se, jossa arvotaan kirja





Näin nämä päivät nyt kuluvat, pikku hiljaa. Ulkoillen, arjen askareita toimittaen, kotiasioista haaveillen. Ei tapahdu paljon mitään ja silti tapahtuu tarpeeksi. Parvekekin saatiin lopulta siivottua viikonloppuna, pienin innoistui kuuraamaan laseja niin että vesi roiskui. Ensi kevääksi haaveilen vehreästä parvekkeesta kukkineen ja yrtteineen, suloisista kulahtaneista rautapöydistä ja pehmeistä tuoleista, aamukahveista omassa rauhassa Näsijärven rannalla.

Taannoin murehdin valtavaa kirjakasaani, joka onneksi muuton yhteydessä kuihtui entistä pienemmäksi. Myin melkoisen määrän pihakirppiksellä, lahjoitin kirjoja kavereille ja kavereiden kavereille, vein niitä divariin. Yhden helmen sieltä säästin teille järjestääkseni kirja-arvonnan jota joku kommenteissa silloin ehdotti. Lupailtu kirjakirppis avautuu arvonnan sulkeutuessa.

Arvottava kirja on tuo alla olevan kuvan suloinen tuunauskirja EkoDeko, josta voit lukea tarkemmin vaikkapa täältä. Toivottavasti sitä ei ole jo teillä kaikilla! Arvontaan voi osallistua kuka vain jättämällä kommentin tähän tekstiin. Arvonta-aikaa on viikko, joten jätäthän viestisi ennen ensi maanantaita, mikäli haluat osallistua arvontaan. Onnea matkaan!

Comments

  1. Oivoi mikä kirja! haluan mukaan arvontaan! t. heli m

    ReplyDelete
  2. Minäkin osallistun arvontaan :).

    Nuo munakoisoviipaleet näyttävät herkullisilta. Arkenne on kaunista!

    ReplyDelete
  3. Jei,minäkin osallistun! Ihana palkinto:)
    (ja mmm,tuli nälkä tuosta kesäkurpitsoiden kuvista...)

    ReplyDelete
  4. osallistun osallistun! kivaa!

    ReplyDelete
  5. Kummallista, vielä on askartelukirjoja, jotka puuttuvat hyllystäni. Siis totta kai osallistun!

    ReplyDelete
  6. Oi, tosi kiehtovan kuuloinen kirja! Osallistun ilman muuta.

    ReplyDelete
  7. Osallistun arvontaan :) Kirjakirppis kuulostaa hyvälle!

    ReplyDelete
  8. Ei ole! Haluan! Osallistun! :D
    Miten teidän tyttö näyttääkin jo niin isolta tuossa kuvassa??

    ReplyDelete
  9. Hei, löysin juuri blogisi. Tottahan toki noin inspiroivan kirjan haluaisin jos onni suosii. Ihanasti olet syksyä kamerallasi saanut kuvattua. On se syksy kaunis.

    ReplyDelete
  10. Ei ole meilläkään vielä tuota kirjaa, joten osallistun! :)

    ReplyDelete
  11. Ehottomasti lähen leikkiin mukaan, eikös mua ole jo kerran aiemmin sun luonasi arpapelissä lykästänyt? Ihania herkkuja teillä!

    ReplyDelete
  12. Minäkin olen mukana, todentotta. :)

    ReplyDelete
  13. Oi mikä kirja! Osallistun myös :)
    Kirjakirppiselle täytyy ehdottomasti palata.

    ReplyDelete
  14. Ohoh,mikä kirja.Koetanpa onneani.
    -marjatta-

    ReplyDelete
  15. Mukana myös.

    Pitkään olen luumuillut vain taustalla, mutta nyt palaamassa uusin blogein ja kujein.

    Upeat kuvat!

    ReplyDelete
  16. Minulla ei ole vielä tuota kirjaa, mutta kyseinen kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. :) Sinulla on muuten todella hieno blogi!

    sähköposti: annika@esajokinen.net

    ReplyDelete
  17. ARjessa lepää kauneus ja siihen mahtuvat arvokkaimmat aarteet♥ Sanot kauniisti omastanne.

    Arpaonneakin koittelen:)

    ReplyDelete
  18. Mukana minäkin! Hurjan kiva palkinto, toivottavasti arpaonni osuisi kohdalle :)

    ReplyDelete
  19. Apua, näin käy, kun on mukamas niin kiire, ettei ehdi tänne blogimaailmaan. Meinasin jäädä paitsi kivasta arvonnasta :) Onneksi sunnuntait on yleensä niitä päiviä, kun on aikaa. Ainakin vähäisen. Ihanaa sunnuntaita teille!

    ReplyDelete
  20. Kiva, ja eiku mukana ollaan... :)

    Sanna

    ReplyDelete
  21. ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE, JA ONNEA ARVONTAAN!

    ReplyDelete

Post a Comment