yhdellä terassilla silmät hämääntyvät kun vesi on matala

kivet korkeita ja näyttää siltä että osa kivistä

on sittenkin lintuja

toisinaan uskon että totun elämään

tässä kaupungissa yhtä vaivattomasti kuin hän,

lukemaan kivien jättämiä kirjoituksia kadunpinnasta kuin karttaa

olen ajatellut aikaisempia ihmisiä

heidän helvetillisiä talviaan

jotka taittuvat kesiksi odottamattomasti

ja sitä miten syksyn ensimmäinen päivä voi olla heinäkuussa

kun taivaalla näkyy sateenvaara

hänen äänensä on ohittanut minut

minusta on tullut keskittymiskyvytön ja ajattelematon

kuinka voi sanoa mitään, en ole varma, ihmisestä ylipäätään

että osaisi sanoa asiat niin kuin ne ovat:

entä jos me, kuin vuodenajat

(Muistin yhden vanhan runoni, jostain vuodelta 2001 tai 2002, lukiessani Celian sadasta asiasta. Tämä ei ole se, tämä on kai vuodelta 2005 muistaakseni, mutta tältä minusta on viime päivinä tuntunut. Alakuvassa olen samoihin aikoihin kuin tämä on kirjoitettu.

Kun minulla on aikaa, aion myös kertoa sata asiaa. Ja aion vastata Minjan haasteeseen, kerätä satunnaisia asioita keittiöstäni. Tai ehkä, ajanpuutteessa, yhdistän nuo kaksi ja kerron kaiken keittiöstäni, ainakin sata asiaa.)