world of words

Se, mitä Ilse hiljan kirjoitti ystävistä, parhaista ystävistä, sen voisi yhtä hyvin sanoa myös parhaista kirjoista. Että "aina tapaamisen jälkeen ajattelee jotain uutta. On saanut ehkä laajempia näkökulmia omiin juttuihinsa, tullut hyvällä tavalla kyseenalaistetuksi, saanut kurkistaa sellaiseen, jota ei tiennyt olevan", sillä minulle kirjojen maailma on maailma, jossa voi matkustaa toisenlaisiin todellisuuksiin, ehkä nähdä oman ulottuvuutensa uutena, tulla herätetyksi huomaamaan asioita joita ei ole halunnut huomata, tulla opetetuksi, opastetuksi, rohkaistuksi, ravistelluksi. Parhaat kirjat ovat sellaisia, jotka tulevat lähelle, tulevat omiksi, juuri siksi että ne antavat laajempia näkökulmia omiin ajatuksiin, omaan maailmaan.

Ajattelin että luen Katja Kaukosen Odelman, oikeastaan paloin halusta tehdä niin, ajattelin että luen sen analyyttisesti ja löydän hienoja allegorioita, kirjoitan tulkintani ylös, arvioin jotenkin objektiivisen oloisesti huolimatta siitä, että olen lukenut Katjan blogia monta vuotta. Tavallaan en ehkä ollut väärässä. Mutta kävikin niin, että Odelma oli lukenut minut, jotenkin tiennyt miten sanojen täytyy olla, miten ajatukset tulevat lähelle, miten herätellä sanojen taju minussa. Kävikin niin, että Odelma tuli niin lähelle, niin hyväksi ystäväksi, ettei sitä voi arvioida, että minä en voi arvioida sitä.

Voin kertoa teille: Odelma auttoi minua löytämään kadoksissa olleet sanani. Että jouduin välillä, kesken lukemisen, keskeyttämään, laittamaan kirjan hetkeksi alas paikantaakseni omiani, että oikeastaan löysin sanani Odelmasta, ja nyt olen jäänyt kiinni niiden maailmaan, ne eivät päästä minua otteestaan, ne liikkuvat päässäni ja muotoutuvat silloinkin kun en voi kosketella niitä käsin. Se on jännittävä tunne, sellainen että sitä ajattelee että nyt tämä on kerta kaikkiaan tehtävä, on tehtävä siksikin, ettei ajatukseni kiteytyisi Odelman viimeiseen lauseeseen.

Niin että nyt, hetken, olen täällä, mutta en ole. Kiitos Katja, kiitos Odelma.