leppoisa lauantai Jamien kanssa

Pitkään nukuttu lauantaiaamu lähtee käyntiin ekosiivouksella, sillä siistissä keittiössä on kiva kokata. Aamukahvia juodessani pyyhin pöydän ja tasot bambuliinalla, kiillotan ruokasoodalla ja karhunkielellä lieden, laatat sekä tiskipöydän, ja laitan tiskikoneen töihin. Kun kahvit on ryystetty, saa kahvinkeitinkin tarvitsemansa kalkinpoiston, vähän väkiviinaetikkaa veden sekaan ja ei kun tippumaan.

Kahvien jälkeen suuntaan yökylään jääneen veljeni kanssa kaupungille ruokaostoksille (en ikinä onnistu ostamaan kaikkea tarvitsemaani kerralla, eilenkin mukana oli kahden sivun lista, ja silti kaikenlaista jäi). Jotenkin eksyn myös kaupunkimme ainoan vaatekaupan kellarimyyntiin, jossa liike myy kirpparihinnoin pois kaupaksikäymätöntä tavaraansa. Mukaan tarttuu siisti siniraidallinen paitapusero, jollaista olenkin jo pitkään etsiskellyt, sekä söpö villamyssy, joka on aivan erään villakangastakkini värinen.


Kotiin palattuani alan jo vähän miettiä kokkaustakin. Pari viikkoa sitten ostimme kaupan pakastealtaasta tonnikalapihvejä, jotka mies valmisti pakkauksen ohjeen mukaan. Niistä tuli ihan hyvää, mutta mielen pohjalle jäi aavistus siitä, että niistä olisi voinut saada irti enemmänkin. Niinpä olen ajatellut kokeilla alastonta tonnikalaa, tarkemmin sanottuna Paahdettua tonnikalapihviä basilikan ja korianterin kera (Jamie Oliver: Alaston kokki, WSOY 2002).

Alkuperäinen suunnitelmani on uhmata Jamieä, joka suosittelee tonnikalan kaveriksi perunaa, ja kokata lisukkeeksi paahdettua parsaa alastoman kokin tapaan. Jostain syystä tulen kuitenkin katumapäälle. Koska Jamien kirjassa ei pettymyksekseni ole yrteillä maustettua perunamuusia kummoisempia perunareseptejä, päätän tehdä lohkoperunoita -- niitä, joita olen tehnyt jo vuosien ajan. Salaatiksi valikoituu Vihreä kananmunasalaatti ihan mutu-pohjalta.

Ruoka on varsin tukevaa, joten haluan kevyen ja marjaisan jälkiruoan. Pakasteessamme on runsaasti kesällä ja syksyllä poimittuja marjoja, joita normaalisti käytämme lähinnä rahkoihin ja soppaan. Olisi mukava löytää niille jokin vaihtoehtoinen käyttötapa, jokin välipalaksi tai jälkkäriksi sopiva helppo marjajuttu. Tänään kokeilen Marjaista jogurttijuomaa, koska se valmistetaan raaka-aineista, joita meillä on oikeastaan kaapissamme aina.


Paahdettu tonnikalapihvi basilikan ja korianterin kera (4 annosta)
1 pieni kuivattu punainen chili (poista siemenet)
1 rkl korianterinsiemeniä
1/2 valkosipulinkynttä
1 kourallinen basilikanlehtiä riivittynä ja hienonnettuna
1 kourallinen korianteria riivittynä ja hienonnettuna
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
1 sitruunan mehu
4 tonnikalapihviä

Lohkoperunat
3-4 keskikokoista perunaa syöjää kohti
vettä, rypsiöljyä, suolaa, pippuria

Vihreä salaatti ja kananmunaa
1 kerä/ruukku vihreää salaattia, esim. jää- tai lehtisalaattia
4 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 tl rosmariini-laventelivalkoviinietikkaa
2 tl öljyä
1 tl yrttisuolaa
1 rkl pinjansiemeniä

Marjainen jogurttijuoma
1 banaani lohkoina
250 g (n. 3-4 dl) marjoja
3 dl rasvatonta luonnonjogurttia
1 dl rasvatonta maitoa
1 limetin mehu
3 rkl juoksevaa hunajaa

Laitan lauantai-iltapäivään sopivalta tuntuvan Jamiroquain klassikolevyn Travelling Without Moving soimaan ja ryhdyn tuumasta toimeen. Aloitan taas jälkiruoasta, sillä sen voi laittaa jääkaappiin odottamaan ruokailu niin pitkäksi aikaa kuin tarvitsee. Pilkon banaanit, sulatan marjat mikrossa, soseutan kaikki aineet tehosekoittimessa, ja se on valmista. Aikaa jälkkärin tekemiseen menee alle 10 minuuttia.


Koska mies on lauantaitöissään ja lapsi päiväunilla, puuhailen niitä näitä: kaivelen kokkauksessa tarvittavia aineita esille, lueskelen läpi reseptejä, mallailen peilin edessä aamupäivän löytöjäni, syön hedelmiä, pesen ja keitän lapsen tuttipullon tutteja. Sitten lapsi jo herääkin, ja hoidamme yhdessä tutin keiton loppuun.

Huomaan, että kananmunat salaattia varten kannattaa keittää samassa vedessä, joten laitan ne poreilemaan siksi aikaa, kun syömme lapsen kanssa mangososetta. Lapsen juodessa taikamukistaan välipalan päälle vettä kaadan kuuman veden pois ja säikäytän munat kylmällä. Sitten ne saavatkin jäädä jäähtymään.


Syönnin jälkeen on leikkituokion aika; käymme ihmettelemässä vierashuoneessa rumputreeniään vetävää veljeäni, toteamassa että eteisen lattialla on ihania kuivuineita lehtiä, joita olisi mukava vähän maistella jos äiti antaisi, ja soittelemme eri leluilla. Kun mies ilmoittaa, että on tulossa kotiin, siirryn lohkoperunoiden pariin, ja annan lapsen touhuta keittiön lattialla hetken itsekseen.

Laitan uunin lämpenemään 225 asteeseen, kiehautan vedenkeittimessä noin litran vettä, lohkon pestyt perunat kevyesti suolattuun veteen ja jätän ne poreilemaan viideksi minuutiksi. Vuoraan uunipellin leivinpaperilla, jonka pintaan sudin runsaasti terveellistä rypsiöljyä, ja valutettuani kiehuneet perunat siivilässä kumoan ne pellille, ripottelen niiden päälle vielä öljyä ja laitan ne uunin ylätasolle paistumaan. Siellä ne saavat olla niin kauan, että pinta on kauniin ruskea, ja kaikki muu ruoka valmista -- noin puoli tuntia.


Siirryn salaatin kimppuun: huuhtelen ja linkoan kerän jääsalaattia sekä puoli kerää tammenlehväsalaattia, jonka jonkin innostuksen puuskassa olen kaupasta ostanut. Revin salaatit tarjoilukulhoon, päälle pilkon kananmunat ja kaadan keskenään sekoitetun valkoviinietikan, yrttisuolan ja öljyn. Lopuksi salaattiin ripotellaan pinjansiemenet, jotka unohdan aivan kokonaan, vaikka olenkin niitä nimenomaan tätä salaattia varten ostanut.


Kun salaatti on tarjoilukunnossa, on vuorossa pièce de résistance: alastoman kokin paahdetut tonnikalapivit. Oikeastaan Jamie Oliver on ärsyttävä besserwisser, tiedättekö? Ja tiedättehän te, sillä sellainen löytyy jokaisesta kaveripiiristä: tyyppi, joka aina tietää, miten asiat pitää hoitaa, päsmäröi suuna päänä kaikkia yhteisiä tekemisiä ja on mielipiteissään mustavalkoisen ehdoton.

Jamie kertoo lukijalleen, miten kukin raaka-aine täytyy valmistaa. Kirjansa hän tapaa aloittaa listalla ”perusraaka-aineista”, jotka jokaisen kotikokin kaapista tulisi ehdottomasti löytyä. Viimeksi kun ostin kaappiini dijon-sinappia, se homehtui ennen kuin ehdin käyttää sen loppuun. Alastomuuden periaatteesta en kuitenkaan voi olla olematta Jamien kanssa jotakuinkin samaa mieltä: ruoka maistuu parhaalta ja tuntuu terveelliseltä, kun se on mahdollisimman riisuttua, puhtaista raaka-aineista valmistettua ja simppeliä.

Tonnikalapihvireseptinsä Jamie aloittaa ohjeistamalla, kuinka kohtuuhintainen, tuore keltaevätonnikala, jota kotikokin kannattaa ehdottomasti ostaa, pitää valmistaa. Koska kohtuuhintaista, eikä sen puoleen kallistakaan, tuoretta tonnikalaa ei kauppamme kalatiskistä löydy, turvaudun tuohon jo mainittuun pakasteeseen. Onneksi sentään varauduin Oliveriin pyytämällä miestä tuomaan kaupungista kassillisen tuoreita yrttejä -- sehän minun oli tarkoitus tehdä joka tapauksessa jo kuun alussa, mutta jotenkin se vain jäi.


Olen juuri jauhamassa korianterinsiemeniä morttelissa tonnikalan marinadia varten, kun mies palaa kotiin ja tulee keittiöön. Korianterin tuoksu on huumaava, ja sen huomaa hänkin: "Eikö tuoksukin ihanasti yrteille", hän sanoo enemmän lapselle kuin minulle, ja ryhtyy leikkiin. Se helpottaa kokkausta kovasti, sillä kovin hyvin ympäri lattioita pinteestä pinteeseen konttaavan, yhä korkeammalle kurkottelevan lapsen kanssa ruoanlaitto ei onnistu.

Sekoitan korianterinsiemeniin muut marinadin ainekset -- chilin, tuoreen basilikan ja korianterin, sitruunamehun, suolaa, pippuria ja valkosipulia -- ja vatkaan kunnolla, kuten Jamie ohjeistaa. Tarkistan lohkoperunoiden tilanteen, ja koska ne näyttävät valmiilta, sammutan uunin ja jätän perunat jälkilämpöön kypsymään vielä hetkeksi. Sitten pannu kuumaksi!


Jamie todella käskee kuumentamaan pannun tulikuumaksi, joten odotellessani kaivan jääkaapista yön yli sulamassa olleet tonnikalapihvit. Ne vaikuttavat vielä hiukan kohmeisilta, joten sulatan niitä pari minuuttia mikrossa alimmalla teholla, mutta sekään ei auta. Pyöritellessäni pihvejä kädessäni tajuan, että niiden pinnassa on jääkerros, jonka huuhtaisen pois kuumalla vedellä. Suolaa ja pippuria pintaan molemmille puolille, kääntely marinadissa ja pihvit tulikuumalle pannulle.

Kevyesti öljytty pannu räiskähtää kuumuudessaan. Kun kaikki pihvit ovat pannulla, hetken mielijohteesta kumoan loput marinadit niiden päälle (tämä on virhe jota Jamie ei kehota tekemään) ja sitten alankin jo kääntää niitä, siitä pihvistä alkaen, jonka ensimmäisenä pannulle heitin. Tonnikala on valmista parissa minuutissa, ja kun lapsi on saatu seuraaville päiväunilleen, pääsemme syömään.


Seuraavassa muutamia miespuolisten ruokailijoiden kommentteja annoksista:
"Onko nämä perunat ostettu vai teitkö ne tosiaan alusta asti itse?" (veljeni lohkoperunoista)
"Maistuu ihan nahkiaisilta!" (mies tonnikalapihvistä; suolavedessä marinoidut, paistetut nahkiaiset ovat hänen suurta herkkuaan)
"Tämä on paljon parempaa kuin rahka." (veljeni marja-jogurttijuomasta)

Tosiaan, ruoka on oikein hyvää eikä sen tekemiseen mennyt lähellekään niin kauan kuin eilen. Vaikeustasoltaan kuvailisin sitä suorastaan ylihelpoksi. Tonnikalasta kuitenkin tuli turhan sitruunaista, mikä ei tietenkään ollut Jamien vika, vaan minun. Ennen marinadin heittämistä pannulle ylimääräinen sitruuna olisi kannattanut valuttaa siitä pois ("Onhan se harmillista jos yksi voimakas maku peittää monta muuta hyvää alleen", tuumaa veljeni, kun mainitsen sitruunaisuudesta ja harmistuksestani). Kananmunasalaatti sopi tonnikalan kanssa niin hyvin yhteen, että ne päätyvät samalle lautaselle varmasti toistekin.

Kiireettömästä kokkailusta, shoppailusta, musiikista ja yhdessä olosta jäi ylipäätään mukava viikonloppufiilis. Miehen mielestä meidän ei jatkossa tarvitse poistua kotoa edes silloin tällöin juhlimaan, koska minä "voin kokata näitä ravintola-annoksia kotona". Päivän ruoka olikin sellainen, että sitä voisi hyvin tarjota myös vieraille, mutta ihan ravintola-annokseksi en sitä silti sanoisi.

Vaivaton ja kevyt -- muttei kovin juhlava -- jälkiruoka puolestaan jäänee arkimenyyseemme pysyvästi väli- tai iltapalana. Ja yrtit ikkunalle, tietysti.