maailman paras päivä































Käytiin syysmarkkinoilla, tuotiin kotiin kaikenvärisiä porkkanoita, kukkakaalta, punajuurta, sipulia, tyrnimehua ja syyshortensiaa. Porkkanoista tuli hyvä keitto, ja muuttuipa erään nelivuotiaan ihan tylsä elämäkin muutamassa tunnissa maailman parhaaksi päiväksi.

***

Porkkanakeitto
10 kaikenväristä porkkanaa
2 sipulia
3 rkl voita
8 dl kana- tai kasvislientä 
suolaa, ripaus valko- ja cayennenpippuria
puoli pakettia koskenlaskijaa

Viipaloi porkkanat ja silppua sipuli. Kuullota ne voissa ja kaada päälle liemi. Anna kiehua kunnes porkkanat ovat kypsiä. Soseuta, mausta ja pilko sekaan juusto. Keitä kunnes juusto on sulanut.

Comments

  1. Voi mikä hortensiakimppu. Tyttöjen koulun kulmilla katson aina kaihoisasti upeasti kukkivaa hortensiaa ja mietin miten kehtaisi/saisi taittaa oksan maljakkoon. Mutta eihän sitä voi, vaikka haluaisi, sen jälkeen olisi turha kieltä lapsiaan turmelemasta yleisiä istutuksia. Minun taitaa olla korkea aika ensi vuonna istuttaa aivan oma hortensia.

    Ihana muutos mielialaan, kun tylsyys sai markkinoilla muuttua maailman parhaudeksi.

    ReplyDelete
  2. Kaunis tuo punainen neuletakki.
    Minäkin ottaisin mielelläni hortensiakimpun maljakkoon, mutta oma hortensiani on vielä pieni eikä tunnu kasvavankaan. Viime sylsynä teki sentään pari kukkaa, nyt ei yhtään. Pitäisiköhän sitä vähän lannoittaa...olen huono lannoittamaan, en ole koskaan, ja senkös huomaakin sitten.

    Meilläkin tehtiin eilen porkkanakeittoa. Voin korvaan oliiviöljyllä, kuution monenmoisilla tuoreyrteillä (talvella käytän kutiotakin) ja yhdellä kuivachilillä. Juustoa en laita, mutta sen sijaan lurauksen appelsiinimehua. Joskus kyllä olen laittanut sekaan mustapekkajuustoa ja se toimii mahtavasti.

    ReplyDelete
  3. Pink and red pictures.
    Is a handknitted cardigan?
    I like that floor, is your floor house?

    ReplyDelete
  4. Tuo kuva raitamekkoneidistä on ihan kuin sun lapsuuden kuvat :) ihan kuin sinä pienenä siis.

    ReplyDelete
  5. Merruli, minäkin olen haaveillut hortensioista jo pitkään, miettinyt saisinko ehkä ruukussa elämään... Oli onni löytää noita, nyt jännitetään mahtaako ne kuivua kauniisti kuten myyjä lupaili...

    Liivia, tuo neule oli mustakin aivan ihana, harmitti etten ollut varannut rahaa mukaan tuollaisten löytöjen varalle. Ruoat olis jääneet ostamatta, jos olisin ostanut neuleen. Se oli ihan kiva päälläkin. Porkkanakeittosi kuulostaa hyvältä! Mä en vain tahdo saada tuoreita yrttejä pysymään hengissä niin pitkään, että ehtisin käyttää ne. Vinkkejä?

    Anna, yes, that's a hand-knitted cardigan, it was made by an old woman and was on sale at a fair we went to. Unfortunately I didn't have enough money with to buy it... The beautiful floor is in a museum, the fair was held in its grounds. I'd love for us to have a floor like that, though!

    Piritta, ihanko totta? Itse sitä yhdennäköisyyttä ei huomaa. :)

    ReplyDelete
  6. Jaa, vinkkejä tältä epävihreältä peukalolta:) Minulla ei taas kasva mikään muu kuin yrtit, sillä tuntuu että ne nyt kasvavat ihan itsestäänkin. Aurinkoisella ikkunalla ne minulla ovat olleet jo toukokuusta asti, pistän vähän vettä kerran päivässä, mutta ovat selvinneet myös reissujen ajan kastelemattomina. Rosmariini ruukusssa on jo kolme vuotta vanha, se alkaa olla jo melkoinen pensas.

    ReplyDelete

Post a Comment