mostly calm
Ulkona tuulee, sisällä on enimmäkseen rauhallista. Olen pitänyt taukoa kutomisesta, ranne ei nyt kestä, lukenut luppoaikana Tom Hodgkinsonin Joutilaita vanhempia. Nyökytellyt paljon, mutta vähän myös epäillyt, ollut eri mieltä. Testannut oppeja käytännössä.
Hodgkinsonin tärkein ajatus on, ettei lasten elämää pidä turhaan kovasti järjestellä, ettei heidän leikkejään tulisi hallita, ei kahlita luovuutta, ei ahtaa elämää täyteen järjestettyä toimintaa, leluja ja teeveetä, ihan järkeviä, hyviä ajatuksia kaikki. Että antaa lasten leikkiä, antaa heidän leikkiä omiaan, keksiä pyörä itse.
Tänä aamuna meillä on hajonnut yksi lautanen, levitetty lattialle pussillinen kuminauhoja ja laatikollinen kakkukynttilöitä, liimattu tarrat tarravihosta lattiaan, syöty sitruunaa jääkaapista. Eikö Hodgkinsonien lapsia tosiaan vahdi kukaan silloin kun isä ja äiti, kuten Tom toistonomaisesti kehuskelee, makoilevat sängyssä kymmeneen? Siivoaako jäljet siivooja, vai onko Hodgkinsonien lapset koulutettu paremmin kuin meidän? Vai kuuluvatko nämä asiat ehkä patriarkaalisesti Hodgkinsonin vaimon tehtäviin?
Toki rivienväleistä, ja on se paikoin ihan selkeääkin, on luettavissa että kirja on kirjoitettu vähän kieli poskessa, kasvatuskirjaksi jonka isätkin voivat lukea, niin paljon siinä kerrotaan rauhallisesta ja vähemmän rauhallisesta kaljanjuonnista joka mahdollistuu kun lapset leikkivät keskenään. Ja on siinä hyviä ajatuksia, noissa isoissa päälinjoissa, tärkeitä huomioita. Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että alkaa maistua hiukan liian uhoavalta minuun makuuni, mitä pidemmälle tuota kirjaa luen. Suosittelen, mutta suodatin on syytä viritellä kuntoon ennen lukemista.
Ja ne tämän aamun hyvät puolet. Lautanen hajosi, kun reipas ja avulias lapseni oli oma-aloitteisesti tuomassa sitä pöydästä minulle kun täytin tiskikonetta, keskeytti leikkinsä auttaakseen äitiä, järkyttyi hajoamisesta niin että on varmaan jatkossa varovaisempi. Kuminauhat osoittautuivat viihdyttäviksi leikkikaluiksi, niiden seurassa aikaa kului pitkään, kun taas kynttilöiden löytyminen oli ihan ajankohtaista, en muistanut niitä, olisin ostanut kahden viikon sisällä uusia. Tarrat eivät onneksi liimaannu kunnolla muuhun kuin vihkoon, ja niiden parissa lapsella kului aikaa melkein tunti ilman että seuraani kaivattiin, kiitos mummolle vihosta, joka kylläkään ei ole Hodgkinsonin lelukriteerien mukainen koska se ei ole itse keksitty tai tehty.
Mutta semmoisia terveisiä Tomille, että kyllä minä tykkään puuhastella lapsen kanssa kaikenlaista ihan mielelläni, ei se minusta pakkopullalta tunnu. Ikävää, että se on sinusta niin kurjaa.
Heh, kiitos viihdyttävästä kirja-arvostelusta. Montakohan lasta herra Tomilla mahtaakaan olla.. Aloin pohtimaan omaa joutilaisuuden tarvettani. Esikoinen oli niin järjettömän aktiivinen ja seuraakaipaava jo lapsena, että olin korviani myöten täynnä lapsen viihdyttämistä ja käsityömustasukkaisuutta siinä vaiheessa, kun hän viisivuotiaana alkoi hieman leikkiä itsekseen. Niinpä pyrin kasvattamaan toisen lapsen sietämään myös sitä, että äitikin tekee itsekseen jotain. Hän taisi olla kyllä luonteeltaankin sopiva :) Minulle joutilaisuus tarkoittaa sitä, että saan tehdä käsitöitä joskus rauhassa, omien ajatusteni flow:ssa. ps. bloggasin sen aiemmin kertomani vaippasarvikuonosukellusvenekortin.
ReplyDeleteMinusta tuntuu, että mitä tahansa ksvatusopasta kannattaa lukea vähän suodattimen kanssa...:)
ReplyDeleteMinä en oikein osaa leikkiä, hullutella (toivottavasti) kyllä, mutta sellainen leikkiminen-leikkiminen on enemmän miehen hommia. Lapsen (lasten) kanssa puuhailu on ihanaa, ja mielestäni myös tärkeää. Astianpesukoneen täyttö ja ruonlaitto tuntuvat olevan pojan lempipuuhia, ja hän innosta puhkuen aina tahtoo "appaa, appaa", joten auttaa myös saa:)
Niin ja sikäli, että käsitin oppaan idean oikein, niin siitä olen ihan samaa mieltä, ettei lasten leikeille pitäisi asettaa sääntöjä, "leiki näin", "väritä ruoho vihreäksi", vaan mielikuvitus ja ajattelu kehittyy nimenomaan itse mielikuvittelemalla ja ajattelemalla.
ReplyDeleteMitä nyt tuossa kerroit, niin kaikessa tuppaan olla Tomin kanssa samaa mieltä.
ReplyDeleteMulla on aina ollut periaatteena, että minä en lapsen kanssa leiki. Mutta kodin muita askareita puuhaillaan yhdessä, yhdessä myös tutkitaan maailmaa.
Minusta lapset leikkivät itsekseen, yksikin, varsinkin kun aikuinen ei siihen millään lailla sekaannu.
Tätä käsitystä tukee myös reggio emilia-pedagogiikka, jota suuresti arvostan.
Laitoin sinulle s.postia niistä kengistä.
ReplyDeleteKivasti arvostelit. On pitänyt lukea tuo kasvatusopas. Ehkä sitten kun olen oppinut kasvattamaan lapsestani itsekseen leikkivän.
ReplyDeleteMeidän (halvimpaan mahdolliseen, harmaan kukertavaan vuokrakämpän) lattiaan tarrat liimautuu hieman liiankin hyvin. :D
ReplyDeleteKiinnostava kirja-arvostelu. Tulee sellainen olo että parasta etten lue. Kyllä minäkin saatan makoilla puoliunessa aamuisin sohvalla klo 6-8 kun lapset katsoo ohjelmia tai siis nuorempi repii kaiken kaman hyllyiltä alas ja vanhempi tuijottaa niitä ohjelmia, ja sitten siivoan seuraavat pari tuntia jälkiä. Mutta kuvittelisin että jos makaisin vielä pari tuntia eteenpäin niin seinät kaatuisi päälle;) Ja lasten leikkimisestä....olen pitkälti sitä mieltä ettei aikuisen tarvitse leikkiä mutta lapsiakin on niin erilaisia. Meillä kohta 5-vuotias jankuttaa vaikka koko päivän "leiki äiti sitä ja leiki äiti tätä mun kanssa", ja jankuttaa ja jankuttaa vaikka kuinka yrittäisin saada hänet leikkimään itsekseen. En tiedä onko sekään oikein lasta kohtaan jos joutuu yksinään leikkimään koko päivän, jos vaikka ei ole leikkikavereiksi muita lapsia. Mutta eniten minäkin nautin noista yhdessä tekemisistä. On niin liikuttavaa kun meilläkin reilu vuosikas jo innoissaan tyhjentää tiskikonetta, menköön sitten vaikka välillä se lautanen rikki (sattuuhan sitä aikuisillekin). Ja nämä peruspuuhailut ovat lapsillekin parasta, ei tosiaan tarvita mitään erityistä aktiviteettia.
ReplyDeleteunisukka, Tomilla on oikeasti kolme lasta, joten hän kyllä puhuu kokemuksella. Heistä ensimmäinen on kuulemma pilattu alkamalla kasvattaa häntä perinteisemmin, sen seurauksena hän on kaikkein vaateliain ja huonoin viihdyttämään itse itseään... Kyllä minäkin uskon, että näissä asioissa on kyse myös luonteesta ja synnynnäisestä tempperamentista.
ReplyDeleteOlina, en minäkään oikein ole semmoinen joka leikkii. Enemmän semmoinen, joka antaa välineet leikkiin jos lapsi ei juuri jollakin hetkellä keksi mitään muuta kuin kaiken levittäminen lattialle, ja semmoinen joka istuu vieressä ja juttelee kun toinen leikkii. Siis että kommentoin, kyselen, ehdotan, ihastelen toisen ideoita. Meidän lapsi tuntuu kaipaavan semmoista leikkiseuraa, enkä itse koe sitä mitenkään leikin rajoittamisena, en opeta että näin pitää tehdä, vaan opastan että näin voi. Meillä se tuntuu tällä hetkellä olevan se, mitä lapsi toivoo.
Liivia, tähän tekstiin tosiaan taisi tulla lähinnä noita päälinjoja, joista minäkin olen melkolailla samaa mieltä. Suurin ero minun ja Tomin välillä on varmaan se, etten kuitenkaan olisi valmis kieltämään lapseltani ihan kaikkea kapitalistisesta kulutusyhteiskunnasta kieltäytymisen nimissä. Tom nimittäin heittäytyy tämän suhteen melko dogmaattiseksi ja julistaa, että lapsille riittää ihan tarpeeksi puuhaa kotona ja kotipihalla (millä kotipihalla, voisin kysyä?).
Ei ostosreissuja, ne ovat täynnä turhia houkutuksia. Ei museoita, ne ovat tuotteistettuja ja kökköjä. Ei järjestettyjä harrastuksia, ne rajoittavat lasten luovuutta. Ei koulua, se on vain koulutusta työmoraaliin kapitalistisen yritysmaailman ehdoilla. Ei huvipuistoja, koska niissä joutuu koko ajan kieltämään ja isillä on tylsää.
En minä ainakaan haluaisin riistää lapseltani sitä aitoa riemun ja innon ja onnen tunnetta, jota hän eilen aivan selvästi koki kun lähdimme hänen kanssaan, tuttavaperheen pyynnöstä ja siitä huolimatta että minua vähän arvelutti koko paikka, käymään Hoplopissa. (Pidätin itselläni oikeuden ottaa omat eväät mukaan vaikka se oli paikan "säännöissä" kiellettyä.) Lapsi oli onnellinen, niin kuin minäkin muistan olleeni lapsena huvipuistoreissuilla. Enkä kyllä muutenkaan usko, että kaiken kieltäminen on avain onnelliseen lapsuuteen.
Anna, kyllä sieltä löytyy avaimia siihenkin, miten tuota voisi toteuttaa, tuota lasten itseohjautuvuutta. Ja kieltämättä ainakin minä olen tuota lukiessani päässyyt irti siitä velvollisuuden tunteesta, että pitäisi liittyä mukaan lapsen leikkiin, vaikka se näyttääkin sujuvan aivan hyvin itsekseen...
ReplyDeleteMagia, kuvauksen perusteella jäin miettimään, asutaanko me samassa talossa. :)
Riikka, hyihyi, Tom sanoo ettei lapset saa katsoa lastenohjelmia, ne on nykyään ihan kökköjä. Telkkari kiinni siis! ;) (Lapset ei muuten saa kuunnella nykyajan rämisevää lastenmusiikkiakaan, se rajoittaa luovuutta ja käsitystä siitä, mitä musiikki on. Ainoastaan Beatles käy, siitä Tom tykkää itsekin.)
Kyllä tuossa, miten paljon lapset vaativat kaitsemista, on paljon kysymys iästäkin. En minäkään jättäisi kaksivuotiastani ilman jonkinlaista vahtia puuhailemaan itsekseen tuntikausiksi. Ehkä eri asia, jos seurana olisi vanhempia sisaruksia, ja Tomin lapset tosiaan tuntuvatkin olevan kolmesta vuodesta ylöspäin. (Lisäksi heillä on ainakin ollut jossain vaiheessa au pair, jotta vanhemmat saavat nukkua tarpeeksi...)
Meillä myös lapsi toivoo leikkikaveria välillä. En ymmärrä, miksi se pitäisi häneltä kieltää, jos tykkään osallistua itsekin. En ehkä niihin mielikuvitusleikkeihin, mutta legoilla rakentamiseen, palapeleihin, muistipeleihin. Ja kyllä minä välillä niillä pikkueläimilläkin pelaan... :)
Niin just, jos olis oma au pair niin ehkä mullakin olisi paljon enemmän hyviä periaatteellisia kasvatusmetodeja. Mutta joo, varmasti tuossa kirjassa on monta hyvää pointtiakin ja kiva kun vielä tähdensit niitä seuraavassa postauksessa.
ReplyDeleteRiikka, on siinä hyviä pointteja paljonkin, suosittelen kyllä ehdottomasti. Itselläni tökki tuo uhoava kirjoitustyyli vähän, mutta kun lakkasi ajattelemasta sitä, niin helpotti. Ja voi olla että harmitti myös se, että rikas isi (sillä kirjoittaja selvästi on varakkaasta taustasta) köyhäilee ja jakaa meille muille vinkkejä, että miten elämästä karsitaan turhat pois, ja miten ihanaa se on. Onhan se varmasti ihanaa, jos samalla on kuitenkin niin paljon varaa, että voi palkata au pairin, lastenhoitajan, laittaa lapset yksityiskouluun...
ReplyDelete