montako aamua
Kuin olisi lukenut ajatukseni mies alkoi perjantaina pohtia, tulisiko jouluisempi tunnelma, jos vähän laittaisi. Hän aloitti silittämällä keittiön verhot, sitten laittoi valoja ulos. Minä vaivasin suuren piparitaikinan, neilikan tuoksu täytti koko huoneen, ja uunista tuli tuoreita joulupipareita kahtena päivänä. Sieltä se sitten pikku hiljaa alkoi tulla, vähä vähältä, meidän joulu.
Sunnuntaina pidimme lapsen kanssa lepopäivän ja pyrähdimme vanhempieni kyydillä äitini lapsuusmaisemissa, tätini luona kylässä. Mietin, miten rauhaisaa, vähän pelottavaakin, mahtaa olla asua metsän keskellä, suurten kuusten siimeksessä. Miten lapset ovat sieltä kävelleet ja hiihtäneet maantien reunaa kyläkouluun, semmoisen matkan jonka nykylapset menisivät vanhempiensa autolla jos kunnallista kyyditystä ei olisi saatavilla. Montako pimeää talviaamua on mummoni sydän ollut huolesta sykkyrällä hänen laittaessaan lapsensa koulumatkalle, kovassa pakkasessa, onko ollut villieläimiä ja tarpeeksi vaatetta päälle. Vai onko se ollut niin tavallista, ettei ole edes osattu pelätä, ei nähty sen olevan tarpeen?
Ja kuitenkin onnellisena siitä, että äitini kotitalo on pidetty kunnossa, naapuritalosta ovat lapset lähteneet maailmalle, etelään, ja siellä se rapistuneena kököttää, äitini eläkepäivähaaveiden tontin paikalla.
Hauska tuo oranssinen, joulutähtikö se on?
ReplyDeleteSurullisen näköinen talo. Kyllä mua lapsena syrjäkylillä pelotti pimeä...Mutta toisaalta, kun sieltä reissuiltaan selvisi kotiin, niin saihan siitä joitakin onnistumisen kokemuksia. Siis että uskalsi itse!
Hanna, joulutähti se tosiaan on, paksua paperia. Itse en muista, että lapsena olisi pelottanut, mutta nyt aikuisena kyllä tuntuu hurjalta ajatella, että asuisi noin metsässä.
ReplyDeleteMinua kiehtoo nuo vanhat talot jostain syystä vieläkin. Pyörällä uimareissulle mentäessä ihastelin, puitten kujaa tehdessä, tien varressa olevaa "mummon mökkiä". Siellä taisi joku jopa asuakin =) . Aina vieläkin kuvittelen kuka taloissa on asunu jne. Ja tietenkin että millaista olisi itse asua niissä ;) . Tosin aika usein "haaveeni romuttavat" kun mies tokaisee "arvaappa paljonko maksaisi niitten laittaminen asumiskuntoon tai sitten ne on purettava" =( ... no höh, niinpä tietysti ;) ... Ihanaa joulun odotusta !
ReplyDeleteSuurellaSydämellä, sama juttu minulla. Miehen käännytys tosin on pikku hiljaa edistymässä, niin talon kuin muidenkin ekoasioiden suhteen. Ei aina tarvitse olla uutta, päin vastoin, vanhassa on oma historiansa ja tunnelmansa -- siksi kai se niin kiehtookin.
ReplyDeleteIhanaa, miten olette saaneet joulutunnelman luotua!
ReplyDeleteMiehen käännytys ekoasioiden suhteen, se on täälläkin ikuisuusprojektina, joissain asioissa on itse annettava periksi ja vähän luovuttava, toisissa sitten toisinpäin. Melkoista tasapainoilemista välillä.
Villilintu: Meillä kysymys ei ole niinkään miehen käännytyksestä kuin siitä, että olemme valmiita 'säästämään' eri asioista. Toisaalta keskustelemme paljon myös siitä, voiko ekologisuuteen edes suhtautua muuten kuin joko tai -asiana. Isoja kysymyksiä ovat nämä.
ReplyDelete