yhden pöydän ääressä

Kun vuosien päästä katselen näitä kuvia -- kuvia meistä, elämästä, tässä elämänvaiheessa, tässä asunnossa, näissä tunnelmissa --, ihmettelen varmaan oliko meillä muuta kuin tuo yksi huone, tuo yksi pöytä. Tämän minä haluaisin 38-vuotiaalle minulle kertoa:

Meillä oli yllinkyllin tilaa. Meillä oli seesteisen vaalea, pelkistetty makuuhuone, niin paljas että siellä kaikui, pyhitetty nukkumiselle ja rauhalle ja levolle sekä satunnaisille peuhauskohtauksille. Meillä oli kaoottinen huone, mielessä kahtiajaettu, toisessa päässä leikkitila ja lapsen tavarat, toisessa sotkuinen kirjahylly ja työpiste täynnä kirjoja ja muistiinpanoja kanadalaisesta naiskirjallisuudesta, selviytymistematiikasta, värähtelyanalyysista ja termodynaamisista laskelmista. Meillä oli kapea varastotilana toimiva eteinen, niin pimeä ettei siellä haluttanut ottaa kuvia. Ja meillä oli pieni mutta valoisa keittiö, tuossa pöydän vieressä, niin pieni ettei pöytä sinne mahtunut, mutta niin suuri että siellä hoidettiin kaikki; siellä oli vaippojen, askartelujen ja keskeneräisten ompelusten säilytyspiste, pyykinpesupiste, pyykinkuivauspiste; siellä keitettiin selviytymissopat ja leivottiin leivät ja herkut; sen kaapeissa säilytettiin kaikkea mille ei löytynyt muuta paikkaa niin että kuivaruoat jouduttiin säilyttämään lasipurkeissa ikkunalaudalla niin että ikkunat jäätyivät talvella -- niin, muistat varmaan millainen siivo siellä oli, vaikkei siitä kuvia olekaan.

Meillä oli tilaa vähemmän kuin kansallisten tukilakipykälien mukaan meidän kokoisellamme perheellä voisi olla, mutta silti sitä oli yllinkyllin, enemmän kuin tarvitsimme. Jotenkin kaikki elämä tuli tuohon yhteen huoneeseen, siirtyi siihen muualta, tykkään englanninkielen sanasta living room koska sitä se oli, siellä leiriydyttiin korvakipuisen lapsen kanssa jotta edes toinen vanhemmista saisi nukkua, siellä suunniteltiin tulevaa ja pohdittiin mennyttä, siellä tanssittiin, sinne tulivat leikitkin. Ja tuo pöytä oli sen huoneen parhaalla paikalla, ehkä koko asunnon, suurten ikkunoiden ääressä, valoisa paikka, tuon pöydän ääressä tehtiin kaikki. Jonakin päivänä kiitollisuusasioihin illallispöydässä joku muisti sanoa pöydänkin, että ollaan kiitollisia isin edesmenneille isovanhemmille täydellisestä pöydästä, isin papalle siitä että teki sen.

Ja eilen siirsin tuon oman isäni tekemän peilinkin tuon pöydän luo jotta siihen tulisi varmasti katsottua, yritin ottaa totuudenmukaisia kuvia itsestäni, se oli aika vaikeaa, ja mittasin itseni, sekin oli, ja sitten ajattelin että hyvä olo on ihan hyvä tavoite. Toivottavasti sinullakin on. Hyvä olo ja Tavoite.