Äitini pienessä puutarhassa kukat availevat nuppujaan, toiset loistavat jo kaikessa komeudessaan, ja pihan perällä on lapsen kokoinen talo, joka kesän aikana sisustetaan lapsen leikkeihin. Tulimme tänne lapsen kanssa vähäksi aikaa taas, pakoon kahdestaan-pelkoja ja katsomaan maailmaa toisin silmin. Olen nähnyt paikkoja, joita en ennen, eksynyt lapsen kanssa sateeseen, kysynyt reittejä nuorelta mieheltä johon olisin voinut vuosia sitten rakastua päätä pahkaa.
Tänään uppoudun jälleen Josephine Ryanin Ranskalaisiin tunnelmiin ja mietin jo vaivihkaa tulevaa kotiamme, sitä syksyistä, mitä sinne otetaan, mitä täytyy maalata ennen muuttoa, mitä kunnostaa, mitä hankkia. Meillä ei ole varaa erilliseen työhuoneeseen, ei vielä, enkä tiedä mihin meidän tietokoneemme ja paperikasamme piilotetaan, se minun kasvava ja sekainen, ja kaikki miehen kansiot. Haluaisin rakentaa itse pitkän kapean työpöydän, rouhean puupintaisen, jonka alla on tilaa koreille joihin kansiot voi piilottaa. Piirtelen salaa suunnitelmia muistivihkooni, mietin miten suostuttelen miehen niihin, mistä huonekalujen osat löydetään, ja miten vanhoista tarpeettomista päästään eroon.
Kun on poissa kotoa, niiden kaikkien kodinosien läheltä, ajatus liikkuu vapaammin, pääsee irti jo olevasta, ottaa pieniä askeleita uuteen. Oikeastaan odotan jo muuttoamme, vaikka en olisi sitä vielä vähän aikaa sitten uskonut.
Olen vakaasti sitä mieltä, että suunnittelu on monesti mukavampaa kuin asioiden toteuttaminen. Monessa blogissa tunnutaan nyt muuttavan. Tai on muutettu juuri. Seuraan mielenkiinnolla ja olen onnellinen, kun ei tarvitse lähteä tästä minnekään.
ReplyDeleteMinäkin tykkään monissa asioissa enemmän suunnittelusta kuin toteuttamisesta. Olen muuttanut niin monta kertaa ja kerran niin rakkaasta paikasta, että oikeastaan odotan sita paikkaa josta ei tarvitse lähteä minnekään. Odotan sitä kovasti.
ReplyDeleteEnsimmäinen kuva on taianomainen. Aivan kuin se olisi otettu yöllä. Se on kaunis.
Ihmisen mieli on kummallinen. Sitä jotenkin vaivihkaa tottuu uuteen, mitä ei välttämättä olisi aluksi halunnutkaan ja sitten sitä jo odottaa. Niin on minulla käynyt, kun on joutunut pakon edessä vaihtamaan työpaikkaa.
ReplyDeleteNiin ja kaukaa näkee paremmin :)
Suunnittelu on mukavaa, vaikka toteutus jäisi puolitiehen. Ehkä suunnitelmat muuttuvat todellisiksi, kun aika on niille riittävän kypsä.
ReplyDeleteMuutto on aina mahdollisuus, vaikka myös luopumisen paikka. Harvoin saa samanlaista tilaisuutta tehdä inventaario kaikille tavaroilleen ja väistämättä myös kaikelle muulle elämässään. Toivon teille oikein onnellista muuttoa tänne suuntaan Suomea!
Onko teille uusi koti siis jo löytynyt? Anteeksi jos olet jo asiasta maininnut enkä ole lukenut tarkasti...
ReplyDeleteMinäkin kaipaisin vähän pois kotoa, yleensä lähden joka viikko jonain päivänä moikkamaan isääni, joka on kotosalla päivät. Mutta tämän viikon olen sidottu tänne, onneksi ensi viikolla alkaa miehen loma.
ReplyDeletePuhkeamassa olevat kukat ja työpöydän suunnittelu kuulostavat hyvältä. Ja se, että muutto tuntuu jo oikeastaan hyvältä ajatukselta.
Kauniita päiviä!
Hanna: Suunnittelu tosiaan voittaa usein toteutuksen. En minäkään kauheasti haluaisi muuttaa, mutta mentävä on.
ReplyDeleteSolen: Minäkin odotan sitä paikkaa. Mutta se on vielä vuosien päässä, meillä on todennäköisesti vielä monta muuttoa edessä.
Kirjailijatar: Tuo on totta, mieli alkaa hiljalleen sopeutua muutoksiin, myös niihin joita ei haluaisi.
Merruli: Tuo inventaario meillä on edessä, se on vähän pelottava juttu, sillä olen huono luopumaan vaikka pitäisi.
Riikka: Ei ole vielä. Hakemukset on jätetty opiskelija-asuntosäätiölle, mutta muuten ollaan katseltu aika vähän. Osittain siksi, ettei oikein tunneta alueita eikä tiedetä, mistä päin sitä kämppää kannattaisi etsiä.
Olina: Minusta välillä tuntuu, että me kökitään kotona ihan liikaa, toisinaan on pakko päästä vähän tuulettumaan toisaalle. Joka viikkokin kävisi mulle, mutta eihän se ihan aina niinkään onnistu. Onnekas olet, kun teillä on yleensä niin mahdollista tehdä!