torstai: huh*

Kokkausviikon viimeisenä päivänä saan jotakin kauan odottamaani: aurinkoa. Se ei sittenkään ole kuihtunut pois, se paistaa sittenkin! Muuten torstai on tavallinen, mies on opiskelujen vuoksi poissa kymmenen tuntia, me lapsen kanssa kotoilemme miten nyt milloinkin sattuu.

Torstai on ruokailun osalta epämääräisyyksien päivä. Lapsi nukkuu joskus enemmän, joskus vähemmän, ja vauhdikkaana kaverina hän on vähän vaikeaa ruoanlaittoseuraa. Usein huomaan illalla miehen tullessa kotiin, etten ole syönyt koko päivänä kunnolla, ja tekaisen jotain epäterveellistä pikaruokaa.

Siksi torstaille tarvitaan joku nopeaakin nopeampi, terveellinen resepti. Jotain muuta kuin nuudelipussikeittoa. Ja tietysti helposti saatavilla olevista, hyvin säilyvistä raaka-aineista, jotta ei mene ruokaa roskiin jos jääkin jonakin torstaina tekemättä.

Selaillessani keittokirjojani törmään Makujen maailma -sarjan Arkeen-kirjassa osioon, jota en ole aiemmin huomannutkaan: nopeat herkut (WSOY 1998). Sieltä löytyy kirjan toimittaneen tv-kokki Maija Silvennoisen kehittelemä resepti, joka vaikuttaa niin yksinkertaiselta ja helpolta, että epäilen, voiko tulos olla syötävää ollenkaan. Päätän silti kokeilla lähinnä pakasteista valmistettavaa kasviskeittoa. Jälkiruoaksi tai välipalaksi valikoituu taas marjoja, mutta reseptin perusteella tukevahkon oloisesti. Kun tyttö uinahtaa iltapäivänokosilleen, aletaan hommiin.


Kasviskeitto
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 tl basilikaa
jauhettua mustapippuria
1 ps pakastekeittojuureksia
1 ps pakastemaissia
1 dl hienonnettua ruohosipulia

Viinimarjaherkut
2 dl mustaviinimarjasosetta
2 dl rahkaa
1 dl vaniljajogurttia
1 rkl sokeria
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
koristeeksi tuoreita mintunlehtiä

Koska minulla ei ole ruohosipulia, teen Maijan reseptiin oman lisäykseni, ja kuullotan aivan ensimmäiseksi noin desin pakastesipulia keittokattilan pohjalla tilkassa oliiviöljyä. Lisään sekaan vielä vettä, kuten Sonia Stevenson minulle sunnuntaina opetti, jotta sipulit eivät missään tapauksessa pääse ruskistumaan.

Sitten litra vettä kattilaan, liemikuutiot ja mausteet sekaan, kansi päälle, patavahti väliin ja odotellaan kiehahtamista. Ei uskoisi, että ruoanlaitto voi olla näin helppoa. Etenkään, kun seuraava vaihe on kaataa pussijuurekset sekä -maissit kiehuvaan veteen ja keittää ne kypsäksi. Sen jälkeen ruoka on valmista.


Keiton poreillessa ehdin hyvin valmistaa välipalani, viinimarjaherkun. Mutta käykin ilmi, että toisin kuin muistelin, meillä ei olekaan pakasteessa syksyn viinimarjoja -- ne ovat kaikki saaneet uuden elämän mehun muodossa. Sen sijaan jääkaapissa on syksyllä tekemääni puolukkasurvosta, jota päätän käyttää mustaviinimarjasoseen tilalla. Laitan sitä tosin vain desin, sillä puolukan maku on paljon terävämpi kuin viinimarjojen.

Jälkiruoka on yhtä yksinkertainen valmistaa kuin keittokin: puolukkasurvos, rahka, vaniljajogurtti ja sokeri sekoitetaan keskenään, ja laitetaan sitten pariksi tunniksi jääkaappiin maustumaan. Puukapustaa käyttävän kiireisen kokin kannattaa tosin valita suurempi kuin astia kuin tuo litranvetoinen, rahka kun ei sekoitu niin helposti kuin muut ainekset.



Kun keitto on kypsää, kokkaamiseen on mennyt alle puoli tuntia, jona aikana olen ehtinyt tehdä jälkiruoan, siivota jälkeni ja myös kirjoittaa yllä olevan tekstin. Koska arvelen pitäväni sosekeitosta enemmän kuin soseuttamattomasta, työnnän joukkoon vielä sauvasekoittimen (tätä ennen olisi kyllä kannattanut kaataa osa nesteestä pois), vaikka sitä ei reseptin mukaan tarvitsekaan tehdä. Nyt kyllä epäilyttää. Eihän tämä voi olla hyvää, tällainen pakastekeitto.

Mutta on se! Ainakin niin hyvää kuin vain pakasteilta toivoa sopii, syötynä juustovoileipien kanssa, kuten Maija ehdottaa. Kovin laihaa se tosin on, johtuen soseutusvaiheessa tekemästäni virhearviosta -- juureksia oli paljon vähemmän kuin päältäpäin näytti. Lisään soppaan siis tilkan kevytkermaa sekä kourallisen mozzarella-raastetta sitä tukevoittamaan. Kokeiluni kannattaa: keitto on entistä parempaa. Eihän tämä mikään gourmet-keitto ole, mutta kiireisen perheenäidin pelastus kyllä.


Puolukkaherkkuni puolestaan on ihanan kirpeää ja raikasta. Mielestäni se ei tarvitse seurakseen mintun lehtiä tai vaniljavaahtoa, vaikka ne varmaankin tekisivät siitä myös vierailletarjoilukelpoisen. Huomautettakoon, että käytännössähän tämä jälkkäri on kuin mikä tahansa marjarahka, paitsi että siinä on kermavaahdon sijasta käytetty vaniljajogurttia, mikä säästää mukavasti aikaa ja tuo siihen särmää. Jogurtti maistuu vähäisestä määrästään huolimatta seassa mukavasti!


*Kokkausviikko on nyt takana. "Huh" on mielestäni hyvä sana kuvaamaan tätä päivää ja näitä tunnelmia: se voi olla helpotuksen huokaus kun tulee valmista tai kovan suorituksen jälkeinen uupumuksen älähdys, se voi myös olla epäuskon älähdys ja briteillä jopa hämmästyksen huhahdus. Ehkä se tänään on vähän noita kaikkia.

Viikon aikana luin muuten jostakin lehdestä uutuuselokuvasta nimeltä Julie & Julia, joka kertoo legendaarisen keittokirjailijan Julia Childin tarinan. Rinnakkaistarinassa bloggari Julie puolestaan päättää kokata vuodessa läpi kaikki Childin klassikkokirjan yli 500 reseptiä ja kirjoittaa projektista blogiinsa. Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta Julien täytyy kyllä olla vähän päästään vialla!