parasta juuri nyt
































Etsiessäni monitoimikoneeseen sopivaa raastinterää lapsen omenaraastetta varten innostuin kaivamaan muovipusseista ne muutkin kyseisen koneen osat, joita en ollut tarvinnut vielä niiden kahden vuoden aikana jonka koneen olen omistanut. Paljastui, että koneeseen kuului sekä sitruspuristin että mehulinko.

Voi onnea ja autuutta! Mikään ei ole parempaa kuin tuorepuristettu omena-appelsiini-klementiinimehu, jonka valmistuksessa sivutuotteena koko keittiön täyttää aito hedelmäinen tuoksu. Mitään uskaliaampia mehuja en ole vielä tehnyt, mutta porkkana- ja kurkkupohjaisia on kyllä kokeiltava.

Marraskuisesta ruokavalion puhdistuksesta on jäljellä enää muisto vain, tällaisena hyisenä ja pimeänä tammikuuna elimistö suorastaan tarvitsee kuumaa kaakaota, mutta jouluähkyn jälkeen olen taas kiinnittänyt vähän enemmän huomiota syömisiini. Äidin kirjahyllystä löytyi 1980-luvun hittidieettikirja Elämäsi kuntoon, jota olen ruokapöytälukemisina vähän selaillut kiinnostuneena.

Vaikka en kirjan "tieteellistä" ja pikkutarkkaa dieettiä pystyisikään noudattamaan, on pakko todeta, että sen lähtökohdat ovat monia nykyisiä ihmedieettejä ja hollywood-hullutuksia järkevämmät. Muutamia perusasioita olen pistänyt mieleen ja yrittänyt noudattaa:

1. Ennen puolta päivää syödään vain hedelmiä ja huolehditaan kehon nesteytyksestä tuorepuristetun mehun, veden ja kahvin avulla. (Jälkimmäisen dieetti käytännössä kieltää, mutta minä en. Tosin olen taas yrittänyt vaihtaa edes muutaman kupillisen valkoiseen tai vihreään teehen sekä sitruunaveteen.)

2. Yhtä lukuun ottamatta ateriat koostuvat pääosin vesipitoisista ruoista, eli hedelmistä ja vihanneksista (ja oma lisäykseni: marjoista). Niitä ei keitetä, paisteta, höyrytetä tai muutenkaan kokata, vaan syödään raakana. Lisäksi niiden tulee olla mielellään tuoreita, tai ainakin mahdollisimman vähän prosessoituja (ts. ei säilykkeille, kyllä pakastetuille tai kuivatuille). 

3. Yhdellä aterialla päivässä voi syödä "kiinteää" ruokaa, eli (keitettyä, höyrytettyä, paistettua) pastaa, viljaa, riisiä, juureksia, palkokasveja, kalaa. Vilja- ja riisituotteiden tulee olla täysjyvää, ja lihaakin saisi syödä, mutta minä en niin tee. Tarkalleen ottaen yhdellä aterialla saisi syödä yhtä kiinteää ruokaa. Siis joko riisiä tai leipää, pastaa tai kalaa. Silkkaa hulluutta, sanon minä.

4. Maitotuotteita dieetti ei käsittääkseni kiellä kokonaan, mutta niitä käytetään hyvin vähän, mielellään luomua. Meillä ei muutenkaan käytetä niitä paljon laktoosi-intoleranssin takia. Mutta ihmeekseni olen huomannut, että vatsani kestää luomumaitoa vaikkei tavallista kestäkään!

5. Ei lisättyä sokeria, valkoisia jauhoja, mitä näitä nyt on, näitä nykydieetteihin automaattisesti kuuluvia, mutta 80-luvulla ovat olleet suorastaan kumouksellisia huomioita. 

6. Kahdeksan jälkeen illalla ei saa syödä. En ole oikeastaan noudattanut tätä kohtaa kovinkaan tunnontarkasti. En voi sille mitään, että haluan illalla täysjyväpaahtoleipää tai joskus suklaata...

Näillä mennään, ja mukavalta tuntuu. Varsinkin nyt, kun on oma mehulinkokin, eikä tarvitse enää kantaa kaupasta niitä kalliita tuorepuristettuja mehuja. Olo on kevyt, ja toivottavasti kohta olemuskin, vaikkei se nyt pääasia olekaan, vaan se, että hyvästä ruoasta tulee hyvä mieli. (Näin haluaisin opettaa lapsenkin syömään, mutta ainakin toistaiseksi mennään virallisilla linjoilla.)

Comments

  1. Minä en ole koskaan tullut hankkineeksi monitoimikonetta, kun olen juuri pelännyt, etten muistaisi kuitenkaan sitä käyttää. Itse puristettu mehu on niin hyvää!! Nam! Maistuu ihan eriltä, kuin kaupan mehut. Dieettejä en ole koskaan pystynyt noudattamaan, olen niin lipsuvainen ja lyhytjännitteinen ihminen...

    ReplyDelete
  2. Hei! Kiva blogi sinulla! Löysin tänne Annikan linkityksen kautta ja jään seurailemaan ostolakkosi onnistumista. Ja muitakin kuulumisiasi.

    Hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
  3. Olisipas mukava löytää kaapeistaan unohdettu mehulinko, mutta taitaa olla turha toivo.

    Kun vain osaisikin jättää sokerin ja vaalean jauhon pois, niin olisi varmaan tämäkin kroppa tyytyväisempi. Hiilarit ja sokeri ovat minun kompastuskiveni.

    ReplyDelete
  4. Kirjailijatar: Kyllä minunkin koneeni oli ensin vuoden kaapissa ihan käyttämättömänä, sitten aloin tehdä sillä perusvatkaimella lähinnä jälkiruokia. Dieettien noudattamisen salaisuus on armollisuudessa: siinä, että sallii itselleen lipsumisen tänään, kunhan ei sitten huomenna... :)

    Tuike: Tervetuloa ja hyvää viikonloppua sinullekin!

    Merruli: Hiilareitahan pitääkin syödä, kunhan ne vain tulisivat muualta kuin sokerista ja valkoisista jauhoista, jotka ovat minunkin akilleen kantapääni. Mehulinko oli kyllä mahtava yllätys, joskus kannattaisi avata kaikki laitteiden mukana tulevat pikkupakkaukset, vaikka luuleekin ettei niitä tarvitse!

    ReplyDelete
  5. Hei. Minäkin löysin blogiisi. Pidin tästä kovasti. Ihania kuvia ja mukavia juttuja.
    Taitaa olla aika monella näin tammikuussa tämä dietti menossa ja tiukalta kuulosti tuo sinunkin versiosi. Mutta elimistö taitaa kyllä vain tykätä joulun jälkeen pienestä puhdistuksesta.

    ReplyDelete
  6. Sanna: Tervetuloa ja kiitos! Minä tosiaan puhdistin ruokavalioni marraskuulla, mutta joulun aikaan sitten lipsui vähän. Tuosta nykyisestä dieetistä unohdin mainita, että lounaalla voi salaatin tai hedelmien lisäksi syödä vaikka täysjyväleipää, puuroa tai mysliä, eli lounas on vähän niin kuin myöhäinen aamiainen. Ei se niin tiukka ole, kun on itselleen armollinen! Ja puhdistuksesta tosiaan tulee energiaa.

    ReplyDelete

Post a Comment