hyytää
On yöpakkasia, jotka jatkuvat pitkälle päivään. Harmaita päiviä, joina lunta varisee taivaalta hiljoksiin, muttei niin paljon että se jäisi maahan ja toisi valoa. On sellaista kylmää, johon takan lämmityskään ei auta.
Yhtäkkiä meillä on alkanut tuulla sisälläkin. Mies tiivistää tuuletusluukut uudestaan, vedämme ikkunat ja ulko-oven lujasti säppiin vaan ei auta. Patterit ilmataan, sähköpattereita pidetään päällä yhä useammin, uunin luukku jätetään auki aina kun siellä on jotakin paistettu. Ja koko ajan toivotaan, että saataisiin vielä edes vähän tuota kuvien lämmintä aurinkoa, joka meitä lokakuussa (silloisista valituksista huolimatta) kuitenkin niin usein vielä helli.
Nukkumaanmenokeskustelumme pyörivät aina saman asian ympärillä: nyt tämä energiansäästöhippeily täytyy lopettaa. Mutta aamun valjetessa epäröinti alkaa taas; jos nyt kokeiltaisiin vielä, kovat pakkasetkin kun ovat vasta tulossa -- säästetään paukkuja niihin.
Lapsi ei onneksi tunnu tilanteesta kärsivän, mutta näin opiskelupäivänä minä vedän jalkaani legginsit, villasäärystimet, sukat, villasukat, alupaidan, pitkähihaisen ja vielä neuleenkin ennen kuin istuudun lukemaan työhuoneen kiikkuun sylissäni viltti, kaulassani huivi ja kädessäni kupillinen kuumaa.
En enää tiedä, onko tämä itsepäisyyttä vai elämänkatsomusta, mutta kyllä tuntuu siltä, että tässä on katastrofin aineksia ihan yhtä paljon kuin siinä dokumentissa.
Me nappasimme tuon dokumentin kirjastosta. Kyllä nuo asiat pohdituttavat. Minulla suurin juttu on ollut alkaa käyttää Ole hyvä -shampoita ja tiskiainetta, jotka hajoavat luonnossa ja joiden putelit voi käydä täyttämässä liikkeessä pesuaineen loputtua, ei tule turhaa muoviroskaa. Pesupähkinät ovat myös näppäriä. Kertakäyttökuukautissuojille olen myös sanonut hyvästit ja ollut tyytyväinen kestokäyttäjä. Pieniä asioitahan nuo ovat, mutta hyvä mieli tulee, kun jotakin voi tehdä. Samalla oppivat lapsetkin pohtimaan.
ReplyDeleteVoimia ja sitkeyttä vilposteluun. Sitä minä en oikein kestä. En voi kerrospukeutua, kun ihoni on niin herkkä, alkaa kutista vietävästi, jos ei pääse kunnolla hengittämään.
P.S. Ruokaviikostasi tuli mieleen: Oletko selannut/lukenut teosta Hanhensulan ravintola? Aivan hurmaava kirjailijoiden ruokatarinoita ja -reseptejäkin sisältävä hyväntuulen kirja. Anna-Leena Härkösen Sopan syvin olemus on myös mainio ja roisi. Suvi Aholan Koko suku keittiössä. Kirjoituksia ruoasta, perheestä ja muistamisesta -teos kannattaa myös katsastaa. myös miellyttävää luettavaa. Terv. ylläoleva Katja
ReplyDeleteIhana dokumentti joka antoi paljon ideoita ja ajattelemisen aihetta.... Se on ihme miten ihminen itsepäisyyden voimin jaksaa vaikka mitä. Luulisi että elimistö jossain vaiheessa tottuisi kylmään. Voimia teille :)
ReplyDeleteHuh, tulee ihan mieleen ne ajat, kun asuin puutalossa. Nukuin makuupussissa, peiton alla ja pipo päässä. Patterit oli täysillä tottakai!
ReplyDeleteDokumentti oli hyvä minunkin mielestäni.
Tsemppiä energiansäästöhippeilyyn - toivotaan ettei tule kova talvi!
Katja: Noista mainitsemistasi tuotteista minäkin olen vähän haaveillut, mutta käymme niin harvoin ajan kanssa kaupungissa, että olisin niitä vielä hankkinut. Kuukuppeja pohdiskelin pitkään, mutta koska en pysty katsomaan omaa vertani edes näytepullossa pyörtymättä, luovuin ajatuksesta. Noita kirjoja en ole lukenut, mutta taidanpa tarttua, jos kirjastosta onnistun ne löytämään!
ReplyDeleteLotta: Dokumentti on kyllä monen katsomisen ja ajatuksen arvoinen. Valitettavasti minusta, joka olen aina ollut vähän vilukissa, tuntuu siltä, etten totu. Mutta yritetään!
Hanna, kiitos tsempistä. Sitä tarvitaan.
Heissan vielä
ReplyDeleteNoita ekopesuaineita saa netitsekin. Samoin kuukuppeja ja kestositeitä, minä käytän noita jälkimmäisiä - yllätyin helppoudesta ja siisteydestä. Kannattaa googlata ja kokeilla.
Katja
Kiitos vinkistä, Katja. Pistetäänpä googlettaen! :)
ReplyDelete