pajuja, paprikaa ja yhdet juhlat

Kevät sen teki. Aamulla, tavanomaisten toppahousujen sekä maiharitakin sijasta, vedin jalkaani kaapin perältä löytyneet legginsit, laitoin päälleni villakangastakin jonka ylimmät napit eivät mahdu kiinni, ja pistin päähäni syksyllä ostamani ohuen villabaskerin jolle ei tänä talvena ole juuri ollut käyttöä. Sitten koko perhe ovesta ulos, ja auringonpaisteeseen pajumetsälle. Kahlasin reisiä myöten lumessa, lasta nauratti, olin yhtäkkiä ihan likomärkä, mutta se kannatti, oksia löytyi.

Saattoi siihen kevään lisäksi vaikuttaa sekin, että Niinalla oli silmuja mielessä, himalainen puhui baskereista, Kirjailijatar puolestaan mainitsi aurinkolasit, jotka minäkin aioin laittaa päähäni mutta unohdin, siitä kuitenkin ajatus, että kyllä aivan tavalliselle aamukävelyllekin voisi laittaa vähän siistimpää päälle, semmoiset vaatteet joiden kanssa voisi pistää valtavat aurinkolasit jos ne muistaisi kaivaa laatikosta esiin.

***

Sunnuntaisin kokkaamme kiireettä yhdessä lapsen päiväuniaikaan, se alkaa keittokirjojen selaamisella, mihin kivaan meiltä löytyisi aineet tai mikä olisi sovellettavissa. Tuota Anna Bergenströmin ihanaa kirjaa en kyllästy katselemaan varmaan ikinä, siinä on niin kauniit kuvat ja myös hieno ote ruokaan, puhtaita raaka-aineita ja mielellään luomua, paljon kasviksia ja vähän erikoisempia reseptejä. Tilasin kirjan joskus joulun jälkeen, sen jälkeen kun Merruli esitteli omaa uudempaansa, jonka oli saanut joululahjaksi. Kirjan ansiosta olen innostunut leipomaan leipää, siitä joskus myöhemmin.

Tänään lautaselle valikoitui lohkoperunoiden lisukkeeksi herkkusienillä täytettyjä paprikoita ja tomaatteja, ei kylläkään tuosta Rakkautta, oliiveja ja timjamia -kirjasta, mutta Annan reseptistä sovellettuna kuitenkin. Täytteeseen laitetaan oman maun mukaan sipulia, valkosipulia, herkkusieniä, koverretun tomaatin sisus, paprikaa, ruohosipulia ja mausteita. Hyvää tulee.

Ruokapöytään sattuu myös miehen aamuun asti juhlinut ystävä, kuin olisimme tilauksesta tehneet hänelle dagen efter -ruokaa, pohdimme kitaransoiton opettelua ja liian rankkaa juhlimista, mies vaikuttaa tyytyväiseltä siihen että on illat nykyisin kotona meidän kanssamme opiskelijaelämän viettämisen sijaan. Se tekee minut onnelliseksi, mietin toisinaan katuuko hän perheen perustamista tässä vaiheessa kun opiskelut ovat vielä kesken ja hänen ystävänsä ovat vielä aivan toisessa elämänvaiheessa, sisällä tuntuu hyvältä kun tajuaa että ei.

***

Päiväunien jälkeen on juhlat, ystäväni vauva täyttää jo kuusi vuotta, se on merkittävä ikä jo, nyt pohditaan laitetaanko lukeva ja laskeva lapsi suoraan kouluun esikoulun sijasta. Viemme lahjaksi muovisia massatuotantohirvityksiä, niiden parissa minä olen pähkäillyt kaupan hyllyllä, en periaatteessa olisi halunnut ostaa niitä mutta sellaisia toivottiin. Joulukuussa vein kummitytölleni lahjaksi mielestäni ihanan kirjan, se oli suuri pettymys, olisi pitänyt olla mitälie petshoppeja tai kokoja tai hellokittyjä.

Kirjoitin näistä leluasioista aikaisemmin kesällä, ihmiset innostuivat kommentoimaan enemmän kuin aikaisemmin blogiini joka oli vielä kovin tuore, asia ei ole helppo vanhemmille eikä varmasti lapsillekaan, muistan lukeneeni joskus Liivian kirjoituksen hoitopaikan lelupäivän ikävyydestä, siitä pettymyksestä jonka lapsi koki kun hänen lempilelunsa eivät kiinnostaneet ketään kaikenlaisten teknisten vempaiden ja härpättimien rinnalla.

Ja kyllä meillekin on kesän jälkeen pesiytynyt yhä vain enemmän nallepuheja, muumeja ja hellokittyjä, lahjoina tosin enimmäkseen, nytkin on lapsen huoneessa äitini kirppikseltä löytämät hauskat pastelliset muumiverhot, vaikea sitä on sanoa että mihin se raja vedetään tai kieltää ihmisiä ostamasta tietynlaisia tuotteita. Mutta tuo lahja-asia on minulle ostajana hirveän vaikea, annan mielelläni toivottuja lahjoja, mutten millään haluaisi ostaa trendikästä muovikrääsää, jokaiselle sukupolvelle tulee omansa ja kahden vuoden päästä niillä ei enää tee mitään, meidänkin äidillä on tallessa kaikenlaisia omituisuuksia he-maneista vaippapöksyihin.

***

Illalla katsomme loppuun eilen kesken jääneen Coco Avant Chanelin, Cocon tyyli on minusta aivan upea, yhdestä kohdasta tulee mieleen se mitä Katja kirjoitti hiljattain valkoisen paitapuseron elegantista yksinkertaisuudesta. Tahtoisin niin olla paitapuseroihminen, en ole vaikka muutamia löytyykin kaapista, olen enemmän tunika- ja trikoopaitatyttöjä, tärkeintä vaatteessa on mukavuus ja oikein mukavaa paitapuseroa en vielä omalle vartalolleni ole onnistunut löytämään.

Mutta Cocon tyyli, sen omalaatuinen rohkeus, se iskee eniten koko elokuvassa, rakkaustarinat jotenkin eivät, ja muuten kai seurataankin melko tarkasti tunnettuja elämänvaiheita, Tatou on aina yhtä kaunis ja loistava, joten kai elokuvaa on hyvänä pidettävä kun sen nimihenkilö lumoaa.

***

Toisinaan mies kysyy -- minun naputellessani -- mikä bloggaamisessa oikein on se juju, siihen on vaikea vastata lyhyesti ja yksinkertaisesti yhtään mitään, mutta sen voi kyllä sanoa helposti, että se niin monien kaipaama kevät on selvästi tulossa, tänään näkyi jo asfaltti täällä pohjoisessakin.