Come, it's February!

Tunnetko sen tuoksun? Tuoreen kahvin, kun tulet sisään lämpimään kotiisi käveltyäsi läpi helmikuun paukkupakkasten. Auringonkeltaisten appelsiinien mehukkuuden, kun ne odottavat imeskelijäänsä. Voi, se päivä jolloin ymmärsimme, että appelsiineja on tarkoitus imeskellä, oli yksi elämämme onnellisimmista. Helmikuu on täällä!

Eilen lapsen päiväuniaikaan tein mitä aina teen kuukauden ensimmäisenä päivänä: Otin esille erään erityisen kirjan, kaadoin itselleni vielä yhden kupillisen kahvia, ja luin helmikuun tarinan. Tässä kuussa se on erityisen hyvä, se on aina hyvä mutta juuri nyt se sattui olemaan tismalleen sitä mitä tarvitsin. Muistutus siitä, että pitää osata ottaa rennosti, ottaa aikaa, asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kunpa voisinkin kertoa koko tarinan, mutta nyt joudutte tyytymään vain lyhyeen pätkään, siihen mikä minulle oli tarinassa tärkeintä:

Seuraan häntä ovelle ja mietin mistä aloittaa. Minkä taistelun valitsen? Minkä opetuksen tahdon hänelle antaa: vastuullisuudenko, vai siisteyden, vaiko kenties omista tavaroista huolehtimisen? --- Ja yhtäkkiä, tällä kertaa -- onneksi, tällä kertaa -- pysähdyn katsomaan hänen leikkiään ja tajuan. Tajuan sen, minkä melkein unohdin päivän puuhiin keskittyessäni; sen minkä muistaminen on kaikista tärkeintä meidän kiireisessä perhe-elämässämme: hänen työnsä on leikkiä. Se on kaikkein tärkein työ, jota pikkuiseni voivat tehdä. Leikkiä, olla vapaita, tutkia, rakentaa siltoja jotta muurahaiset pääsisivät valtavan vesilammikon ylitse.

Mutta sitten... Sitten vein ajatuksen vielä vähän pidemmälle. Sen lisäksi, ettei tämä ole oikea hetki komentaa häntä siivoamaan lattioita, tämä ei todellakaan ole oikea hetki lattioiden siivoamiselle. Minulla on puoli tuntia, tai kenties vain viisi minuuttia, aikaa ennen kuin vauva herää ja kiireisen päivämme seuraava vaihe alkaa. En todellakaan vietä sitä lattioita kuuraten. Kävelen kuraisten lattioiden ohitse (ne eivät kyllä katoa siitä minnekään, muistutan itseäni), otan kudinkorini ja menen takaisin ulos.

- Amanda Blake Soule: The Rhythm of Family. Discovering a Sense of Wonder through the Seasons (kökkö, pikainen suomennos minun, anteeksi...)

Niin, tämä tarina, ja kenties myös helmikuu, se yhtäkkinen energia jonka se mukanaan toi, helmikuun lupaus keväästä, saivat aikaan sen, että minulla on nyt jo monta tarinaa kerrottavanani tästä ihanasta kuukaudesta. En voi olla ajattelematta, että tästä tulee niin hyvä. Mutta tarinat jääkööt seuraaviin kertoihin, nyt kerron lopuksi vain yhden, lyhyen, joka lyhyydestään huolimatta on sekä iloinen että surullinen:

Saatuaan tietää, että hänen työkaverinsa on eroamassa, mies toi minulle helmikuun alkajaisiksi kotimatkaltaan kukkakimpun. Keväisiä tulppaaneja ei voi olla rakastamatta, eikä myöskään niitä tuonutta miestä, oli inspiraatio sitten lähtöisin mistä hyvänsä.

Mahtavaa helmikuuta kaikille!

***

Can you smell it in the air? The rich, warm smell of coffee that fills the house when you step in through the door, coming in from the February world of freezing cold outside. The juicy scent of the apples sitting in a bowl, competing in colour with the Sun shining from a clear blue sky, the orange juiciness just waiting to be sucked. Oh, it was one of the happiest days of our lives when we realized that apples are supposed to be sucked! Come, it's February!

Yesterday during my daughter's nap-time I did what I always do on the first of month: I took out a special book, poured myself another cuppa and read the story for February. It's good this month, it's always good but this time it's exactly what I need right now, a reminder that I'm not the only one struggling with these thoughts, and also that I need to loosen up again. I wish I could tell you the whole story, but it's way too long; so I'll just quote the bit that was most important for me, right now, and I'll let you read the rest of it yourselves if you can get hold of the book.

... As I follow her to the door, I'm thinking about all of these things and wondering where to start. What battle do I choose from? What lesson do I want her to learn -- is it one about responsibility, or cleanliness, or taking care of her things? [...] And suddenly this time -- thankfully, this time -- I look back to her playing and it becomes clear. I see the fact that I nearly forgot in the details of my day, perhaps the most important thing to remember of all on these busy days of family life: Her work is to play. It is the most important work my little ones can be doing. Time to play, time to be free, time to explore, and time to build bridges for ants crossing the mighty puddle.

But then... Oh, then I took it a step further. Not only is this not the time to be having her clean up her muddy shoe prints, but it really isn't the time for me to be doing it either. I have a half an hour -- maybe just five minutes, who knows -- before the baby wakes up and the next phase of our busy day begins. I will not spend it cleaing my floors. Grabbing a basket of knitting, walking past the mud on the floor (it will be there later, I remind myself), I head back outside again.

- Amanda Blake Soule: The Rhythm of Family. Discovering a Sense of Wonder through the Seasons

And it was this, together with a sudden rush of energy, that got February truly going. I feel it's going to be such a marvellous month, with it's promise of spring, and despite the cold, cold weather we're having right now. I already have so many stories to share, February stories, but most of them you'll hear later on. Let me just end with a short one, one that despite its shortness is both happy and sad:

Upon discovering his workmate is in the process of getting divorce, he brought me a bunch of flowers. I can't help loving him and my beautiful tulips, wherever the inspiration came from.