life's a beach

 Ilta rannalla eilen. Me, vanhempani ja siskoni sekä hänen miehensä. Ja tietysti heidän vauvansa, ihana Milo-koira (jota lapsi kylläkin luuli kissaksi aina kun se ei haukkunut).

Meren haistaa jo kaukaa, sen tuntee tuulessa. Viisi vuotta merenrantakaupungissa, ja osaan edelleen suunnistaa helposti dyynien lomassa ilman näkyviä maamerkkejä, uppoan veteen joka on mielestäni kuin linnunmaitoa vaikka muita palelee, pystyn vaihtamaan pyyhkeen suojissa märät bikinit kuiviin vaatteisiin keskellä rantaa aivan salaa. Ihan niin kuin en olisi ollut päiväkään poissa, saati sitten viisi vuotta.

Meri on minun ystäväni, se ottaa aina vastaan rakkaudella. Ja aivan kuin lapsi olisi saanut saman rakkauden äidinmaidossa, ei ujostele merta yhtään, suuntaa suoraan sen helmoihin, ojentaa sille kätensä tutkivasti, ja sitten jo juokseekin sen syliin. Nyt meri on meidän ystävämme, sellainen jota kaivataan ja jonka seuraa odotetaan kun ollaan poissa.

Huomenna aamulla suuntaamme miehen kanssa meren rantaan Minun Kaupunkiini, ensimmäistä kertaa kahdestaan yötä pois kotoa -- jännittää, miten lapsi pärjää isovanhempien kanssa, mutta samalla tuntuu upealta päästä johonkin aivan kahdestaan. Kesäisen kaunista viikonloppua kaikille! 

PS: Suurkiitokset edellisen postauksen ihanista kommenteista, on upeaa saada jakaa kokemuksia tätä kautta, vastaan niihin ajan kanssa kun palaamme pikku lomaltamme.