seitsemän satunnaista

Sain Lotalta haasteen kertoa itsestäni seitsemän asiaa. Minusta tämä on vaikeaa, rajata asiat johonkin tiettyyn lukuun; voisin kertoa vaikka mitä! Tässä nyt kuitenkin aivan satunnaisesti mieleen juolahtaneita:

1. Juon maitokahvia. Paljon ja mahdollisimman isoista mukeista. Mielestäni alle 2,5 desin kahvikupit ovat rahantuhlausta, vaikka jotkut ovat kyllä ihan söpöjä, varsinkin vanhat ja kuluneet.

2. Kirjoittelen joskus runoja. Nykyään vähemmän kuin ennen, en tiedä miksi. Yhtä runoani on "lainattu" (ihan luvan kanssa) yhdessä vuoden 2008 esikoisrunokirjassa, joka oli ehdolla sille Hesarin palkinnolle. Itse en uskaltaisi lähestyä kustantajia tekstieni kanssa, osittain varmaan siksikin että en saa niistä millään aikaan järkevää kokonaisuutta, vaikka niitä varmasti ainakin yhden kokoelman verran onkin.

3. Kerran kun täytin vuosia, tässä muutama vuosi sitten, Tommy Lindgren kävi DJBB:n klubikeikan jälkeen laulamassa minulle onnittelulaulun ihan siinä meidän pöydässä. Ihmeellinen veljeni oli jotenkin ihmeellisesti järjestänyt asian niin, ja se oli kyllä ikimuistoisin syntymäpäivälahjani.

4. En voi sietää jonottamista tai muutenkaan oleilua suurissa ihmisjoukoissa. Ahdistun festareilla lavan edessä heilumisesta ja tavaroiden etsimisestä suurissa marketeissa, joissa jokaisella käytävällä on ihmisiä tien tukkona. Olen kuitenkin melko sosiaalinen, enkä osaa sanoa, mikä ihmisjoukoissa oikein on vikana.

5. Pelkään hysteerisesti ampiaisia. Pelkoni pahenee vuosi vuodelta, viime kesänä ulkoilu oli välillä liki mahdotonta. Minulle on ehdotettu terapiaa asian tiimoilta, en tiedä auttaisiko.

6. Olen kova suunnittelemaan. Tekemään listoja, kirjaamaan tavoitteita, luonnostelemaan haaveita. Toteutus kuitenkin mättää. Kukatkin istutetaan aina viimeisenä iltana ennen juhlia.

7. Varhaisteininä halusin olla Uuden kuun Emilia. Kirjoitin päiväkirjaani, että minusta tulee kirjailija, ja raapustin useita nuorten romaaneja. Käsikirjoitukset on sittemmin poltettu takassa (teiniangstin ollessa voimissaan), päiväkirja on onneksi tallella. Nykyään sen lukeminen hymyilyttää vähän.

Kuvat ovat keväältä 2008, ajalta jolloin lapsi oli vasta ajatuksena mielessä, miehen ja minun kahdenkeskinen salaisuus. Kukkia istutettiin yhtenä toukokuun iltana, päivää ennen pikkusiskoni ylioppilasjuhlia jotka juhlittiin meillä. Juhlissa join kahvia omasta kupistani, ne äidin Arabiat kun olivat niin mitättömän pieniä.