to be three
Aina ei ole helppoa olla kolme. Ei ainakaan, jos äiti muovailee ensin aivan vääränlaisen delfiinin, sitten muovailuvaha ei tule ulos purkista, ja lisäksi on vielä perinyt äitinsä luonnon: on äkkikiukustuva, isoääninen ja möksähtelevä. Ja kaiken kukkuraksi yksi vielä nauraa silmät vedessä räpsiessään kuvia. Ymmärrän kyllä, ihan tosi, ei se ole niin helppoa.
Räjähtelevää, pirskahtelevaa iloa ja naurua viikonloppuunne!
***
... is not always very heaven. Especially if mommy makes the wrong kind of dolphin out of play-doh, you can't get any dough out of the can yourself, and you've inherited your mother's nature; impatience, loudness, sulking. On top of it all, add a certain someone who's laughing her eyes out while snapping photos -- it's not so easy to be three, I know.
Have a wonderful weekend of good laughs and together-time, everyone!
Hehe....it's very complicated being 3. And 4 too :)
ReplyDeleteIhana lapsi :) Meillä on samanlainen äkkikiukustuva ja kovaääninen 5-vuotias. Lyhyt pinna on vissiin periytyvä ominaisuus.
ReplyDeletethree can be hard and so cute too!
ReplyDelete:D Joo, ymmärrän täysin. Äitiä ja tytärtä, meillä kanssa temperamentti on siirtynyt esikoiseen.
ReplyDeleteAivan ihana kuvasarja ja teksti :D En edes uskalla kuvitella, minkälaisia omista muksuista tulisi.. huh!
ReplyDeleteHerttaista! Kaikenlaista harmia sitä onkin, delfiinit ja muovailuvahat. Ihanaa, kun voi purkaa harmistusta ja olla taas hetken päästä iloinen!
ReplyDeleteAndrea, now I'm not looking forward to four so much anymore... :)
ReplyDeleteHomsantuu, valitettavasti näköjään! Toivottavasti sentään vähän helpommalla pääsisin kuin oma äitini...
Karen, definitely cute, if you ask me!
Olina, välillä mietin, uskonko koko temperamentti-juttua, olisi niin paljon helpompaa uskoa, että asialle on vielä tehtävissä jotakin... :)
milla, kiitos! Kyllä niistä varmaan tulisi yhtä ihania kuin sinä!
frost, näköjään maailma voi kolmivuotiaana kaatua vaikka delfiiniin, mutta onneksi ei ole suuret murheet. Ja äkkiähän se tosiaan ohi menee, sitten ollaankin taas niin suloista että! :)
Minä uskon kyllä (hyvinkin vahvasti!) erilaisiin temperamentteihin, ja siihen, että nämä temperamentit näkyvät selkeimmin nimenomaan pikkulapsissa. Meitä on luonnostaan voimakkaasti reagoivia, nopeita, vilkkaita, verkkaisia, rauhallisia, uteliaita, rohkeita, ujoja...
ReplyDeleteSitten se temperamentin hallinta niin, että pikaistuvakin oppii säilyttämään malttinsa, ujo uskaltaa pitämään esitelmää, rauhallinen saadaan mukaan leikkiin... sitä voi onneksi opetella ja toivottavasti myös antaa tukea oppimiseen. :) (Ja silti, luulen, se perus temperamentti säilyy läpi elämän - eikä siinä mitään, saa säilyäkin.)
Muakin nauratti nänä kuvat, ihana sarja! Tyhmä muovailuvaha. Eilen juuri minäkin otin kiukuttelevasta lapsesta kuvaa, kiukun syynä oli tyhmä, tyhmä jäätelö joka putosi tötteröstään. Ajattelin että kuvais niitä todellisia hetkiä eikä aina vaan hymyilykuvia.
ReplyDeleteMä usko kanssa tempperamenttien erilaisuuteen täysin. Meidän kuopuksen luonne oli nähtävissä jo heti ekana päivänä syntymästä. Huusi kovimpaa koko synnyttäneiden osastolla. Mutta Mirva sun kommenttiin viitaten, uskon myös että sille on tehtävissä jotain. Me voidaan opettaa lasta selviämäämn niiden rajujen tunteiden keskellä ja ehkä vanhemmiten ne kykenee vähän hillitsemäänkin itseään (toivottavasti);)
Olina, kyllä minäkin niihin oikeasti uskon. Mutta lapseen vaikuttaa niin monet muutkin asiat. Ennen kahta ikävuotta meidän A oli todella arka, itki herkästi, vauvana ei hyväksynyt ketään muita lähelleen kuin minut ja O:n (ja alkoi vierastaa alle 3 kk:n iässä), ei ollut erityisen kiinnostunut toisten lasten seurasta ym. Jotain tapahtui viime kesänä, ja yhtäkkiä hän on ylisosiaalinen, yltiörohkea, itkemätön ym -- aivan kuin toinen lapsi. En usko, että muutosta sai aikaan pelkästään ikä tai kasvatus, vaan siihen vaikuttivat monet muutkin asiat. Mutta jos voiko temperamentti sillä tavalla yhtäkkiä muuttua, luonne tehdä täyskäännöksen?
ReplyDeleteRiikka, minäkin olen pitkään ajatellut, että haluan kuvata arkea sellaisena kuin se on, iloineen, suruineen. Ja yrittänyt tätä ajatusta myös toteuttaa... Heh, voin kuvitella tuon tyhmän jäätelötötterön! Mun uskoa tempperamenttiin tosiaan on horjuttanut tuo oman tyttären totaalimuutos itkuisesta ja arasta vauvasta/taaperosta ylisosiaaliseksi ja päättäväiseksi pikkuneidiksi. Kumpi on se todellinen luonne? Mistä muutos johtuu?