kuulas

Olen elänyt siinä harhaluulossa, että keittiön kaappien on oltava siistit. Kun muutimme, järjestin ensimmäiseksi kirjahyllyn ja keittiön kaapit, muuttoapulaiset ja mies sanoivat, että eikö tässä nyt olisi jotain tärkeämpääkin, mutta minusta oli tärkeää että kirjat olivat kodikkaasti paikoillaan kirjahyllyssä ja keittiössä tavarat siellä minne olin ne suunnitellutkin laittavani. Itkin, kun minut pakotettiin pois keittiöstä, eikö edes muuttaa saa niin kuin haluaa.

Ennen lapsen syntymää olin militanttisen järjestyksellinen, ihan niin kuin Maijja, ja vaikka olen nyt opetellut sietämään pientä epäjärjestystä, en kerta kaikkiaan voi olla, jos lasit ja kahvikupit ovat tiskikaapissa väärin. Mies muistelee usein sitä, kuinka minä aina siivosin silloin kun olimme vasta tavanneet, lisää sitten perään, että onneksi et enää niin paljon. Olen siivonnut läheisteni kylpyhuoneita kylässä käydessäni, koska en ole saattanut kylpeä niissä ennen kuin ne ovat siistejä. Opiskeluaikoina kylässä käyvät ystäväni tarjoutuivat usein kahvihetken tai ruoan päätteeksi tiskaamaan, en antanut, syy lukee yllä. Lapsen lelut kerätään meillä yhdessä pois iltaisin, että lapsikin oppisi siihen, mutta en ole kertonut miehelleni, että kahden lapsen kanssa ollessani kerään ne pois myös ennen päiväunia, muuten en voi olla rauhassa. Taidan olla aika ärsyttävä.

Minun on vaikea sietää keskeneräisyyttä, haluan valmista, täydellistä, juuri semmoista kuin olin suunnitellut tai kuvitellut. Olen viimeisen vuoden aikana koettanut opetella, opiskelujeni takia ja oman mielenterveyteni. Että elämä on semmoinen prosessi, joka etenee pikku hiljaa, josta ei ehkä koskaan tule oikein valmistavalmista, että ei ole pakko olla täydellistä, ei minun eikä kaiken mihin sormeni laitan eikä minkään muunkaan. Että on harhaluulo, että täydellisyyttä saa ja pitää vaatia. Asunto on vielä ihan kesken, puuttuu nojatuoleja ja tauluja ja kattolamppuja, muun muassa, mutta jotenkin osaan elää sen kanssa nyt ihan hyvin, löytyvät sitten kun ovat löytyäkseen, epämieluista ei nyt hankita vain siksi että tulisi valmista.

Yksi keittiön kaapeista jäi muuttotohinoissa järjestämättä, enkä ole sen koommin siihen kajonnut, en siivousmielessä. Kupit ja kipot ovat siellä autuaassa sekamelskassa, mehulingon vieressä on tuttipullon korkkeja missä ei ole kyllä mitään mieltä, mutta arvatkaa mitä. En ole kuollut siihen, että kaappi on epäjärjestyksessä ja että sinne tungetaan uutta astiaa suoraan pesukoneesta ei-mihinkään-erityiseen-kasaan. Eikä minulla ole ollut mitään vaikeuksia löytää kaapista etsimääni, vaikka välillä on pitänyt kiivetä tuolille nähdäkseen aivan taakse.

En ole vielä niin kuin Violet, vaikka toivoisin osaavani olla, olen valitettavasti edelleen niitä ihmisiä jotka pakkomielteenomaisesti siivoavat keittiönsä iltaisin ja vähän muulloinkin, ja laittavat tiskinsä silloin kun on vieraita, mutta onhan tämä jo edistystä: minulla on keittiössäni yksi siivoamaton, ruokoton astiakaappi, eikä minulla ole mitään kiirettä järjestää sitä. Teen sen ehkä ensi vuonna, jos se tuntuu tarpeelliselta, mutta kattovalo keittiössä olisi ehkä hyvä olla, ainakin ennen kuin pimeät tulevat. Kun vain sopiva varjostin jostakin sattuisi löytymään.