villi pohjola

Hui on sana joka kuvaa tätä päivää: Aamulla pakkasta -29 astetta, makuuhuoneessa lämmintä +16, ymmärrys siitä, että näin on, vaikka helmikuu on jo yli puolen välin ja kevään pitäisi tulla, kuten aurinko näinä päivinä on ollut lupailevinaan. Illalla pitäisi uskaltautua ulos juhlatamineissa, mikäli kaapistani sellaisia löytyy. On nähkääs juhlan paikka: ystäväni täyttää jälleen 24 (en muista monettako vuotta jo) ja minä olen saanut jotakin aikaiseksi.

Pidin nimittäin spontaanin blogiloman, tai oikeastaan nettitauon. Kannoin koneeni olohuoneeseen, savupiipun taakse langattoman verkon ulottumattomiin, ja aloin etsiä kadottamiani avaimia. Ne löytyivät jostakin kuin ihmeen kaupalla, ja sain lukon auki. Helmikuun alussa on syntynyt teoriapätkä, jonka parissa olin paininut jo kuukausia, ja paljon muutakin. Olo on huojentunut, vaikka paljon on vielä keskenkin.

Parin viimeisen viikon aikana kirjoittaminen on käynyt mielessä, tänne blogiin siis. Mutta niin ovat käyneet tricksteritkin, nuo Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen legendojen koomiset luoja-hahmot ja maailmanmuuttajat. On tullut ymmärrys siitä, että meidän omassa pienessä ekologisessa yksikössämme lapsi taitaa olla vähän semmoinen, humoristinen muutoksen tuoja, välillä vähän tragi-koominenkin, mutta vain ja ainoastaan hyvä. Oma pieni tricksterimme on muuttanut elämämme täysin, ja paljolti arvojamme myös. Ja kehitys vain jatkuu, sekä meillä että hänellä.

Kun ilmat ovat sallineet, esimerkiksi, olemme ulkoilleet ja nähneet maailman. Yhtenä aamuna kolme tuntia, pulkan kanssa ja välillä rattaissa. Ei olisi ennen tullut kuuloonkaan, paitsi laskettelurinteessä tai kesäisin pallokentällä. Lenkkeily, jumppa ja ulkoilu tuntuvat nyt hyvältä, puntaria meillä ei ole joten painonpudotuksesta en tiedä, mutta tuntuu hyvältä, kevyemmältä. Mies sanoo, että näyttää myös, mutta hän on niin kohtelias ja kiltti, että tieto on syytä käsitellä kyynisyys-suodattimessa.

Mies lukee lehdestä, että kiroilu vähentää stressiä, vaikka ei meillä sitä kyllä oikeastaan ole ollut näköpiirissä tässä kuussa. Silti, viimeinkin keksimme käyttöä talomme salaisille huoneille jotka löysimme tammikuussa, niille, jotka talonrakentaja on kai aikoinaan tehnyt sodan varalta. Niistä tulee kiroiluhuoneita niin kauan kuin sodan uhkaa ei ole.

Mutta on uutisissa silti huolestuttavia asioita, sellaisia kuvia eläimistä jotka saavat itkemään, paljon sellaista mitä ei edes halua nähdä. Siksi on parempi keskittyä nyt opiskeluasioihin, sanomme, ja teemme niin vuoropäivin, sellaisella intensiteetillä ettei muuta oikein ehdi. Aivot ovat niin ahkerassa työssä, että tulee tapahtumarikkaita unia.

Öisin olen viihderealityssä kakkossijalle itsensä laulanut saippuasarjan tähti. Toisinaan juoksen vakoojia karkuun lentokentillä, tai kohtaan karhuja. En usko, että se tarkoittaa mitään. Aamuisin olen virkeä ja voimaakkaampi kuin aikoihin. Elämä on nyt tässä, ihan niin kuin sen pitääkin.

Comments

  1. Olipa ajatuksia herättävä kirjoitus :) Meilläkin on kiroiluhuone, portaiden alla. En vain ole ennen tajunnut, että se on sellainen. Sellainenhan se voi nimittäin hyvinkn olla. Nyt siellä kiroilevat kengät keskenään. Minua harmittaa, kun en muista yöllisiä seikkailuja...olen varma, että minäkin olen vähintään sankarivakooja.

    ReplyDelete
  2. Hei, mukavaa olet palannut, mietinkin jo mihin olet mennyt. Tauko on aina välillä paikoillaan.
    Salaiset huoneet kuulostavat huippu hienoilta. Minäkin toivon taloa, jossa on salaisia käytäviä. Nyt olemme vain tylsässä tavallisessa talossa.

    Olen ollut aivan poissa tolaltani niitten eläinten takia, itku kurkussa pidellytät kattiamme sylissä. Miten joku voi ja saattaa?! Missä on sen ihmisen sydän, kysyn vain..
    Ehkä nyt ihmiset heräävät todellisuuteen.

    Vielä sanon, että onpa tosiaan mukavaa kun palasit, tekstejäsi on aina niin kiva lukea.

    ReplyDelete
  3. Tämä teksti on täynnä energiaa!

    Salahuoneet kuullostaa hurjan jännittäviltä.

    ReplyDelete
  4. Minäkin mietin,että minne olet kadonnut mutta tauko on ihan hyvä syy ja välillä ihan paikallaankin. Varsinkin,jos sait sillä edes vähän houjentuneemman olon:)
    Ja heti tauon jälkeen näin ihana teksti :)!

    Vähän harmittaa,kun ilmat kylmenivät taas..mekin kun ollaan ulkoiltu aika paljon viime aikoina ja olo on ollut mukavan virkeä. Mutta ei tuonne tee mieli nyt mennä,hyrrr.

    Ja hmm,kiroiluhuone tännekin tarvittaisiin,ainakin minulle. Olen välillä aika paha suustani,jos oikein hermostun. Alakerrassa ja vintissä olisi kyllä paikkoja,mutta myös ihan hurjan kylmä. Toisaalta,siellähän ne tunteet viilenisivät..:)

    Minä olin yhtenä yönä Täydellisten naisten Gaby ja mieheni Carlos ja ajoimme San Franciscossa mäkeä alas sellaisella kaapeliraitiovaunulla. Kuulostaa ehkä hauskalta,mutta se oli pelottava uni. Tuskinpa sekään silti mitään tarkoittaa:)

    ReplyDelete
  5. Kiroiluhuone on hyvä idea. Sellainen, mihin voisi mennä päästelemään höyryjä.

    Minäkin olen aamulla virkeä. Kahdeksalta on jo niin valoisaa, eihän silloin voi enää nukkua!

    Niihin murheellisiin uutisiin liittyen... uskon, että jokaisella on oma herkkyyspisteensä, jonka jälkeen kannattaa suojella itseään (mikä ei tarkoita asian poissulkemista tai välinpitämättömyyttä). Minä ahdistun paljon esim. lapsiin kohdistuvista pahoista teoista, ja joudun tietoisesti välttämään tällaisia uutisia.

    ReplyDelete
  6. Ihana kirjoitus monella tapaa ja tasolla. Kiva kuulla sinusta. Itsekin mietin usein, että pieni blogi- ja nettitauko tekisi hyvää. Pidänkin niitä pieniä silloin tällöin, mutta kunnon periodi olisi parempi.

    Minä kiroilen ihan vapaasti, välillä se tekee hyvää. Tosin kuuntelijoina ei olekaan kuin kaksi koiraa ja huonekasvit ;). Salahuoneita, voi jos löytäisin niitä muutenkin kuin vain unissa.

    ReplyDelete
  7. Kirjailijatar: Me löysimme siivouskaapin takaa kiroiluhuoneen aivan sattumalta. Olimme luulleet, että sieltä menee portaat välikatolle, mutta siellä olikin huone. En minäkään muista unia yleensä, mutta joitakin toistuvia kyllä, niin kuin tuon vakoojajutun ja karhun.

    Solen: Kiitos sanoistasi. Salahuoneiden ajatus on minustakin jännittävä, mutta nyt kun ne on löydetty, hohto on jotenkin poissa. Nuo eläinkuvat... En voi ymmärtää, koetan olla ajattelematta. :(

    Jonna: Olo on tosiaan ollut energinen, kiva jos se välittyi tekstiinkin!

    Niina: On kyllä ihan törkeän kylmä, viime yönä palelin kun odotin ystäväni pihalla taksia. Taksikuski tiesi kertoa, että pakkasta oli taas -30 astetta, hyi olkoon. Voi tosiaan olla, että kiroiluhuoneen kuuluukin olla kylmä, että pää viilenee, kannattaa kokeilla! :) Ai niin, minäkin voisin ottaa Carloksen miehekseni, edes unissa :)

    Annika: Totta, joskus on vain pakko suojella itseään. Minulle lapset ja eläimet ovat se "heikko" kohta (en toisaalta tiedä, onko välittäminen heikkoutta), ja esimerkiksi viime syksyn sikalakuvauksia en pystynyt katsomaan ollenkaan. Nykyään kyyneleet tuo silmiin se (Punaisen ristin?) mainos, jossa sanotaan, että "tänäänkin liian moni lapsi syö vain leikisti" tai jotenkin sinne päin. En pysty katsomaan, toisaalta en pysty olemaan katsomatta ja ajattelematta.

    Pellon pientareella: Tauko tosiaan teki hyvää, olin varsin tuottelias sitten muulla saralla. Minäkin kiroilin ennen, mutta lapsen edessä yritän välttää. Siksi huone kyllä tulee tarpeeseen :)

    ReplyDelete
  8. Jee, täti tykkää ekasta kuvasta :) ja että huone ilmestyi sieltä siivouskaapista!? Jännää! Haluan päästä heti näkemään, täytyy muistaa ensi kerralla, ehkä saan kurkata sinne.

    ReplyDelete
  9. Salaisia huoneita, vau. Ihan kuin unissa. Jännää myös tuo miten ihmiset vaikuttavat perheessä eri tavoin, toimivat ikään kuin eri tarkoituksissa, kaikki omaa tehtäväänsä toteuttaen. Sitä on vain seurattava kunnioituksella ja elettävä mukana.

    ReplyDelete
  10. N-täti: Minustakin tuo kuva oli niin ihana, että piti laittaa se tänne. Tule ihmeessä kurkistamaan siivouskomeroon pian!

    Villilintu: Nuo salahuoneet tosiaan mietityttivät, miten kova huoli tai epävarmuus on täytynyt olla tulevasta kun ne on päätetty tehdä. Totta, jokaisella on tehtävänsä ja paikkansa, ja sen mukaan vain täytyy elää.

    ReplyDelete

Post a Comment