kiertää

Elämä kiertää kummallista, loputonta ympyrää. Kun lunta alkaa tulla, se ei lopu, ei vaikka miten kaipaisi kevätvärejä. Aamulla sitä vain tulee ja tulee, eikä se ymmärrä loppua vaikka meidän pitää mennä neuvolaan, päästä sinne jotenkin. Huimaa, ei lumen takia vaan jonkun muun, en tiedä minkä. Huimauskaan ei ymmärrä loppua vaikka pitää mennä neuvolaan, ja kaikesta huolimatta, eihän se auta kuin pukea kerrosta kerroksen päälle ja lähteä, vetää huppu naamalle sadetta pitämään ja toivoa että pää kestää. Ajatella itsekseen, että paska aamu, mutta minkäs teet, on torstai ja silloin mennään neuvolaan.

Miten pieniä asioita sitä tarvitsee piristyäkseen, hyvän keskustelun, yhteisymmärrystä, leikkikaverin. Pakotan itseni puistoon ja hyvä niin, oli semmoinen kummallinen tunne puistosta kotiin kävellessä, lykin lasta pyörätiehankia eteenpäin kymmenen metriä minuutissa ja ajattelin että tuiskusta huolimatta oli kerrankin puistossa erityisen kivaa. Se johtui ilman muuta juttuseurasta, oli virkistävää ja avointa keskustelua vaikka olikin uppo-outo keskustelukaveri, joidenkin ihmisten kanssa sitä vain voi puhua suunsa puhtaaksi aivan heti, se on kummallista. Kummallisen tutunnäköinen se tosin oli, tämä tyttären puistokaverin uppo-outo äiti, millään en kyllä muista että oltaisiin ennen tavattu, mutta niin tutun näköinen. Ehkä ihminen vain tuntuu jotenkin tutulta, kun keskustelu lähtee heti, ollaan jotenkin heti samoissa aiheissa ja ajatuksissa.

Sitä kaipaa kevätvärejä, mutta lunta vain tulee. Ja sitten sitä huomaa innostuvansa tismalleen samoista asioista kuin viime vuonna tähän aikaan. On kiitollinen langasta, ajattelin että vaaleanpunainen voisi olla jollekin ystävälle vaikka, ja valmiin nimi voisi olla ehkä Let's go girly. Tai yhtä hyvin myös Hattara. Mene ja tiedä, ei voi tietää kummalta ne etukäteen näyttävät, vai joltain ihan muulta. Saa olla kiitollinen siitäkin, että ihana Ilona opetti vuosi sitten virkkaamaan, viime tammikuussa se oli kun opin tekemään kukan, viime viikonloppuna päätin opettaa itseni lopulta virkkaamaan muutakin kuin kukkia, olin yllättävän etevä oppilas, yllätin kyllä opettajan täysin, tuli lämmittimet, tuntuu että nyt ei voi lopettaa. (Omituista kyllä, taas sama kirjakin kuin viime tammikuussa, tällä kertaa oma, hiirenkorvilla jo, rakastan sitä että saa tehdä kirjalle ihan niin kuin tahtoo, ja sitten teen niin kuin tahdon. Kyllä, se kiertää, elämä.)

Näin ne torstait menevät, iltapäivällä juon siskon kanssa kahvit eikä päivä enää olekaan niin kurja kuin aamulla ajattelin, eihän puolukkapiirakkakahvit voi mitenkään kurjat olla, mittailen Hattaroita tai Let's go girlyjä siskon käsiin, ajattelen että jollekin samankokoiskätiselle ehkä sitten, tai mistä sitä tietää kenelle. Ja kukankin niihin voisi kiinnittää, ihan hyvin voisi. Paljon mukavia keskusteluja yhtenä ja samana päivänä, eikä kukaan edes aja minun päälle kun käyn kaupungilla asioilla aivan itsekseni, tai oikeastaan siskon kanssa mutta ilman lasta, eli aivan itsekseen. Perjantaina kolmastoista päivä oli Pirkanmaalla 60 kolaria, en tiedä montako oli torstaina moneskopäiväjo, mutta kukaan ei aja minun päälle, joten päivän täytyy siis olla hyvä.

Myöhemmin illalla, kotona lämpimässä on ihan pakko vielä kurkistaa, googlettaa, todeta että muisti yhtäkkiä kotimatkalla puistosta silloin aamupäivällä ihan oikein vaikkei puistossa vielä muistanutkaan tai edes suonut asialle ajatusta. Olinhan minä sen juttukaveriäidin ennenkin nähnyt, valkokankaalla ja telkkarissa.

***

Sorry, only in Finnish today, too tired to say much more! Have a good weekend!