Lainasin kirjastosta kasan kevyttä kesälukemista, Routaholvi, joku intialainen, Kirjallisuuspiiri perunankuoripaistoksen ystäville, tai jotenkin sinne päin se otsikko meni. Luin jo puoleen väliin vaikka lainasin eilen illalla, minulle kaikki lukeminen minkä saa itse valita on kevyttä. Yölläkin paistoi aurinko.
Kummityttö ei halunnut lähteä kylästä, koska hänellä oli kirja kesken. Sai jäädä, aloimme repiä hänelle prinsessahiuksia vanhasta lakanasta kun kirja loppui. Muovipussin päälle kirjoitettiin kummitytön ja pikkusiskon nimi ja pantiin pussi kaappiin odottamaan seuraavaa kyläilykertaa, hiukset tallessa ja lakanaa jäljellä vielä.
Luin lehdestä, että kesällä ihmiset hakevat kirjastoista dekkareita ja hömppää, en oikein tiedä mitä se hömppä on, luin eteenpäin. Mietin, miksi rakkausromaanit ovat hömppää, mutta dekkarit eivät. En vieläkään ole varma, mitä hömppä tarkoittaa.
Lapsi luuli karhuntaljaa koiraksi ja haukkui koko ajan. Ei ymmärtänyt vielä, että kirjastossa pitää olla hiljaa, ja ettei kaikkia kirjoja voi ottaa kotiin. Mies lainasi Sun Tzun Sodankäynnin taidon. Se ei taida olla hömppää, kun sen ovat kuulemma lukeneet kaikki suuret yritysjohtajatkin.
Taitaa taas olla niin, että "naisten jutut" on hömppää (ne rakkausromaanit) ja "miesten jutut" täyttä asiaa (ne dekkarit). Vaikka taatusti molemmissa osastoissa on sekä laadukasta että kuraa. Minulla oli keväällä kova lukuvaihe, mutta nyt en ole lukenut mitään pitkään aikaan, on mennyt tekemisen puolelle.
ReplyDeleteVastustan sitä jakoa, että olisi olemassa hömppä ja vakava. Minun vakavani on monesta hömppää, luulen. Mutta en kaipaa kevyempää kesällä, luen aina paljon. Ja ehkä sitten kun on lukenut paljon sitä kevyttä (mitä se nyt sitten onkin...?), kaipaa painavampaa. Ehkä.
ReplyDeleteTuo onkin hyvä, että kaikki itse valittu on kevyttä, joo.
Voisin yhtyä Pellon pientareella näkemyksiin. Noin se taitaa olla :) Muistan, kuinka opiskelun aikana en osannut nauttia oikein mistään kirjoista, kun kaikkea piti olla analysoimassa, vaikkei olisi ollut pakkokaan. Ei osannut enää heittäytyä kirjan vietäväksi. Onneksi se taito palautui.
ReplyDeleteKaunis tuo kuva.
Tässä postauksesa oli niin kesänmakua että! Hieno tunnelma, kiitos Mimmi! Nauratti tuo karhuntalja. Minäkin pidän ajatuksesta, että kaikki, minkä saa itse valita on kevyttä. Kirjan kuin kirjan voi lukea vakavasti tai hömpästi, millä päällä sitten onkaan.
ReplyDeleteMielenkiintoinen aihe.
ReplyDeleteMinulle ainakin monet dekkarit ovat sellaista viihdettä, josta en oikein saa mitään. Tai siis tulee sellainen olo kuin lukisi tv- sarjan käsistä, juonta, johon on siroteltu sinne tänne ennalta- arvattavia käänteitä: pakollinen rakkaustarina, lauseita, jotka osaa ulkoa kuten ..pelko puristi hänen kurkkuaan...tms. Lukeminen tyssää minulla usein siihen, että en vain saa kirjan kielestä mitään.
Ehkä siksi luen aika valikoiden tuota genreä, on tullut niin paljon sellaisia " tv- kirjoja " vastaan.
Minusta ei ole vaarallista sanoa, että on viihdekirjallisuutta ja sitten kaunokirjallisuutta. Niille molemmilla on paikkansa tässä maailmassa.
Pellon pientareella: Tuota minäkin mietin, että onko sukupuolijako vieläkin noin selvä -- ja on se, ainakin ihmisten mielissä.
ReplyDeleteIlse: Minusta se on outoa, että nimenomaan naisten lukema viihdekirjallisuus tunnutaan luokiteltavan edelleen hömpäksi. Muutenkin jako viihde- ja kaunokirjallisuuden välillä on niin häilyvä, että se on suorastaan turha.
Kirjailijatar: Minullakin meni vuosia, että aloin taas kyetä nauttimaan kirjallisuudesta. Lisäksi opiskeluaikoina tuntui, ettei siihen ns. hömppään oikein sovi tarttua edes, pitäisi vaan lukea Dostojevskia ja olla hyvin intellektuelli. Onneksi nyt saa nauttia mistä tykkää.
Satu: Minuakin nauratti karhuntalja, ja kirjastontätejä myös -- tosin ei ehkä enää niin paljon noin kahdennella kymmenennellä kerralla... :)
Celia: Tuo on totta, kaikissa lajityypeissä on kuraa ja kunniaa sekaisin. Ymmärrän, enkä varsinaisesti vastusta, jaon viihteeseen ja kaunoon, mutta sitä en ymmärrä, että naisten viihdettä sanotaan suomeksi hömpäksi -- onko se suomenkielen vastine englannin chicklitille? Jos on, niin mitä se kielii kielestämme, ja naisten asemasta?