teini joka katsoo elokuvia

Meillä on kylässä teini joka ei halua valokuviin eikä oikeastaan paljon mitään muutakaan. Yritän tarjota teinien kirjoja, ennenvanhaan minun, siskojeni tai veljeni teini-iän kirjoja, yritän tarjota puukyniä ja paperia, yritän ehdottaa ulkoilua, mutta ei. Teini katsoo elokuvia joka päivä sen ajan kuin pikkutyttöni nukkuu, pari tuntia päivässä, eikä edes laadukkaita. Jos olisi oma, niin pistäisin kyllä kuriin. (Helpommin sanottu kuin tehty, osa minusta hymähtää.)

Onnistuin jotenkin sekaantumaan talon asukasyhdistyksen toimintaan, kerran oli juhlissa vanha grammari, se oli se hyvä puoli. Se tuntui hyvältä ajatukselta silloin, jollakin tapaa, mutta nyt oikeastaan odotan sitä että muutamme pois enkä enää ole leiskuvien ja jyrähtelevien pikkusieluisten ihmisten välissä, niin kuin minulla on tapana ollut, on ollut tapana olla niin niin kauan kuin jaksan muistan, olen semmoinen väli-ihminen, toisten välissä, itse välitilassa, helposti välistä jätettävä.

Nyt minulla on ovet auki syksyyn, katselin eilen kaukaa tulevaa kotiamme, ajattelin sitä miten katselen syksyllä joka päivä järveä, että voimme pitää oven auki ja istua lapsen kanssa laiskanlinnassa parvekkeella ja katsoa sitä. Ajattelin, että parvekkeella voisi olla kukkia ja yrttejä, en tiedä syksystä ja talvesta mutta keväästä kyllä. Ajattelin että siellä me sitten ollaan, pesässä, ihan omassa rauhassa. Ei varmaan edes nyökätä naapureille, eikä ikinä osteta varapatjoja.