odottajat

Aamulla lähdettiin, ajateltiin että käydään nyt vähän edes. Ostettiin minulle sukkahousut ja lapselle kengät, en tiedä olenko oikein sukkahousuihminen mutta ainahan voi kokeilla, lapsi ainakin on kenkäihminen, se on varmaa mutta outoa, ollaanko me rohkaistu sellaista?

Sitten ajateltiin että kuljetaan nyt vielä vähän, käydään siellätäällä, hassua miten erilaisina tututkin paikat näyttäytyvät kun kaupunki on oma, se ajatus että tämä on nyt minun kaupunki, ja lapsen, se miten hän on täällä kuin kotonaan, juoksentelee ja hyppelee ja pitää kädestä kiinni kävellessään, tahtoo itse kävellä ja kokeilla kaikki istumapaikat. Oli niin upeaa että unohdin ottaa kuvia, onneksi lapsi sanoi että äiti, ota kuva kengistä, tuli katsottua lounaspaikkaa kameran läpi, muuta ei, ehtiihän vielä.

Laajennettiin reviiriä, rakastuttiin uusiin paikkoihin, ajateltiin että jos nyt kerran asutaan kaupungissa niin asutaan sitten kaupungissa, maaseudun aika tulee kun on tullakseen, sinne välille en voi kuvitella. Päätettiin alkaa jonottaa, jonottajaihminen en ole koskaan ollut mutta nyt ihan hyvin voisin, ja kun tultiin kotiin olikin jo myöhäinen iltapäivä, vatsat täynnä ja lapsen mekolla eskimopuikko, vietettiin kaikki siestaa sängyssä ja yhtäkkiä kun siesta päättyi kello olikin jo kuusi, jäi ikkunat pesemättä mutta onhan meillä huominen.

Illalla näin sateenkaaren kaupungin yllä, ajattelin että se varmaan laskeutui Tammelaan.