Tänään kirjoitan kaikki asiat, jotka ovat olleet mielessä, teen listoja. Aivan koko päivän olen ajatellut lempisitaattiani, sen voi sanoa koska vaan, sillä on hyvä aloittaa nytkin: There's a crack in everything, that's how the light gets in. Olen kirjoittanut sen tänne ennenkin.

Olemme unohtaneet askarrella, vaikka viikonloppuna käytimme niitä vähäisiä kolikoita seuraaviin. Lasten sakset, kaksipuoleinen teippi, yleisliima kaikenlaista liimausta varten. Olemme unohtaneet, vaikka on monta semmoista joita haluttaisiin tehdä: kutsukortteja, syntymäpäiväkortti, yksi paketti, pahvitalot pikkueläimille. Eilen mies vei kaikki maitopurkit, mehutölkit, keksilaatikot, rusinalaatikot ja puuropaketit kartonginkeräykseen, kun eivät mahtuneet enää kierrätyspisteeseemme, siihen liian pieneen liian pienessä keittiössä.

Kudoin kaksi ja puoli kerrosta, ja lopetin sitten. Käsi ei kestä vieläkään, se harmittaa, olisi niin monta joita haluaisin. Oma huivi, ranteenlämmittimet, lapsen paita, pienen vauvan neule, olin aikonut kutoa veljellekin syntymäpäivälahjaksi mutta ei ne enää huomiseksi ehdi vaikka ihmeparantuisin. Harmittaa siksikin että kutominen on minulle semmoista hiljaista rauhoittavaa meditaatiota, olen paljon paremmalla tuulella kun saan välillä kutoa. Kunpa käsi parantuisi pian, sitten kudon kyllä kaikkea. Haasteeseenkin mahtuisi vielä yksi mukaan.

Aamulla lapsi ei halua millään lähteä pihalle vaikka on ihana ilma, mennään sitten kirjastoon. Lainataan hänelle iso kasa kirjoja palautettujen tilalle. Hän on kohta kaksi, ja osaa jo itse toimittaa asioita niin hienosti. Täti kysyy, voiko auttaa, ja hän sanoo että "pingviini kirjoja" niin tomerasti että tätiäkin hymyilyttää. Yksi herätekirja minullekin, vaikka en entisiäkään vielä raskinut palauttaa, pidin vielä Slow'n, Joutilaat vanhemmat ja Lasten aurinkovuoden, haluan selata niitä uudelleen ja uudelleen.

Välillä ajattelen ettei enää ole niin hirveän kauan siihen kun tulee sopivat ilmat pestä kamalan likainen keittiön matto, mutta sitten katson ulos ja näen tuon lumen, sitä tuli tänä talvena ihan sopivasti, kyllä siihen mattokeliin taitaa vielä hetki mennä mutta onpahan aikaa kävellä uudet kesäkengät sisään.

Kerran kuukaudessa -- maaliskuussa tänään -- on semmoinen päivä, että särkee, vihloo, kramppailee. Tämä on uutta, tullut vasta lapsen myötä, en tiedä konsteja päästä siitä. Tänään löysin inkivääriteen, onneksi valitsin sen mustan suklaateen sijasta, suklaatee kuulosti niin houkuttelevalta, tai vaikka veriappelsiini, kamomillaa en löytänyt vaikka etsin, mutta inkivääri osoittautui oikeaksi, onneksi otin sen. Se rauhoitti kivun hetkessä, tehokkaammin kuin yksikään kokeilemani apteekkitavara.