näen punaista

Kyllä työelämässä olevilla on helppoa. Heidän ei tarvitse täytellä kaikenmoisia lippusia ja lappusia, palautella niitä liitteineen, jonottaa tuntikaupalla puhelimessa saadakseen täyttöapua tai vastauksen johonkin yksinkertaiseen ja lyhyeen kysymykseen. Niin niin, eihän valtion rahan ole ilmaista ja helppoa tarkoitus ollakaan, mutta miksi, oi miksi, sen pitää olla tämmöistä?

Otsikossa oli varoitus, nyt tulee se purkaus. Kela ei suinkaan ole mikään hyväntekeväisyyslaitos, mikäli niin olette kuvitelleet, vaan toimintaperiaatteiltaan kuin mikä tahansa kapitalistinen liikeyritys. Se ottaa omansa pois kaikesta, mistä vain saa. Se ei anna yhtään sen enempää kuin on pakko. Sen päätöksenteko perustuu pikkupomojen, käsittelijöiden, lähes mielivaltaiseen laintulkintaan -- Kelan edun mukaisesti, tietysti.

En ole niitä, jotka kuvittelevat Kelan elättävän minua loputtomiin. Päin vastoin, mikäli lapseni ei olisi sairastunut, olisin luultavasti palaamassa työelämään kuukauden sisällä, ainakin olisin jo valmistunut. Nyt katsoin että on parempi totutella elämään uuden tilanteen ja sen aiheuttamien seurausten kanssa kotona (tästä tarkemmin alla), mistä syystä saan kotihoidontukea sekä hoitolisää, jälkimmäistä sen vuoksi että mieheni on päätoiminen opiskelija.

Luonnollisesti kotihoidontuen hoitolisä laskee, mikäli perheen tulot nousevat, niin kuin meillä nyt kun mies meni kesäksi töihin. Hän aloitti työnsä toukokuussa, mutta valitettavasti saimme hänen ensimmäisen tilinauhansa ja näin ollen tarkat tiedot kuukausituloista vasta kesäkuun puolella, jolloin teimme välittömästi Kelalle asiasta muutosilmoituksen. Hoitolisää ehdittiin siis maksaa minulle liikaa toukokuussa, minkä Kela perii tietysti takaisin, mistä päätös tuli alle kahdessa viikossa. Se on minusta aivan kohtuullista, ja ilmoitimme Kelalle että maksamme mieluusti velkamme pois yhdessä erässä kesän aikana, kun meillä (vielä) on rahaa, miehen työn jatkumisesta syksyllä kun ei ole mitään tietoa.

Edellistä asiaa varsinainen purkaukseni ei oikeastaan koskenutkaan, vaan sitä kontrastia, mikä Kelan päätöksenteossa on riippuen siitä, onko se ottavana vai antavana osapuolena. Lapsen sairastuttua vammaistukihakemus* ja lääkekorvattavuushakemus tehtiin heti kun lääkäriltä saatiin B-lomake, joskus kesäkuun alussa. Lääkekorvattavuuspäätös tuli kesäkuun loppupuolella, ja vähän sen jälkeen tuli uusi Kela-kortti. Vammaistukihakemuksen päätös tuli tänään. Kun Kela joutuu antamaan jotakin, päätöksenteko kestää siis parhaimmillaan yli kuukauden enemmän kuin jos Kela ottaa jotakin takaisin.

Ei siinä mitään, ymmärrän että tuollaisten uusien hakemusten käsittely on vaikeampaa kuin muutosilmoitusten. Se, mikä päätöksessä sapetti, oli erityisesti se, että kun meillä on tämä sairastelutilanne ollut päällä jo huhti-toukokuulta, ja hakemuskin tehtiin jo kesäkuun alkupuolella heti kun tarvittavat lomakkeet olivat hallussamme, niin Kela viivyttelee päätöksenteossa ja alkaa maksaa tukea vasta päätöksentekoa seuraavasta kalenterikuukaudesta alkaen -- meidän tapauksessamme elokuulta 2011. Annetaan vanhojen olla, voisi joku ajatella, mutta Kelan tapauksessa tämä ei aina mene niin: vanhat saatavat haetaan takaisin jälkikäteen laskulla, mutta vanhoja annettavia ei makseta.

Ottaa aivoon. Kysymyksessä ei tietystikään ole suuret summat, mutta mikäli tukea olisi myönnetty edes siltä kuukaudelta alkaen jolloin sitä olemme hakeneet, tukien määrällä maksaisi kevyesti takaisin vaikka kaksi kertaa sen verran kuin mitä Kela minulta perii.

Voisin valittaa tietysti vielä siitä, miten pieni tuki lapselle myönnettiin, mutta se nyt oli meillä etukäteen tiedossa. Lääkärit ja Kela katsovat, että lapsemme pärjäisi ihan hyvin hoidossa, enkä epäile sitä yhtään. Se, mitä epäilen on sellaisen työpaikan löytyminen, jossa sairaudesta aiheutuvat erilaiset menot olisi mahdollista järjestää. Viime viikon ohjelmamme, esimerkiksi, oli seuraavanlainen: maanantaina fysioterapia, tiistaina kontrollikäynti reumapolilla, keskiviikkona fysioterapia, torstaina lääkepistos neuvolassa, perjantaina käynti ortopedillä. Tietääkö joku työpaikan, josta voisi lähteä tarvittaessa viisi kertaa viikossa tällaisille käynneille? Jos, niin ilmoittakaa siitä pikimmiten minulle.

Anteeksi purkaus. Olipa hyvä kirjoittaa tämä tähän, heti helpotti. Päänsärkykin parani samantien. Kiitos teille, jotka kestitte tämän.

* Kyllä, tuen nimi todellakin on vammaistuki. Olen toistaiseksi ainoa perheessämme, jota Kela ei luokittele vammaiseksi, mutta eiköhän se minunkin päiväni vielä koita. Keliaakikko-miehelläni ja reumaa sairastavalla lapsellani status lienee jo melko pysyvä.