sitruunaa, hunajaa, hyvää mieltä / lemon and honey and happiness




Kun maailma alkaa muuttua päivä päivältä sumuisemmaksi, päätän uskoa siihen, että sitruunassa on läjäpäin c-vitamiinia ja syön hunajaa ruokalusikalla. Arvostan kovasti sitä, että saan itsehoito-ohjeita lääkereseptin sijaan, ja ihme kyllä sain. Määrättiin lepoa, yhtäkkiä saankin kuulemma istua tämän illan tässä sohvalla ja olla vaan. Pitäiskö meidän lähteä johonkin että saat levätä kunnolla, mies kysyy. Ei tarvitse, elän kuvien maailmassa, en tiedä mitä tässä lähellä tapahtuu.

Ehkä karkaan johonkin toisiinkin maailmoihin, vaikka niihin joita on onnenkirjoissani, monta hienoa tuli mieleen kun aloin miettiä, Katja (jonka uuden novellikokoelman lukemista muuten odotan suurella innolla!) haastoi miettimään kymmentä hyvänmielen kirjaa. Alla ainakin joitakin, satunnaisessa järjestyksessä, näistä (ja monista muista) tulen kovasti hyvälle tuulelle. Haluan haastaa kaikki kirjoista innostuneet miettimään omia hyvän tuulen kirjojaan.

Tässä joitakin muitakin kauniita asioita, joista olen kovasti pitänyt viime aikoina:
tyttären tarha, yli satavuotias kaunis puutalo

Hyvänmielen syyskuuta sinulle!

***

When the world seems to turn hazier and hazier as the days go by, I choose to believe that lemon has loads of vitamin c in it, and start eating spoonfuls of honey. I appreciate being given instructions for self-care -- instead of antibiotics -- from the healthcare people, and to my surprise, that's what I got. I was told to rest now, so suddenly I'm allowed to sit on this comfy sofa and just be. Should we go somewhere so you can be alone and rest well?, he asks. No, they don't need to go, I've already escaped into a visual world that exists beside the real one, and so have no idea of what is going on right before me.

Maybe I'll even flick through one of my happy books, the lovely Katja (whose new collection of short stories I'm really looking forward to reading soon) challenged me to think about books that put me on a good mood. Below you can find my list of ten such books (there are definitely many, many more that succeed in bringing a smile on my face every time I read them) in random order. I want to challenge everyone who likes books to think of a list of their own 'happy books'.

Here are some other beautiful things that have made me happy lately:
my daughter's kindergarten, a 100-year-old wooden house

Have a happy September, you!

***

Hyvän mielen kirjat / My happy books:


Hanif Kureishi: Gabrielin lahja / Gabriel's Gift 

Astrid Lindgren: Melukylän lapset / Barnen i Bullerbyn 

Tom Hodgkinson etc: The Book of Idle Pleasures 

Amanda Blake Soule: The Rhythm of Family 

Yann Martell: Life of Pi 

Zadie Smith: On Beauty 

Jane Austen: Emma 

Kai Nieminen: Lopullinen totuus. Kaikesta / my favorite collection of poetry, the title of which translates into The Final Truth. About Everything 

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto numero 1 -sarja / The No 1 Ladies' Detective Agency series 

J.K Rowling: Harry Potterit / all Harry Potter books

Comments

  1. Minä aloitin hetki sitten Piin elämää, mutta en tiedä johtuiko se tästä hieman väsyttävästä ajanjaksosta, vai mistä, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Joku toinen kerta sitten!

    Harry Potterit on minunkin suosikkeja, samoin Naisten etsivätoimiston olen lukenut muistaakseni parikin kertaa :)

    The Rhythm of Familyn kaivelin juuri äsken kirjahyllystä iltalukemiseksi, kiitos kun silloin viime talvena vinkkasit minulle siitä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minustakin Piin elämän alku on vähän hidas. En tiedä millainen suomennos siinä on, alkuperäisessä kielen maagisuus antoi semmoista nostetta että jaksoin paahtaa alun läpi ja jatkaa matkaa halki Tyynen valtameren...

      Kiva kuulla että Rhythm of Family kolahtaa muillekin!

      Delete
  2. En ole lukenut noista yhtään. Oho!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oijoi, nyt äkkiä ainakin Zadie Smithiä lukulistalle!

      Delete
  3. I love 'Emma' by Jane Austen, it always makes me feel better x

    ReplyDelete
    Replies
    1. Austen does that have effect on you, doesn't she? :)

      Delete
  4. Ihania kirjavalintoja. Oletko muuten kuullut, että Piin Elämästä on tekeillä elokuva :O vähän hirvittää mitä sieltä tulee.

    Pikaista paranemista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Katri, vointi onkin jo vähän parempi! Tuosta elokuvasta en ollut kuullutkaan, voi kamala... Tai voihan se olla ihanakin, mistä sitä koskaan tietää!

      Delete
  5. Mulla olis Piin elämä suomeksi sekä On Beauty englanniksi hyllyssä....pitäis varmaan lukea.

    Sitruuna sekä hunaja on olleet minunkin ruokavaliossani tässä viime päivinä. Ja sain ainakin puolen vuoden univelat nukuttua kun olin flunssassa. Pitäis varmaan useammin saada flunssa niin olisi hyvä syy nukkua ja levätä rauhassa;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen kyllä Riikka lämpimästi molempia, ne on mun lempikirjoja oikeastaan.

      Mäkin mietin että flunssa kerran kuussa vois olla ihan semmoinen hyvä nollausta varten... :)

      Delete
  6. Minäkään en ole lukenut nuista mitään. Tom Hodgkinson on kyllä tuttu ja pari hänen kirjaa löytyy hyllystä. Piin elämää olen pyöritellyt joskus kirjastossa, ehkäpä lainaan sen joku päivä. Kunhan saan kädet neulomisesta vapaaksi. Äänikirjaa voisi nyt kuunnella, vaikka eihän se sama asia ole, mutta se sopisi nyt.

    Sitruunat, kauniita ja hyviä ;)

    ReplyDelete
  7. get-well xx
    it's true that antibiotics are not always necessary. i believe natural healing is to choose & experiment first and when it works : good. no need for chemicals.
    thank you for the list of books and the translation in english. i've just bought two new ones, but i may need some more to read soon

    ReplyDelete
    Replies
    1. I'm also of the opinion that oftentimes medicinal chemicals are unnecessary, and that it is best to try natural ways of healing first. I got better very soon after I started spraying my nose with salted water and breathing in boiling water that had a few drops of eucalyptus in it. Plus, of course, drinking lemon & honey with hot water. No antibiotics necessary! :)

      Delete

Post a Comment