Kun lähtee astelemaan pihamme perältä alaspäin viettävää, vasemmalle kaartavaa polkua, tulee mutkan takaa vastaan paikka, jossa aikaa ei ole. Siellä puut notkuvat omenoista, ja vihreä nurmi on keltaisenaan kukista ja syksyn lehdistä. Me tutkitaan, kerätään mukaan kaikenlaista, maistetaan yhdet keltaiset omenat. Tuuli yltyy, aurinkoa ei enää näy kun kiipeämme mäkeä ylös kohti kotia.

Kotona juodaan kaakaot, laitetaan löydetyt aarteet Kultaisen satukirjan väliin kuivumaan, liimataan ne sitten talvella muistivihkoon josta näkee vuosien jälkeenkin, millainen ensimmäinen syksymme täällä oli. Päiväunet maistuvat molemmille, ja kun herätään, tuuli ulvoo ikkunoiden takana, pian tulee vettä kaatamalla. Syksy. Sopiva sää käpertyä loppupäiväksi sisälle juomaan kuumia juomia, syömään suklaata ja lukemaan hyviä kirjoja.

Posti toi eilen lapsella kuvissa olevan upean, paksun ja pehmoisen villaneuleen, joka päällä kelpaa vähän flunssaisenakin retkeillä, niin lämmin se on. Kiitos Liivia, villapaita on niin ihana! Lapsi ilahtui vähintään yhtä paljon myös made by -lapusta, jossa oli kalan kuva: Äiti, tämä on minun lahjani!