Jokaisen syreenin, kirsikkapuun ja omenapuun takana oli piilossa unelmien koti. Ajattelin sitä, miten pidän kukkivista puista, kivisistä pihoista, mäistä, luonnonvesistä, luonnonkukista joita poimia joka päivä pöydälle maljakkoon. Ajattelin sitä, ettei tämä kaipuu taidakaan olla kaipuuta pohjoiseen vaan kotiin; maalle mihin vaan.
Vähän siihen auttaa lempilehteni Country Livingin lukematta jäänyt numero, jonka sain eräältä lauantaina tapaamaltani ihanalta ihmiseltä. Lämmin kiitos sinulle!
Muistan miten uhosin opiskelemaan lähtiessä, että en koskaan palaa tähän tuppukylään. Reilun kolmen kaupungissa vietetyn vuoden jälkeen kuitenkin pakkasimme tavaramme ja täällä ollaan :) Minulla on sydän monessa paikassa, on hankalaa kun kaikkialla ei vaan voi olla. Mutta täällä on hyvä, nyt ainakin tuntuu sille.
ReplyDeleteKatja, minäkin muutin kotikaupunkiini vaikka lähtiessä uhosin, ettei koskaan enää. Pidin siitä joskus töissä päivänavauksenkin, olivat kuulemma luokissa hiljenneet teinit oikein kuuntelmaan, kun tuli kerrankin asiaa joka kosketti omaa sydäntä! :)
ReplyDeleteSemmoista kai se meillä pikkukaupunkien kasvateilla on, kaupungissa viihtyy kyllä mutta ei se omalta tunnu.