lukemia salaisuuksien talossa

Kaipasin jotain hempeää ja kaunista, kaivoin kirjahyllystä vuosien jälkeen Alice Munron Runawayn, ja siellä sitä oli. Iltaisin pitää lukea tai ei tule uni, jos ei lue niin tulee vain tuhansia ajatuksia joiden kanssa voi valvoa vaikka neljään.

Aamulla paistoi kaksi minuuttia, loput satoi.

Päivisin luen kirjallisuusteoreettisiä esseitä, luen kirjailijoiden haastatteluja, luen tilastoja, luen romaaneja puolihuolimattomasti pläräten, missä se oikein oli, se kohta, muistan sen kyllä. Mies ajaa traktorilla lumen halki tien parkkipaikalta varastohallille, lapsi pääsee ensimmäistä kertaa traktorin kyytiin, isän polvelle. Minä en näe, koska yritän tulkita tilastoja Kanadan väestönlaskennasta vuodelta 2006.

Haluaisin nähdä Kanadan, mutta juuri nyt en pääse. Yritän nähdä sen teksteistä, päivät pitkät luen Kanadaa, kirjoitan Kanadan, kuvittelen sen. Tänään kirjoitin neljä sivua, enkä löytänyt millään niitä oikeita sivuja kirjoista. Tuuletin ajatuksia, kävin postilaatikolla hakemassa lehdet. Pihatien mitta on noin sata metriä.

Kurkku on kipeä, olen juonut kahvia, teetä ja kuumaa sitruunavettä. Söin lautasellisen pinaattikeittoa ja kaksi kananmunaa. Pinaattikeittoa oli pakastimessa, mies keitti kananmunat. Lapsi on syönyt tämän viikon kaupan purkkiruokaa.

Hetki sitten luin kaverin Facebook-päivityksestä, että on perjantai.