keltainen

Kirjoitin siitä joskus aiemminkin; että vaikka se ei ole koskaan kuulunut lempiväreihini, se hiipii hiljaa väriskaalaani, vähän huomaamatta, salaa, ainakin tähän asti salaa, nyt tajuan etten tahdo pelkästään valkoisen ja puun sävyistä kotia, tahdon lisää värejä, paitsi en ehkä makuuhuoneeseen paljon.

Opiskeluaikoina erään ystäväni boheemin sekasortoisessa asunnossa oli rikkinäinen keltainen pinnatuoli, siinä oli jotakin vangitsevaa, se teki koko asunnon, loi ilmapiirin jotenkin, että tämmöinen iloinen keltainen koti. Asunnosta oli melko vaikea löytää mitään, usein jalansijakin oli sisään astuessa hakusalla, mutta keltaisen tuolin silmä löysi aina, toimittamassa milloin mitäkin virkaa, se oli ruokapöytä, yöpöytä, kirjahylly, ruokavarasto, laskutaso, koskaan siinä ei oikein kai istuttu, mutta mikähän siinä tuolissa oikein oli, oliko se se keltainen, se tuoli on jäänyt ikuisesti mieleen. Muisti toimii sillä tavalla hassusti, että se ei aina tallenna tärkeitä, mutta sykähdyttävät kyllä.

Meillä on keltainen keittiö, ihan tietoisesti keltainen, sinne on tulossa sitä vieläkin lisää, nyt on jo miehen mummon vanhat verhot. Retro on vähän hämärä sana, monesti en pidä semmoisista mitä toiset sanovat retroksi, oli semmoinen kirja jossa kuvailtiin retrotyyliä enkä oikein pitänyt siitä, myin sen kirpputorilla, ja kerran kirpputorilla ystävä sanoi että kato mikä retrokuosi, vaikka minusta se kyllä näytti rumalta ja ysäriltä, mutta noista emalikulhoista ja pannuista tykkään kovasti, ovatko ne nyt sitten retroa vai mitä. Välillä niille on vähän vaikea keksiä käyttötarkoitusta, ovat niin kuluneita vaikka kauniita kyllä, ei niitä ruokatarkoituksiin voi oikein käyttää, tänään toisessa on leivinliinoja ja toisessa käytettyjä pattereita.

Meidän keltaisessa keittiössä on tällä viikolla tehty hitaasti kasvisruokia, biojätettä on tullut monta pussia, on sinne kyllä mennyt ruoanlaittotähteiden lisäksi myös lapsen ruoantähteitä joita ei olla pystytty allergioiden takia syömään, iltapuuroa ja välipaloja. Palattiin taas viikon ruokalistoihin, se kuulostaa jotenkin tylsältä ja pakonomaiselta mutta helpottaa kyllä arkea kun ei aina tarvitse miettiä että mitähän tänään laittais, on valmiina lista josta voi katsoa ja kaapissa ainekset, voi tehdä muita asioita, tanssia vaikka tai keinua leikkipuistossa.

Yhtenä iltana keltaisessa keittiössä keitettiin kylmien säiden puuroa, sitä ei sovi kiireessä alkaa edes miettimään, kestää niin kauan, mutta hyvää tulee, melko makeaa kyllä, seuraavalla kerralla pitää muistaa jättää sokeri pois ja laittaa vähemmän kermaa, ohje on Sikke Sumarin, jostakin lehdestä joskus otettu talteen, siinä ei mainittu ollenkaan sitä tuoksua joka puuron tekemisestä tulee, se on aivan huumaava, lämpimän syksyinen ja hunajaisen pehmeä.

Hunajainen uuniriisi
6 dl maitoa
3 dl vispikermaa
75 g puuroriisiä
1 rkl voita
2 rkl sokeria
kanelitanko (tai kanelia)
vaniljatanko (tai vaniljasokeria)

Nämä sekoitetaan uunivuoassa ja paistetaan uunissa 150 asteessa 2-3 tuntia välillä sekoittaen, niin kauan että riisit ovat pehmeitä ja kypsiä ja pinta vähän ruskistunut. Sitten laitetaan päälle vielä herkut, eli ripotellaan mantelilastuja ja valutetaan puoli desiä hunajaa sekä vähän sitruunamehua keskenään sekoitettuna, ja pistetään vielä uuniin hetkeksi ruskistumaan. Nappivalinta kylmiin, pimeisiin iltoihin, minun ja miehen suuri ruokarakkaus, mutta lapsi ei tykännyt, oli varmaan liian sokerista.