa se on silti.
Hede
Hei Hede, kauniisti kuvailet muistikuvaa ja tunnetta. Hauskaa, että kuvani sai muistot pintaan!
Delete