talojen kieli

Rakastan taloja, joissa asuu mennyt aika, perinteet, muistot. Museoita, niin kuin tämä Stundarsin kotiseutumuseo pohjalaistaloineen, tai Amurin työläismuseo Tampereella (Liivialla oli sieltä hiljan upeita kuvia, tässä ja tässä). Opiskeluaikoina olin yhtenä kesänä niin onnekas, että sain viettää kesän työpäivät yli kaksisataa vuotta vanhassa aatelistalossa, Wasastjernan talossa. Muistan kirjoittaneeni sinä kesänä paljon runoja, läjäpäin. Mikähän siinä on, että vanhan henki tarttuu, ruokkii ihmisessä rauhaa, hiljaisuutta, luovuutta, ajatuksen lentoa.

Aasinsilta: Oma taloprojektimme ei ole niin vanha, mutta remonttia tehdessäkin huomaa sen, miten historia haluaa päästä esiin. Vaikka sisustusratkaisujen miettiminen on vähän varhaista, mietin niitä silti, ja käyn jatkuvaa vuoropuhelua oman makuni ja talon hengen välillä. En esimerkiksi välittäisi tapeteista, mutta ne jotenkin kuuluvat taloon, kuuluisi korvata ne upeat poisrevityt vanhat uusilla (vanhan tyylisillä) upeuksilla. Keittiöstä olin ajatellut eleetöntä, mutta sitten löysin yhtäkkiä viime viikonlopun käsityöläismarkkinoilta kaakelit, jotka suorastaan puhuivat minulle, kertoivat kuuluvansa meidän taloon:

Olen huomaamattani ryhtynyt käymään vuoropuhelua tulevan kotini kanssa. Ihmisille sanani tuntuvat  nyt jotenkin riittämättömiltä, ehkä puhunkin vain talojen kieltä.