the morning after

Sisko sai lahjansa, kortti unohtui kotiin mutta voin antaa sen myöhemmin, on mukava antaa kahdessa erässä, joissain maailman kolkissa 21 olisi tärkeä luku mutta täällä se on yksi muiden joukossa, ohikiitävä epämääräinen ikä. On olemassa semmoinen kirja, Darkness Then A Blown Kiss, en ole lukenut sitä mutta nimi on minusta kaunis, en tiedä miksi se tulee aina mieleen kun istuu tuossa kahvilassa iltaisin ja ulkona on pimeää.

Aamun tärkeitä: Pitkä aamukylpy lapsen kanssa. Lapsen poimimat kukat ja aamiaiseksi itseleivottua täyteleipää ruohosipulituorejuustolla ja rucolalla ja basilikalla, lapsi otti vihreät pois ja nuoli juuston. Lempilastenohjelmani, ihanan sympaattinen ja söpö Charlie and Lola. Viime syksyn Toastien huikean kauniit kuvat ja täydellinen neulemyssyn malli, kun sen vielä osaisi toteuttaa tuohon harmaaseen alkuun, monta muutakin ihanaa syksyistä neuletta, ehkä yritän joskus kutoa sen takinkin itse, tämän syksyn lipareet näyttävät vähäisiltä ja kalpeilta noiden viime syksyn katalogien rinnalla vaikka miesten kuvastossa oli vähän semmoista tyylikästä rouheutta jota jäin naistenosastolta kaipaamaan. Ja Saharan aamut ja illat, se miten paikallisia huvitti Vivi-Annin siniset kynttilät, että joku on viitsinyt nähdä käyttöesineiden kanssa värjäämisen vaivan, Minja vinkkasi kirjasta eikä suotta, upea on.

Yläkerran täti oli eilen leikkauksessa, hän muistaa niin paljon asioita, Väinö Linnan tyttären jonka kanssa oli samalla luokalla, sekatavarakaupan jonka ikkunassa lapset kuolasivat ulkomaisia hedelmiä, sen miten Linnan vaimo huusi ikkunasta tyttärelleen että tämän piti käydä ostamassa kilo viinirypäleitä, miten toiset lapset tulivat kamalan kateellisiksi, että oikein kilo. Rouva oli kuulemma inhottava ja kamala, Väinö puolestaan oikein mukava mies. Ja miten hän, vuosia myöhemmin kun ymmärsi jo että naisten asiaa oli ajettava, tapasi aina ohikulkiessaan halata Minna Canthin patsasta jäisin lapasin. Toivottavasti hän voi tänään hyvin.

Jokaisella kaupunkilaisella on omat tarinansa kaupungista ja sen ihmisistä, niin tosia heille itselleen että niiden on oltava totta. Meidän on vasta alussa, sisällä huoneet kaikuvat tyhjää, odotan että asunto kertoo itsestään ja haaveilen kristallikruunuista, ulkona lehdet tuulenpyörteisissä kasoissa ja lumoava lokakuu.