viikonlopun jälkeen tulee maanantai
Kerran kuussa maanantaisin minä ikävöin lastani niin, että illalla hänen nukkumaanmenonsa aikaan kyyneleet tulevat silmiin aivan huomaamatta. Palattuani kotiin, lapsen jo nukkuessa, katselen häntä vuoteessaan, seison aivan hiljaa sängyn reunalla etten herättäisi, vaikka tekisikin mieli ottaa syliin ja rutistaa ja suukottaa.
Tänään minä menen taas. Rentouttavan viikonlopun jälkeen on kyllä ihan hyvä lähteä, vaikka tietääkin, että päivästä tulee pitkä ja raskas. (Minusta on rentouttavaa, että talo on siivottu, keittiöön on vaihdettu puhtaat matot, lapselle on tehty ruokaa pariksi viikoksi, pyykkiä on pesty, viikon ruokaostokset on tehty. Ja tietysti muutakin: yhteisiä päiväunia, lounas ulkona miehen kanssa, lehtien ja kirjojen lukemista, uuden jazz-levyn kuuntelua, porkkanansyöntiä, kävelyretkiä, teetä ja tulista currya.)
Toisaalta myös opiskelupäivä rentouttaa: näkee aikuisia ihmisiä, puhuu lennokkaista asioista ja ajatuksista, saa matkan ajaksi kaivautua omiin ajatuksiinsa ja olla hiljaa. Helppo mennä, kun kaikki on tehty -- myös käsitekartat, pohdiskelutehtävät, lopputyön aikataulutus.
Ja jälkimmäisessä pysyttykin, toistaiseksi.
Huomenna jaksaa taas ihan eri tavalla; päivä erossa omista rakkaista palauttaa mieleen heidän tärkeytensä. Ajatusrikasta maanantaita!
Kaunis kirjoitus!
ReplyDeleteMinun tyttö on nyt vuoden vanha. Mulla on tiistaisin ja torstaisin yleensä koulua luentoja sun muita. Toisaalta iloitsen, kun saan tavata aikuisia, keskustella, jutella ruokatunnilla niitä näitä, mutta kuitenkin on vielä aika outo olla erossa lapsesta, hämmentäviä ja ristiriitaisia tunteita.
Lempeää maanantaita!!
Tutut ovat tunteet! Kahden ensimmäisen kanssa nuo hetket olivat vaikeita, kiirehdin kotiin tuli hännän alla. Nyt kuopuksen kanssa juttu on erilainen: osaan olla rennompi, ilman häntäkin, luotan aikuiseen, joka häntä hoitavat puolestani, kun olen töissä. Tietynlaisen henkisen kamppailun olen käynyt itseni kanssa päivähoidosta, mutta nyt olen sinut asian kanssa.
ReplyDeleteCelia: omat tunteeni ovat jotakuinkin samanlaisia. On vaikeaa olla erossa, vaikka onkin iloista nähdä muita ihmisiä.
ReplyDeleteAnnika: odotan jo pelonsekaisella kauhulla sitä hetkeä, kun päivähoidosta pitää päättää -- ei sillä, että vastustaisin päivähoitoa, vaan juuri siksi, että on varmaankin aluksi melko vaikeaa olla erossa, vaikka siihen ajan kanssa tottuukin.