elokuun loppu / end of august

Elokuun hennot päivät, niiden omituinen hiljaisuus. Tapahtuu asioita melkein itsestään, mitään tekemättä. Ajattelen paljon kaikenlaista, päätä särkee toiselta puolelta, olen lakastua, on nuha. Lapsi kasvaa, pysyy kuivana, touhuaa itsekseen, haluaa muovailla prinsessoja ja sammakoita, saa hoitopaikan, ja minusta tuntuu tältä:

On luumujen aika, yöt
sinisiä ja pulleita, kuu
samea, on persikoiden aika

ja niiden iltahämärissä loistavien
rehevien lohkojen, omenoiden
jotka putoavat ja mätänevät
makeaksi, ruskeat ihot suonikkaita kuin rauhaset

Ei enää kimeitä ääniä
jotka kirkuivat Tarvii Tarvii
kylmästä lammesta viiltävinä
ja hätäisinä kuin tuore ruoho

Nyt heinäsirkat
sirittävät Kypsää Kypsää
sammaltaen pimeässä, kun luumut

pirskahtelevat nurmikolle ikkunoidemme
ulkopuolella, halkeavat
kuulostaen paksulta siirapilta
vaimealta ja hitaalta

Ilma on yhä
lämmin, iho liikkuu
iholla, ei ole

kiire

(Margaret Atwood: Late August, suomennos oma.)

***

The tender, strange silence of late August. Things happening without any doing. I think about a lot, the left side of my head aches, I wither, get a cold. She grows up, stays dry, plays by herself, wants to make princesses and frogs out of play-doh. I get a call from kindergarten, there's a spot available, and I feel like this: 

This is the plum season, the nights
blue and distended, the moon
hazed, this is the season of peaches

with their lush lobed bulbs
that glow in the dusk, apples
that drop and rot
sweetly, their brown skins veined as glands

No more shrill voices
that cried Need Need
from cold pond, bladed
and urgent as new grass

Now it is the crickets
that say Ripe Ripe
slurred in the darkness, while the plums

dripping on the lawn outside
our window, burst
with a sound like thick syrup
muffled and slow

The air is still
warm, flesh moves over
flesh, there is no

hurry

(Margaret Atwood: Late August)