tällä viikolla




 - käveltiin lapsen kanssa ylös jyrkkiä, kapeita kierreportaita ja sain taas muistutuksen korkean paikan kammostani, aivan ylhäällä lapsi horjahti, minulla kädet täynnä tavaroita ja sydän kurkussa, en ehtisi millään, onneksi tasapaino löytyi itsestään

- olen ollut mustasukkainen ihmisille joilla on yövalo, meillä ei ole sopivaa, se meni rikki muutossa, ja myös ihmisille joille uni tulee odottamatta, lukematta, niin etteivät ne joudu nukahtamaan joka ilta sohvalle kirjansa kanssa ja heräämään siitä keskellä yötä selkä kipeänä, jos meidän perheessä ei olisi semmoisia ihmisiä niin olisi varmaan jo uusi lamppu mutta aina kun sitä lähdetään hakemaan harhaudutaankin johonkin muualle ja muistetaan se vasta kotona, ja puoliksi nukutut yöt sohvalla jatkuvat

- varastin vahingossa lehden sairaalasta, otin sen mukaan odotushuoneesta toiseen siirtyessä, laitoin laukkuun ja aioin palauttaa lähtiessä, unohdin -- nolottaa ajatus lehden varastamisesta lastenpoliklinikalta, koetan lohduttautua sillä että se on hyvä lehti

- en ole lakannut ajattelemasta elokuvaa jonka näin viime viikolla, sitä miten onnekkaita olemme kun meillä juoksee koteihimme kraanavesi jota voi laskea laseihin, jolla voi pestä pyykkiä, jolla voi tiskata astiat, jota voi lorauttaa keittoihin, sitä minä olen ajatellut päivittäin, miten vaikea on ymmärtää miten vaikeaa elämä olisi ilman vettä, tajuta miten tärkeää se meille on

- parasta koko viikolla on ollut iltaisin ottaa lapsi syleilyyn, silittää hiuksia ja hipaista hellästi poskea, kuiskata korvaan minä rakastan sinua, lukea satu jos toinenkin, olemme Astrid Lindgrenin Kultasiskon lumoissa molemmat, mikä onni saada tehdä näin iltaisin, ilta toisensa perään, mikä lämpö.

Sain sanat Liivialta, jos haluat sanoja sinulle, kerro siitä kommentissasi.

Comments

  1. Voisin ottaa sanoja vastaan, kiitos!

    Kun asui maatilalla, jossa oli oma kaivo, oli vesi ja sen riittävyys tai uhkaava riittämättömyys kuivien kesien todellinen kysymys, mutta silti vettä oli aina vielä paljon enemmän kuin tämän maailman todellisessa kuivuudessa elävillä.

    ReplyDelete
  2. Merruli, mökille ei tule vettä, ja siellä tosiaan huomaa miten tärkeää se on, tai miten suuressa pulassa on jos sitä ei ole tarpeeksi. Ja sielläkin on kuitenkin järvi vieressä, josta saa kuitenkin vettä peseytymiseen ym. Kamala kuvitellakaan tilannetta, jossa vettä ei yksinkertaisesti ole, ei ollenkaan. Tässä sanoja, ole hyvä: kärsimätön, liekki, enne, polkupyörä, kauneus.

    ReplyDelete
  3. Hih, siinä on minun paketit :) Perille tuli ja kiitos ihanista extra-korteista! En ensin hokannut, että ne on sun kuvia, ihailin vain ja sitten huomasin sun nimen takana. Kauniita kortteja. Oletko muuten ollut tyytyväinen ifoloriin korttien tekijänä? Ajattelin tilata omista kuvista joulukortteja ja mietin, että missä painattaisin.

    ReplyDelete
  4. Huh tuo kierreporrasjuttu! Meillä kuopus putosi portaita alas pää edellä joskus parivuotiaana. Olin hänen takana, enkä saanut kiinni kun hän horjahti. Hänelle ei käynyt kuinkaan, vaikka pyöri ylhäältä alas, mutta minulle jäi trauma, näen vieläkin tapahtuman silmissäni.

    ReplyDelete
  5. Solen, tulipas ne nopeasti perille! Olen aika neutraali tuon ifolorin suhteen, varmasti laadukkaampiakin saisi jostain mutta tuolta tulevat nopeasti, jos viitsii nähdä sen lataamisen ja muokkailun vaivan...

    ReplyDelete
  6. leena, hui kamala! Voin vain kuvitella, en varmaan ikinä uskaltaisi kävellä portaita pitkin enää!

    ReplyDelete

Post a Comment