a life well lived
Minä tarvitsen nuo minun aamuhetkeni, muutaman kupin luomukahvia ja jotain pientä arjen luksusta, tänään lempileipää, mummon mehua ja uuden Toastin jonka jokaiseen kuvaan olisin voinut hypätä rakkaani käsivarsillani ja rakentaa niihin elämän.
Sen pienen ajan taika kestää koko päivän, on mielessä lumohetkenä niinä touhuntäyteisinä päivän tunteina jotka mieleen tallentuvat sumeina, nopeina still-kuvien tykityksenä, toinen seuraa toista, onko se valokuvaajan mieli vai kirjoittajan joka sanoillaan luo elämänkohtauksia, en tiedä. Älä käsitä väärin, kyllä minä pidän siitä että on elämää, on sitä kotona ja on sitä kylässä, kyllä nämä ovat hienoja päiviä kun on niin paljon ihmisiä ettei enää muista mitä kullekin on sanonut, kyllä minä siitä nautin, se on hyvin eletty minusta.
Mutta se oma hetki on oltava, on saatava latautua, kerätä kasaan ajatukset joiden voimin jaksaa yhtenä päivänä kestää kaikki maailman säät.
Sama täällä, oma hetki on oltava. Nykyään kaipaan yhä enemmän aikaa palautumiseen, esimerkiksi kirjoittamisesta ei tule mitään kovin ihmistäyteisen hetken jälkeen, vähintään yöunet on saatava tasaamaan mieltä. Kaunis kajo kuvissasi. Viikonloppua! J.K. Minkä sortin aviisi on tuo Toast? (En jaksa googlata.)
ReplyDeleteKatja, minä voisin hyvin, välillä, kuvitella erakoituvani rakkaiden kanssa johonkin erämaamökille. Mutta toisaalta, kyllä ihmiset -- ystävät ja sukulaiset -- ovat elämän rikkautta.
ReplyDeleteToast on hintavahkon brittiläisen vaate- ja sisustusliikkeen nimi, ja tuo kuvissa on heidän Home-kataloginsa. En usko että koskaan tulen tilaamaan sieltä mitään, mutta nuo kuvat maailmoineen ovat jumalaisen kauniita.
Ihanasti sanottu tuo "jonka jokaiseen kuvaan ---".
ReplyDeleteMinulla on ikävä sellaista rakasta. Tiedän, että kukaan olleista ei sitten kuitenkaan ollut se sellainen.
Hienosti näkyy Neula tuossa yhdessä kuvassa, ihan aavistuksena.
Ilona, kiitos. :) Minusta on hyvä, että menneisyys jää taakse. Silloin voi avoimin mielin odottaa upeaa tulevaa.
ReplyDelete